Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi osa työntekijöistä on aina niin tarkkoja siitä mikä kuuluu heille ja mikä muille?

Vierailija
20.03.2012 |

Olen viikko sitten aloittanut uudessa työpaikassa ja olin eilen ensimmäistä kertaa yksin vastaavana. Paikka on iso ja rutiinit on vielä hakusessa. Iltaan sattui vielä kaksi ylimääräistä hommaa. Työyksikössä tehdään työtä pareina ja alueira on kolme,toisen alueen pari autteli minua ja pariani, kun emme poikkeuksista johtuen ehtineet kaikkea ajallaan.



Illalla ennen kotiin lähtöä jatkoimme vielä tämän muutoksen selvittelyä ja jätimme yhden ei niin tärkeän asian niin, että teemme sen juuri ennen kotiin lähtöä. Eiköhän kolmannen alueen työpari huudellut että tämä on vielä täysin tekemättä ja heillä loppuu työt. No niin loppui meilläkin ja ei sitä ollutkaan aikomus jättää tekemättä. Mukinaa aiheutti nyt se, että he joutivat sen tekemään. Vaikka myös heille on säännöllisesti annettu apua kun meillä on ollut rauhallisempaa.



Kommentit (1)

Vierailija
1/1 |
20.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka myös heille on säännöllisesti annettu apua kun meillä on ollut rauhallisempaa.


Ainakin minun typaikallani joustaminen oli ihan yleistä kun töitä oli kohtuullisesti. Nyt kun töitä on niin paljon että ei oikein suoriudu edes omasta perustehtävästään omalla alueellaan, niin ei todellakaan tee mieli tehdä mitään ylimääräistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän kolme