Superihmiset??

tietää galluppi, että kuinka usein tuo superius hoituu miehen kustannuksella.

Kun touhuaa työssä ja hoitaa lapset kunnialla niin jotenkin voisi kuvitella, ettei aikaa ja energiaa enää riitä miehelle, seksille ja muulle sellaiselle.

no se parisuhde on muutenkin usein naisen vastuulla. Miksi naisen pitää aina jaksaa olla hyvä vaimo, kun ei se mieskään yleensä tee mitään sen ihmeempää ollakseen "hyvä mies"? En tiedä millaisessa suhteessa sitä suhdettaa pitää erikseen pitää yllä, meillä on miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa iltaisin, joka ilta halaillaan ja pussaillaan ennen nukkumaanmenoa. Siinä ehtii sitten harrastaa sitä seksiäkin.

alle 4-vuotiasta lasta. sitten muutettiin ulkomaille ja ollaan molemmat oltu töissä koko aika, saatiin 2 lasta lisää ja hoidetaan kaikki ilman "turvaverkkoja". harrastan liikuntaa kolmena iltana viikossa. ja hyvin jaksetaan. ei superia, ihan normaalia elämää, meille.

Mulla menee 15 min päivässä yhteensä. Eli kun sinä olet kotona mä olen jo käynyt salilla, kaupassa ja laittanut ruoan. Ja just tällaisia ei tule ajatelleeksi vaan luulee, että muut on jotenkin paljon tehokkaampia ja itse on veltto laiskimus :) 14

Minä en itse asiassa kuvittele muiden olevan tehokkaampia, tiedän olevani erittäin tehokas :). Lisäksi olen sitä (rasittavaa) ihmistyyppiä, joka tekee liki koko ajan jotain.

Työmatkat (bussilla) hyödynnän kanssa, en tosin aina kovin järkevään. Surffaan surfaamiseni bussissa kännykällä, vastailen toki myös sähköposteihini sekä meno että tulomatkalla ja viime aikoina olen lisännyt meditaation (yksi bussipätkä, koska vaihdan bussia matkalla) listalle bussitekemisiin.

t. 20

tietää galluppi, että kuinka usein tuo superius hoituu miehen kustannuksella.

Kun touhuaa työssä ja hoitaa lapset kunnialla niin jotenkin voisi kuvitella, ettei aikaa ja energiaa enää riitä miehelle, seksille ja muulle sellaiselle.

no se parisuhde on muutenkin usein naisen vastuulla. Miksi naisen pitää aina jaksaa olla hyvä vaimo, kun ei se mieskään yleensä tee mitään sen ihmeempää ollakseen "hyvä mies"? En tiedä millaisessa suhteessa sitä suhdettaa pitää erikseen pitää yllä, meillä on miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa iltaisin, joka ilta halaillaan ja pussaillaan ennen nukkumaanmenoa. Siinä ehtii sitten harrastaa sitä seksiäkin.

En suorita parisuhdetta tai yritä olla hyvä vaimo. Ihan vaan normaalisti ihmisiksi ollaan. Jutellaan ja ollaan yhdessä kotona. Välillä käydään ulkona syömässä, museossa, oopperassa tms., joskus harvoin (1-2 krt/ 2 vuodessa) lyhyellä matkalla kahdestaan.

Mainitsemasi ovat normaaleja, muut ovat alisuoriutujia.

että opiskelee tai käy töissä?



Jos jollain on vaikeaa olla pienten lasten vanhempana niin oletus on ettei kukaan muu osaa tai kykene normaaliin elämään?



Kyllähän isätkin käy töissä, on hyviä kumppaneita niin miten se on naiselle mahdottomuus?

Naisen kuuluu olla vaan kotona kykkimässä, muuten ei jaksa?



Olen itse harkinnut koulupaikkaa näin vanhempainvapaalla. On mies ja mummokin löytyy tuuraamaan iltatunteja jos mies ei töiden jälkeen ehdi. Joten opiskeluun löytyisi aikaa.



Koittakaa nyt ymmärtää että joku tykkää tehdä itse vaatteita, toinen vaan olla kotona, joku tekee vähän töitä ja joku opiskelee.

Jos joku on kamalaa niin se että aletaan kuvittelemaan että kerrostalossa sossun rahoilla elävällä on samanlainen tilanne kuin maalla omassa asuvalla. Sama se on tämän opiskelun kanssa, joku nyt tahtoo ja jaksaa opiskella -mitä sitten?

opiskelin yliopistossa

Yliopistossa kävin ensimmäisen vuoden jälkeen lähinnä tenttimässä, joten päivisin pystyin myös käymään osa-aikaisesti töissä.

olen syvästi kiinnostunut aiheesta, jota opiskelin

Olet syvästi kiinnostunut, muttet sen vertaa, että imisit tietoa asiantuntijoilta vuorovaikutuksessa heidän kanssaan.

