MIKSI suomalaiset erottuvat ulkonäkönsä puolesta toisista ihmisistä niin selvästi mm lentokentillä?
Mikä suomalaisissa on se erottava tekijä? Taikinanaama? Juro ilme? Vaatteet? Esim. ruotsalaiset näyttävät suomalaisten rinnalla AINA jotenkin iloisemmilta ja itsevarmemmilta, vaikka heillä olisi samat henkkamaukat päällä.
Kommentit (98)
Etnisissä venäläisissäkin on hyvin monennäköistä. Ymmärrän kyllä minkä näköiseksi moni ajattelee venäläisen mutta kaikki eivät ole sen näköisiä.
ihan yhtä lailla pystyy erottamaan esim. venäläiset ja britit. Minua muuten luullaan yleensä eteläeurooppalaiseksi.
Löysin koneeni lähtöportin vaivatta bongaamalla sen edessä kiltisti hyvissä ajoin jonottavat jähmeäkatseiset ja hitaanoloiset suomalaisliikemiehet liian lyhyine housuineen ja punakoine taikinaposkineen. Ja suomalaisia he tosiaan olivat, passinkansista näkyi, kun pääsin lähemmäksi.
minua on luultu mm. hollantilaiseksi, britiksi ja espanjalaiseksi. Siis muun maalaiset, en tiedä miksi muut suomalaiset ovat minua ajatelleet esim. lentokentillä :)
-supisuomalainen
minua on luultu mm. hollantilaiseksi, britiksi ja espanjalaiseksi. Siis muun maalaiset, en tiedä miksi muut suomalaiset ovat minua ajatelleet esim. lentokentillä :)
-supisuomalainen
kuin Suomessa.
koska siihen vaikuttaa niin moni muukin asia kuin kansallisuus.
Sen sijaan suomalaiset erottuvat ulkonäkönsä perusteella: aika isokokoisia, vaaleita, päällä käytännölliset ja mukavat vaatteet. Ja ylipainoa on enemmän keskimäärin kuin esim. eteläeurooppalaisilla.
Mutta hei: noi ovat yleisiä piirteitä myös monilla muilla pohjoiseurooppalaisilla kansoilla.
Joten voin hyvin luulla jotakuta ruotsalaista tai saksalaista suomalaiseksi ja sitä on sattunutkin.
Löysin koneeni lähtöportin vaivatta bongaamalla sen edessä kiltisti hyvissä ajoin jonottavat jähmeäkatseiset ja hitaanoloiset suomalaisliikemiehet liian lyhyine housuineen ja punakoine taikinaposkineen. Ja suomalaisia he tosiaan olivat, passinkansista näkyi, kun pääsin lähemmäksi.
Nauhakenkiä ei myöskään vaivauduta käyttämään.
Näistäkin vastauksista huomaa että kokonainen kansa yleistetään pienen väestönosan perusteella.
Vaikenta on erottaa suomalaiset puolalaisista, joilla on samanlainen hiirenharmaa tukka ja epävarma katse. Puolalaiset toisin käyttävät näkyvämmin merkkivaatteita kuin suomalaiset. Lapset on puettu benettoniin ja espritiin, kun taas venäläiset lapset käyttävät enemmän burberryä, pradaa ja baby-dioria...
Paksut kiiltävät pitkät vaaleat hiukset, siniset silmät, heleä meikki, pitkät rotusääret, kaikilla naisilla korkokengät, lisäksi pukeutuvat tyylikkäämmin kuin mallit Pariisin muotiviikoilla.
voin vahvistaa, suomalaisen erottaa kilometrin päästä, vaikkei pukahtaisi sanaakaan. Käytännössä tämä näkyy työssänikin niin, että osaan valita asiakkaille oikean kielen, vaikka jonottaisivat joka toinen suomalainen ja joka toinen jonkin muun maan edustaja. Sen vaan näkee, mutta en pysty erittelemään että mistä sen niin äkkiä näkee. Teen tämän päätelmän kansalaisuudesta siis n. puolessa sekunnissa ja 90% osuu oikeaan. En todella osaa sanoa mikä on se erottava tekijä. Kokonaisuus ehkä, marttamaisempi, maanläheinen olemus ja vaatetus, katse.. aika totinen.., piirteet.. noh, taikinanaama kuvasi tosi hyvin. Yleisesti ottaen verrattaessa muihin kansalaisuuksiin hyvin vaatimattoman oloinen/näköinen (tämä ei pahalla, krumeluuri nyt ei vaan kuulu meidän juttuun, harvoin tyylikään), valju meikki ja hiukset mitäänsanomattomat.
Toisaalta nyt olen jo harjaantunut erottamaan myös britit ja saksalaiset. Ranskalaiset tekee vielä vähän tiukkaa.
Yhtä helppoja eroteltavia suomalaisten kanssa ovat venäläiset, espanjalaiset ja jenkit joita ei tarvitse kauaa arpoa mistä tulevat.
on minun ja mieheni suurinta huvia. Hän on muualta kotoisin ja hänestä kaikki eurooppalaiset näyttävät samalta.
Omia huomioitani eri kansalaisuuksista. Eivät yleispäteviä sääntöjä, mutta jokseenkin edesauttavat arvaamista:
Ruotsalaiset/norjalaiset/tanskalaiset: isot iloiset silmät. Miehillä usein vaaleat ripset. Iho usein ruskettunut jostain syystä enemmän kuin esim. suomalaisilla.
