Siis kannattaako valtion/kunnan hommia edes hakea, vai ovatko aina "pedattuja" jo?
Tuntuu että monessa tapauksessa paikka on jo pedattu ja sovittu jollekkin, työpaikka on haussa vain koska laissa sanotaan et niin pitää tehdä...Turhauttaa edes hakea sellaisia duuneja.
Kommentit (8)
Jotkut opettajien, hoitajien, lääkäreiden, sossujen jne. hommat on usein aidosti auki. Sen sijaan erityisesti valtiolla duunit on valmiiksi sovittu. Just yksi kaveri hakee valtiolla parempaa työtä ja hänelle on tavallaan se luvattukin. Työ on sen verran vaativa, palkkakin ok, joten ihan varmasti ulkopuolelta on tosi hyviä hakijoita, mutta ne keksii vaikka tikusta syyn valita sen sisäisen hakijan.
Joskus tulee mieleen, että valtiokin saattaa haastatella 10 hakijaa, teettää testejä jne. Haastatteluissa on 3-5 haastattelijaa ja käyttävät "valintaan" viikon työaikaa valitakseen sen, joka on talossa valmiiksi. Ihan pelleilyä ja ihmisten ajantuhlausta. Lisäksi tulee mieleen, ettei niillä ole mitään töitä, jos on aikaa noin paljon käyttää tuollaiseen.
Lisäksi vaikka tehtävän olisi jo ajateltu jotakuta, selvästi pätevämpää ei saa ohittaa. Riippuu ihan hakukriteereistä, miten täytön saa perusteltua.
Hae ihmeessä. Tilanne vaihtelee paljon ja usein on ihan oikeasti tarve löytää hyviä uusia ihmisiä.
Jos vaatimukset ovat tosi yksityiskohtaiset eli siinä selvästi kuvaillaan jonkun tietyn tyypin osaaminen, se on yleensä pedattu paikka. Samoin jos hakuaika on tosi lyhyt. Kannattaa soittaa ja kysellä lisätietoja, jos on epävarma. Toisaalta hakeminen ei ikinä haittaa, ei siinä mitään noloa ole. Turhaa vaivaa näkee joka tapauksessa työnhaussa.
Monilla aloilla on palojn ylikoulutusta, ja silloin se paikka on yleensä luvattu jollekin.
Monilla aloilla on palojn ylikoulutusta, ja silloin se paikka on yleensä luvattu jollekin.
Hieman yksioikoista ajattelua. Sama se kuinka paljon tai vähän on tulijoita tarjolla, jos lain mukaan paikka on laitettava auki jonkun talossa olevan ylennystä varten, se on laitettava auki. Yhdentekevää onko kyse museoamanuenssin vai ylilääkärin virasta.
Ja jotta valmiiksi katsottu tyyppi saataisiin valittua, voidaan valintakriteerinä käyttää jonkun talon oman prosessin tai yksittäisen testilaitteen käyttöä, vaikka näihin oppisi muutamassa päivässä talon ulkopuolinenkin henkilö.
Haen "omaa" työpaikkaani valtion palveluksessa, olen siis tehnyt työtä määräaikaisena, ja nyt paikka vakinaistetaan. Tiedän, että kokeneita hakijoita on paljon, eikä ole lainkaan itsestäänselvyys, että minä tulen valituksi, vaikka esim. kollegani sitä toivovat.
Riippunee paikasta. Sanoisin siis, että kannattaa hakea.
joskus ei. Asiaa ei aina voi tietää, mutta usein esim. jos näkee jonkun hoitaneen tehtävää vt:nä, niin hänellä on isoimmat mahdollisuudet tulla valituksi.