Kuinka paljon sun suvussa on omituisia ihmisiä?

Meillä myös molemmilla paskat suvut. Omat vanhempani väkivaltaisia juoppoja, puolisolla isä seksuaalirikollinen ja äiti tunnekylmä ja paniikkihäiriöinen. Meillä ei kans mitään tukiverkkoa, isovanhemmat ei osallistu yhtään mitenkään elämäämme. Ollaan yritetty rakentaa suhdetta mutta kummatkaan isovanjemmat ei joko halua, osaa tai jaksa. Kummatkin mummot täysin tunnevammaisia, oma äiti ei ole ikinä lapsiani edes nähnyt.

Asia ei haitannut ennen, olimme pitkään lapseton pari, mutta nyt kun on lapsia niin harmittaa ettei ole mummoja elämässämme eikä tietenkään mitään apua missään. Myös muu suku on sukupolvien ketjun myötä yhtä hullua, esim isäni suku väkivaltaista, puolison suku työtöntä, mt-ongelmaista ja panikkihäiruöistä "metsien sakkia".



Olemme molemmat sukumme ensimmäisiä akateemisia ja suku ei tästä,tykkää, vaan on kaunaista, halveksivaa ja pahaa puhuvaa porukkaa. Ihme "herraviha", molemmat suvut koukuttamatonta duunaritaustaa.

,

Näillä mennään, ilman vanhempien ja suvun tukea, yrittäen nähdä asiassa edes humoristisia tragikomedian piirteitä. Kaikilla ei ole perhesuhteet sitä mitä perhelehdet esittää, punaposksia lämminhenkisiä ja rakastavia ihmisiä, jotka auttavat toisiaan läpi sukupolvien.

Ja tukiverkoton olen suvun puolesta. Tai en ihan, on mulla ihan ok sisko ja teiniangsti olakaa olla taas ihan järkevä :)



Mut mä olen itse sosiaalitaidoton rytkykulkija, joten miehen kasvattanut suku ei mua oikeen noteeraa. Eikä sen tarviikaan, me pärjätään ihan upeasti kyllä. Niiden on vaikea hyväksyä että meitä ei kiinnosta tavoitella uusinta Volvon citymaasturia tai aitoja kristallikruunuja ja Lapin laskettelureissuja.

miehen suvussa on perhe(äiti isä,2 lasta) mutta.. nää lapset on jo aikusia, toinen 34, toinen 26. asuvat vanhempien kanssa kotona,eivät käy töissä,toisella ajokortti, mutta vanhemmat eivät hommanneet autoa kun huomasivat ettei poika ehkä osaakkaan ajaa sitä tarpeeksi.. (ei edes yrittäneet antaa tottua siihen!) nyt poika ei siis ole vuosiin ajanut millään. lapset vähänkuin yksinkertaisia, eivätkä vanhemmat edes painosta tai kannusta heitä mihinkään. he eivät ilm. edes näy missään "tilastoissa" esim. työkkärin listoilla, ei heitä tietääkseni ole yhteiskunta mihinkään koittanut laittaa. he vain ovat. siinä se.

Omassa suvussani on ns. normaaleja ihmisiä ja sitten vähän vähemmän normaaleja, esim. yksi skitsofreenikko setä, joka asui mummolan vintillä kunnes päätti päivänsä laitoshoidossa.

Hmm, juopoksi ajautunut eno, kolme kertaa naimisissa ollut setä, erakoitunut vanhapiika-täti...Sekä muutama persoonallisempi ihminen, jotka kuitenkin elävät suhteellisen normaalia elämää.

Mieheni suku on taas täysin normaalia, suorastaan tappavan tylsää okt-kaksi lasta-auto uuteen joka toinen vuosi-kanariansaaret-porukkaa. Ainakaan vielä en ole sieltä mitään erikoisempaa bongannut. Omalla tavallaan ihan ok ihmisiä, toisaalta heidän tuntuu olevan vaikea sietää mitään erilaisuutta. Materia on tärkeää, naapuria kadehditaan...Sitä tavallista suomalaisuutta :)

Onko mun ja mieheni=lastemme suku ainoa, joka vilisee kummallisia, sosiaalisesti taidottomia yksilöitä? Joskus tuntuu, että miksi meillä ei voida nauttia normaaleista ihmissuhteista lähisuvun kesken! On syrjäytyneitä metsien miehiä, jotka viettävät aikaansa mökillä ja lompsivat kumppareissaan pihavessaan kuselle. On angstisia teinejä, joilta joululomilla ei saa edes heitä tullessa eikä heitä lähtiessä, joilla ei tunnu olevan kieltä suussaan ja katsekin on painettu kännykkään pakollisten vierailujen aikana. On useampi niin arka jännittäjä, ettei ole toivoakaan saada heitä osallistumaan mihinkään järjestämäämme juhlaan. Muutama narsisti löytyy ilman mitään empatiakykyä ja sitten pari täysin hullua (skitsofreenikkoa). + tottakai se puolenkymmentä alkoholistia.

En tiedä mutta joskus tuntuu, että meillä on vain harvinaisen huonoa tuuria, kun on tällainen suku "turvanamme" (salli mun nauraa, olemme siis täysin tukiverkottomia ja ymmärrätte varmaan miksi).