Britit: isot mulkosilmät mutta eivät useinkaan niin iloiset kuin esim. ruotsalaisilla. Briteillä myös leukaluu etenkin naisilla on pienehkö/pienempi kuin pohjoismaalaisilla ja hampaat usein sen vuoksi ristissä (jos ei ole hoidettu kuntoon).
Suomalaiset: pienet silmät ja jykevähkö leuka niin naisilla kuin miehilläkin. Jykevämpi kuin ruotsalaisilla tai briteillä. Ruuminrakenteeltaan tukevampia kuin usein hoikemmat ruotsalaiset.
Oman lisänsä tuo eri hiustyylit, joista voi myös saada lisävinkkejä.
Muitakin kansalaisuuksia osaan bongata aika hyvin, mutta näissä edellämainituissa olen aika haka. ;)
Juu ja arvauksen tehtyäni kaukaa, käydään vähän lähempänä kuuntelemassa puhetta, olinko oikeassa. Miehestä tämä on huvittavaa kuinka usein olen oikeassa.
esim kahvilan pöydässä
Muut kansallisuuden ovat itsevarmempia ja luontevampia tällaisissa intensiivisissä sosiaalisissa tilanteissa.
istuminen on mielestäsi "intensiivinen sosiaalinen tilanne" :D :D :D
Tätä samaa naureskelin. Vai että oikein intensiivinen sosiaalinen tilanne, kun lentokentällä odotetaan koneen lähtöä.. :D
Ja sellaiset ulkomaalaiset jotka ovat viettäneet aikaa suomalaisten kanssa tai Suomessa. Ei se mistään erityispiirteistä johdu.
Suomalaiset piirteet on helppo erottaa. Maantienväriset hiukset, korkeat poskipäät, tummat silmän aluset, tummat kulmakarvat. Silmät ovat joko siniset, sinivihreät tai vaaleanruskeat. Nenä on yleensä joko iso tai pieni hyppyrinenä, ja sieraimissa voi olla pientä pottunenäisyyttä toisinaan.
Kroppa on yleensä joko sopushtainen, jolloin ala-ja yläkroppa ovat suunnilleen yhtä pitkät. Yhtä yleinstä on, että kroppa voi olla myös persjalkainen, jolloin on pitkä selkä ja lyhyet jalat.
Suomalaiset ovat yleisimmin luonteeltaan älykkäitä, rehellisiä ja hieman melankolisuuteen taipuvaisia. Jalat maassa tyyppejä.
Vilkas häsläri ei yleensä ole suomalainen.
Viimeksi lentoa odottaessani ihastelin liutaa tanskalaisia joilla oli kauniit mutta rennot vatteet, hiukset kauniisti jne., näyttivät ilosilta. Suomalainen ei kyllä erotu edukseen, valitettavasti.
Ja oikeasti ulkonäöllä ei ole väliä, tämä nyt vaan kommenttina tähän ketjuun.
on viimeisten viimeiset 5v luultu jokapaikassa norjalaisiksi, koskaan ei suomalasiksi. Kerran amerikkalaisiksi. Ja matkustamme 4-5 X vuosi ulkomailla.
Mitä sen pitäisi meistä kertoa?
-nyrpeä tai jopa tuskainen ilme
-Marimekko
-matalat, käytännölliset kengät
-vaalea iho, nykerönenä
-ohuet hiukset, usein lyhyet ja/tai värjätty punaiseksi tai kahdella värillä
-käsilaukkua puristetaan rintaa tai lantiota vasten
-huonotapaiset lapset
-känniset miehet
-kiroilu
Paksut kiiltävät pitkät vaaleat hiukset, siniset silmät, heleä meikki, pitkät rotusääret, kaikilla naisilla korkokengät, lisäksi pukeutuvat tyylikkäämmin kuin mallit Pariisin muotiviikoilla.
Juu tästähän suomalaisen naisen tosiaan tunnistaa, nämä tunnusmerkit annetaan tällä palstallakin usein. Kesäisessä vaatetuksessa ei jää huomaamatta hoikkaakin hoikempien naisten vähintään k-kupin rinnat ja miesten 25-senttiset vehkeet lahkeessa kutsuvasti roikkumassa.
-nyrpeä tai jopa tuskainen ilme -Marimekko -matalat, käytännölliset kengät -vaalea iho, nykerönenä -ohuet hiukset, usein lyhyet ja/tai värjätty punaiseksi tai kahdella värillä -käsilaukkua puristetaan rintaa tai lantiota vasten -huonotapaiset lapset -känniset miehet -kiroilu
lapsemme ovat hyvätapaisia, en kiroile, mieskään ei esiinny jurrissa, minulla on paksu vaalea raidoitettu tukka ja tummahko iho (olen supisuomalainen), en omista ainoatakaan marimekon tuotetta ja kuljen aina, poikkeuksetta korkokengissä. Tulikohan koko listaus?
-nyrpeä tai jopa tuskainen ilme -Marimekko -matalat, käytännölliset kengät -vaalea iho, nykerönenä -ohuet hiukset, usein lyhyet ja/tai värjätty punaiseksi tai kahdella värillä -käsilaukkua puristetaan rintaa tai lantiota vasten -huonotapaiset lapset -känniset miehet -kiroilu
lapsemme ovat hyvätapaisia, en kiroile, mieskään ei esiinny jurrissa, minulla on paksu vaalea raidoitettu tukka ja tummahko iho (olen supisuomalainen), en omista ainoatakaan marimekon tuotetta ja kuljen aina, poikkeuksetta korkokengissä. Tulikohan koko listaus?
ja ovat jähmeitä.