Ei-toivotusti raskaana, miten selviän?

koska kyseessä on iso muutos. jos molemmat otatte haasteen vastaan, voitte onnistuakin. Joku sanoi joskus hyvin, että itse lasta ei kadu, mutta tilannetta, johon lapsen teki, voi katua.



toisaalta, nuorena on hyvä tehdä lapsia, niin ei stressaa turhia :) siinä se lapsi menee mukana kun elätte elämäänne. minusta ei tarvitse sulkeutua neljän seinän sisällekään, lapsen kanssa voi tehdä melko paljon kaikkea.



jos pelkäät, että eroatte lapsen myötä, voit ajatella myös, että joku muukin asia voisi myöhemmin erottaa teidät.

aikanaan käyny noin, olisin tällähetkellä erittäin onnellinen :)



Tietysti se on järkytys noin alkuun, mutta jos päätätte yrittää, niin kaikki menee varmasti hyvin.



Kun mä olin 17-vuotias, luulin olevani raskaana. Pidettiin sitä ihan katastrofina, sillä ajateltiin just niin, ettei olla vielä valmiita ja että opiskelut ensin... No, en sitten ollutkaan raskaana. Lopulta 12 vuotta myöhemmin meillä oli kaikki kunnossa, opiskelut takana ja oma koti valmiina ylimääräisellä makkarilla lasta varten. Tultiin sit onneksi raskaaksi heti kun uskallettiin yrittää (ajattele, olis voinut käydä huonomminkin!) ja nyt meillä on vuoden ikäinen lapsi.



Koko raskausaika ja tää eka vuosi meni aivan mahtavan hyvin! Nyt vaan vähän harmittaa, että odoteltiin näin kauan... Jos oltais aloitettu jo nuorena, niin ehkä meillä olis enemmän lapsia. Kaikki olis varmaan mennyt ihan yhtä hyvin silloinkin, vaikka ehkä rahasta olisikin ollut hieman tiukempaa.



Mutta kannattaa pohtia oma elämä uusiks lasta ajatellen. Ettei sitten tule kamalaa pudotusta vauva-arkeen, jos päätätte pitää lapsen. Pessimisti ei pety, joten pitäkää mielessä, että elämä ja se lapsi ei ole teille mitään velkaa eli jos on kovaa, niin on kovaa. Se pitää vaan kestää. Ja mielellään se pitäis pystyä kestämään yhdessä. Juuri mitään hyvää ei elämässä noin vaan tapahdu, vaan kaiken eteen pitää nähdä vaivaa ja ehkä vähän kärsiäkin. Mutta kun asenne on kohdallaan ja odotukset realistiset, pärjäätte ihan varmasti! Eli onnea odotukseen (?) :)

kun kehoni ei kestä hormonaalisia ehkäisyjä. mikäänhän ei toimi 100% varmuudella, ja vahinko tapahtuu varmasti sille, joka sitä vähiten toivoo:)



ap

on tullut ihan tarkoituksellakin raskaaksi ja varmaan on olemassa sekä onnellisia, että onnettomia tarinoita.



Sun tilanteessa juttelisin poikakaverin kanssa asiat selviksi ja jos poikakaveri olis mukana jutussa, niin kyllähän sitä kannattais yhteen muuttaa ja alkaa perustaa vauvalle kotia, johon tulla. Jos poikkis ei lämpene ajatukselle, kodin voi perustaa ihan hyvin yksinkin.



Erosta on ihan mahdoton sanoa, tuleeko se ja miksi, jos. Eli ylitä se silta vasta sitten jos/kun tulet sille. Nyt alkaisin kiireesti nauttia raskaudesta ja aktiivisesti odottaa vauvaa. Opiskelijatkin pyöräyttelevät lapsosia harva se päivä, joten se ei ole mikään este. Sä voit jatkaa opintoja myöhemmin ja poikakaveri tekee niinkun hyvältä tuntuu. Jos palkkatuloja ei ole, niin kyllä niitä tukia saa ihan mukavasti.



Jos päätös on nyt varma ja vauva tosiaan tulossa, niin kannattaa alkaa nyt heti haalimaan vauvatavaraa. Kaiken saa ostettua halvemmalla, kun ei ole niin kauhea hoppu. On aikaa tutkia nettikirpputoreja ja neuvolan ilmoitustauluja.



Jos muuten kuvittelet, että jossain vaiheessa elämää tulee sellainen hetki, jolloin sitä on vaan yhtäkkiä mystisesti valmis äidiksi ja kaikki onkin yhtäkkiä selvää ja ihanaa, niin mun kokemuksen mukaan sellaista hetkeä ei tule. Raskausaikana ja vauvan synnyttyä sitä vaan kasvaa ihmisenä ja kaikki sujuu kyllä. Hyvin tai huonosti, mutta sujuu kuitenkin.



Mä olin lähes 30-vuotias tullessani ekaa kertaa äidiksi ja silti en millään muotoa valmis. Koko yritys jännitti vaikka kutkuttikin samalla mukavasti ja kun raskaustesti näytti plussaa toivoin hetken voivani perua koko jutun. Kaiken panikoinnin myötä sitä kuitenkin valmistui jotenkin äidiksi ja se vauva oli maailman ihanin juttu. Nyt toista odottaessa on ihan samat paniikkitunnelmat, vaikka minähän olen jo valmis äiti! En usko että monikaan on koskaan oikeasti, kokonaan valmis ja vanhemmuus on alkuun vaan sitä, että reagoi parhaansa mukaan kaikkeen mitä tapahtuu. Nyt kun olet jo ottanut sen ekan askeleen (vaikkakin huomaamattasi/tahtomattasi) niin jatka matkaa ja katso minne se vie. Toivottavasti parisuhteenne kestää, mutta jokatapauksessa elämääsi tulee uusi ja äärettömän tärkeä suhde vauvaasi ja se itsessään on hirmuisen arvokasta ja tärkeää.