Kuulostaa hyvin ristiriitaiselta. Jollet käynyt yliopistolla kuin tenttimässä, niin mikä erottaa sinut diletantista?

Onkohan joku nyt ymmärtänyt yliopistokoulutuksen väärin? Käsittäisin, jos olisit halunnut vaan paperit, jotta saisit isopalkkaisen työn, mutta syvä kiinnostus ei oikein sovi kuvaan...

"en pidä itseäni minään superihmisenä.



Lähinnä mä ymmärsin, että tässä tarkoitetaan niitä, joilla on vaikka 3-4 lasta, yliopisto koulutus, lapset tehty kohtuu nuorena, silti ovat vaativassa työssä ja tekevät siinä rinnalla esim. väitöskirjaa tai MBA tutkintoa tms. Tarkoitan vaativalla työllä jotain johtotason asiantuntijatehtävää tai vastaavaa, en mitään markkinointiassaria tai tuotepäällikköä tms. Ja tuntuu, että näillä ihmisillä on aina monta harrastusta, lapset harrastaa, on paljon ystäviä ja juhlia ja lomilla matkustetaan aina jonnekin jne.



t. 10"



Sinä ymmärsit kirjoitukseni pointin. Eihän siinä ole mitään ihmeellistä, että käy töissä ja on äiti ja elää parisuhteessa. Tarkoitin juuri tällaista suorittaja-tyyppiä, joka ei koskaan lepää. On totta, että toisille riittää paljon lyhyemmät yöunet kuin toisille. Hyvään vanhemmuuteen kuuluu olla läsnä, eikä vain näennäisesti olla "läsnä". Parisuhdekin tarvitsee hoitamista voidakseen hyvin. Kodin siisteys, oma hyvinvointi&kunto. Eikö ihminen tarvitse joskus oman hyvinvoinnin nimissä tarvitse olla tekemättä yhtään mitään?? Joku kertoi a-suorittajasta, joka lepäilee ajoittain sairaalassa, enkä yhtään ihmettele jos elämä on yhtä suorittamista...

Kaikilla niillä kavereillani, jotka oikeasti ovat tuollaisia "monta rautaa tulessa"-ihmisiä, on mummot apunaan. Mummot hoitavat lapsista iltaisin ja viikonloppuisin, ottavat vapaata töistä, huolehtivat loma-ajat jne. On ihan mahdotonta olla sekä kotona että jossain muualla yhtä aikaa, joten joku sen kodin hoitaa sillä aikaa kun äiti on jossain muualla.



On niitäkin, jotka yrittää tehdä monta asiaa yhtä aikaa, mut paukut ei riitä. Heillä on omissa silmissäni aika rankka elämä, kun parisuhdekin on vaan sitä, että tapellaan miehen kanssa siitä, kumpi saa olla enemmän pois kotona. Yleensä lapsetkin silloin koetaan rasitteena. Silloin mä ajattelen, että lapset on tehty liian nuorina, kun tuntuu että se oma elämä on kaikkialla muualla paitsi oman perheen kanssa.



Mut tietenkin voi olla muitakin selittäviä tekijöitä kuin mummot. Parilla kaverillani on lyhyt työmatka ja niin hyvä palkka, että pärjäävät hyvin lyhennetyllä työajallakin. Jos on suhteellisen kevyt työ, ja sitä tekee sen 6 tuntia päivässä muutaman minuutin päästä kotoa, niin siinä jää helposti 3-4 tuntia päivässä kaikkeen sellaiseen, mikä muilla kuluu työhön ja työmatkoihin.

opiskelen toista tutkintoa yliopistossa, meillä on kaksi lasta ja koira. Mutta en kyllä kuluta aikaani television katselemiseen ja olen ihan käsi keittiössä, joten mies tekee ruoat.



Työmatkaan menee 20 min/päivässä ja tentteihin nyt lukee siinä missä jotain romaaniakin. Ei se opiskelu nyt niin paljoa aikaa vaadi. Enemmän energiaa vaatii minusta esikoisen harrastuskin kun treenejä on tiuhaan ja kisojakin paljon.

Ne on ne supergeenit. Kauneus, älykkyys ja hyväosaisuus tuppaavat kasaantunmaan samoille ihmisille.

En ole ikinä tavannut luovaa A-tyypin suorittajaa.



En ole myöskään läheisesti tuntenut ketään A-tyypin suorittajaa, jolla ei ole ollut burnouttia.



Minusta näiltä suorittajilta jää monta asiaa väliin, eivätkä he usein ole kovin syvällisiä ihmisiä. Ehkä siinä on se, että ei ehdi miettimään asioita kun pitää tohottaa.