Vähän sama tilanne, seurustelua vähemmän takana ja asuivat eri maissa. Mutama vuosi asuivat vielä erillään jo opintojen takia, sitten menivät naimisiin ja muutin äidin kanssa Suomeen. Mulla oli todella onnellinen lapsuus ja vanhempani ihan huippuja. Toista lasta ei sitten pitkään aikaan kuulunutkaan, joten olivat todella kiitollisia, että yhden saivat jo nuorena. Ja nyt mun lapsilla on ihanan nuorekas mummi:) Ei välttämättä ole helpoin tilanne, mutta kaikki voi mennä tosi hyvinkin:)

kyllä mä uskon että me pärjättäisiinkin mutta kuitenkin pelkään tosissani. olisin niin paljon mieluummin ollut koulutettu ja virassa, omistusasunnossa ja naimisissa kun lapset syntyvät.. mutta kaikkea ei kai vaan voi suunnitella.



ap

ja harmittaa kans tää ketju. Oon muutamaan kertaan täällä av:lla purkanu sydäntäni siitä kuinka haluaisin lapsen mutta mun mies ei ole vielä valmis siihen. Olen kuitenkin saanut pelkkää paskaa niskaani siitä kuinka noin nuori ei ole valmis jne.



Minä kuitenkin olen valmis. Ja siis olen saman ikäinen kuin ap, miehemi kolme vuotta vanhempi. Meillä on jo ihan mukavan kokoiset hätävarasäästöt (on siis säästössä valehtelematta jo yli 10000e mutta me elämme hyvin nuukasti emmekä aio käyttää noita mihinkään ellei ole pakko. Säästöthän menisivät kyllä varmasti nopeastikin jos lapsi meille tulisi mutta mielestäni meidän tilanteemme o paljon parempi lapsen saamiselle kuin esim eräällä tutullani joka elää sossun tuilla ja on poikaystävänsä kanssa työttömänä, siis idiootti! Missä ihmeen mielentilassa lie ollut että on tullut siihen päätökseen että lapsi tollaisessa tilanteessa on hyvä päätös). Olemme naimisissa ja koulutus on miehelläni pian jo käyty jolloin minä taas palaan koulunpenkille(tällä hetkellä siis minä olen se joka elättää). Jos lapsi tulisi lykkäisin opintojani tai kävisin vain osa-aikaisesti. Se lapsi vain olisi siunaus koska minulla on kokoajan sellainen tunne että pitää päästä hoitamaan ja huolehtimaan meidän pikkuisesta.



Onnea ap:lle:)

haluan ostaa lapsilleni laadukkaita vaatteita ja hyvät vaunut jne, mutta nyt harmittaa, kun se ei ole välttämättä mahdollista. mulla on säästössä kymppitonni, poikakaverilla ehkä nelisen tonnia, mutta hän kerkeäisi kyllä raskausaikana kerätä paljon varastoon kun tekee töitä ja asuu halvalla. ollaan molemmat tosi pihejä ja rahat menevät juurikin sinne, missä niitä tarvitaan, mutta silti. onko meillä varaa jatkaa luomuruuan syömistä ja ostaa sille vauvalle laadukkaita tarvikkeita, jos toinen on minimiäitiysrahoilla ja toinen tienaa alle 2000e/kk...



ap

Ja vähän ajan päästä 21v. mittarissa. :) Nyt lapsemme on 1v. Mieheni on minua 3v. vanhempi. Meillä raha-asiat ei ollut ylläriraskauden ilmi tullessa noinkaan hyvin kuin teillä (opiskelijoita oltiin vailla työpaikkaa) ja vaikka sekin kiristi meidän molempien pinnoja niin hyvin tässä ollaan selvitty. :)

Meitä ei vauvantulo erottanut vaikka välillä se pelottikin. Tavallaan tuo sun teksti vois olla mun omalta näppikseltä peräisin jos ajattelen aikaa taaksepäin.. :D Me vaan oltiin oltu vähemmän aikaa yhdessä.

Teidän kannattaa keskustella ja keskustella ja keskustella. Itse ainakin olen sitä mieltä että parempi ne lapset on nuorena tehdä, kyllä sitä ehtii opiskella ja tehdä töitä sitten myöhemminkin :) Itse aloitin jo työelämän vähän aikaa sitten ja koulupaikkakin on hakusessa (tutkinto kesken). :)

Onnea sinulle odotukseen! :)

jos ne laadukkaat vaatteet yms. turha ulkopuolinen hälinä tuntuu tärkeämmältä.



Toisaalta voisithan sä jutella sen poikakaveriskin kaa, ennen mitään päätöstä. Tai voithan sä täälläkin joutavia lätistä seuraavat 9 kk > 10 vuotta niinkuin monet muutkin. Tervetuloa!

Meillä siis lapsi kotihoidossa. Mies ja minä käymme tavallaan vuorotellen (muutaman kk jaksoja) että kumpikin saa olla lapsukaisen kanssa kotona +saan koulutukseni puolesta enemmän palkkaa. Mutta toki haluaisin mieluummin kotona olla. Siksi tämmöinen järjestely...Jos kukaan tajuaa että mitä ajan takaa. :D



-11