Mä kirjotin väitöskirjan loppuun hoitovapaalla ja palasin töihin (lyhennetty työaika tosin), kun lapset olivat vielä alle kouluikäisiä. Olen aina tykännyt tehdä erilaisia hommia ja olen ollut mukana järjestötoiminnassa. Joillekin toimeliaisuus on elämäntapa :)



Tärkeimpiä tekijöitä, jotka ovat kaiken mahdollistaneet, ovat olleet mm. perusterveet lapset (eivät kyllä ole nukkuneet erityisen hyvin öitään), asioiden suunnittelu ja joustavuus (kun ei kaikki kuitenkaan mene niin kuin pitäisi), omine rajojen tunnistaminen (täytyy painaa jarrua, jos alkaa väsyttää) ja hyvä mies. Hyvälle miehelle on mielellään hyvä vaimo, mitä ap sillä ikinä tarkoittikaan. Miehelläni on mm. päävastuu ruoanlaitosta, mä lähinnä assisteeraan.

tekiskö teidänkin mieli pystyä tekemään enemmän? mutta kun ei viitsi, kun luovuus kärsii ja tulee sydäri?

Mikäköhän ihmeneen luova sossupummi?



Olen ammatiltani valokuvaaja, tienaan parhaana kuukautena 7500 €... Mutta luovuus ei saa kärsiä, joten osaan myös levätä ja istua tuijottamassa myös ikkunasta ulos eikä saada sydäriä, muuten friikulta loppuu duuni.



Aika tavallisissa ammateissa voi painaakin, mutta jos mun luovuus loppuu, mä voinkin sitten mennä kumileimasimeksi virastoon tai pyörittämään paperia myyntisihteeriksi.



Luovan laiskuuden puolesta. Aina ja ikuisesti.

olla oikeassa, että "salaisuus" on siinä, että ei ole samanaikaisesti muita kuormittavia ongelmia. Itse olen ehkä tällä hetkellä ulospäin aika superäiti: Olen töissä, opiskelen ja mielestäni minulla on vielä aikaa lapsellekin aika paljon. (Noh, kodinhoito jää aika vähälle.)



Mutta meillä on nyt kaikki aika hyvin: Olemme perusterveitä, mies osallistuu kodinhoitoon, lapsi nukkuu kohtuullisesti, ei taloudellisia murheita, parisuhde ok, voin henkisesti hyvin ja saan tehdä kiinnostavia asioita jne. Voin keskittää oikeastaan kaiken energiani kolmeen yllämainittuun.



Mutta vielä pari vuotta sitten olin näiden palstojen kauhukuva saamattomasta äidistä. Lapsi sairasteli paljon ja nukkui erittäin huonosti. Ne veivät energiani niin täydellisesti, että ei ollut paljon muuhun energiaa kuin vain selviytymiseen päivästä toiseen ja lapsen huomioimiseen ja hoivaamiseen.



Paljon siis riippuu elämäntilanteesta.

Amk-tutkinto on näin revitty kasaan. Työt ajoittui koulun oheen välille 8-16, jos ei ollut luentoja, olin töissä. Toisaalta taas esim. hyppärit koululla tein koulutehtäviä enkä notkunut kaupungilla. Miehen kanssa jaettiin kotihommat suht tasan, hänen vastuullaan oli ruuanlaitto (mä kun poltan teevedenkin pohjaan) ja mulla pyykki, kaikki muut tehtiin logiikalla se tekee, jolla on aikaa. Enkä koe, että tuossa olisi ollut mitään kovin ihmeellistä.



Kouluhommia ei hirmuisesti kotona tarvinnut tehdä, illasta jäi lasten nukkumaanmenon jälkeen hyvin aikaa sekä tarvittaville tehtäville, että miehelle.



Kyse on nimenomaa siitä, mitä itse elämältään tahtoo. Mä olen aina tahtonut paitsi ison perheen (viides tulossa), myös oman uran. Kuka sitten tahtoo mitäkin. Seuraavana tavoitteena mulla on saada paperit yliopistosta, joten kaiken härdellin keskellä luen nyt pääsykokeisiin, ja kas kummaa kun edelleen riittää aikaa sekä miehelle, että lapsille.



Kyse on vain siitä, miten käyttää aikansa. Juu, jos joku kärsii niin se on se mun oma aika. En harrasta kodin ulkopuolella mitään, koska siihen ei ole aikaa.

niillä on hyvin nukkuvat, terveet lapset.



Itse sain pysyvän uniongelman lapsen vauvavuodesta. Toista lasta meille ei tule tai vajoan psykoosiin tai jotain. Paikkaan univajettani nyt kolmatta vuotta, ja jos huono yö alla niin en pysty kuin keskittymään hengittämiseen.

ihmisillä on eri määrä energiaa. Tärkeintä on tunnistaa omat rajansa. Itseään ei voi verrata muihin.



Vähän kyllä tuo "hyvä vaimo" särähti korvaan. Miksi ei voi olla hyvä vaimo, vaikka tekee montaa muutakin asiaa? Vai onko hyvän vaimon kriteeri sinun mielestäsi se, että seuraa miestä kuin hai laivaa?

turhat jätetään tekemättä.