Tiedätkö millainen kotitausta oli pahimmalla koulukiusaajallasi?
Kommentit (5)
Oli keskivertoa enemmän rahaa, isommat autot, enemmän harrastuksia, enemmän viikkorahaa.
Enhän koskaan heillä käynyt silloin kun olin nuori, mutta nyt jälkikäteen olen tutustunut monen vanhempiin. Todella mukavia ihmisiä, enkä usko että ovat huonoja vanhempia.
Meilläkin oli kyllä tarjolla näitä sosiaalitapausten lapsia, oli alkoholisti-yh-isän lapsi, toisen isä oli vankilassa ja äiti hoiti kaiken vähän niin sun näin jne. Näistä ei oikein ollut kiusaajiksi, kun ei heitä juurikaan esim. koulussa näkynyt. Lisäksi kun tulivat, em. " hyvien perheiden lapset" pitivät huolen siitä etteivät kovin kauaa viihtyneet.
Rikkaat vanhemmat. Isä bisnesmies joka oli tehnyt veropetoksen ja oikeudenkäynneistä oli lehdissä juttua. Tyttö oli isänsä mielestä ruma.
Opettaja vaikka valitin kiusaamisesta ei auttanut minua eikä kiusaajaani vaikka varmasti tiesi hänen kotioloistaan.
Mustalaislapsi,joka pyörii nykyään kaupungin puliukkojen kanssa
Toinen samaan kiusausporukkaan kuuluvat oli ihan tavallisesta perheestä.
Tosin tämä kaveri,kun tulee kaupungilla vastaan,ei pysty edes silmiin katsomaan ja kauppassakin vaihtoi pidempään kassajonoon,kun joutui minun ja mieheni taakse.
Vaivaakohan omatunto???
Olisi saanut jäädä vielä vuodeksi kasvamaan ennen kouluun tuloa... Vanhempien ammateista en tiedä.
Kahdesta pahimmilla toisella, MBD tytöllä oli kai ihan tavallinen perhe, insinööri-isä, virkailija-äiti ja isosiko (oli kanssa aika suurisuinen). En sen paremmin hänen vanhempiansa tuntenut, mutta eräältä kaveriltani myöhemmin kuulin kävi ala-asteen alaluokilla aika usein tämän tytön kotona, ettö vanhemmat eivät oikein saanet kuria näihin lapsiin ja saivat tehdä, mitä tahansa.
Toinen pahimmista kiusaajista oli yksinhuoltajaäiti, jolla välillä oli alkoholin kanssa ongelmia.
Sitten oli vielä väkivaltaisessa perheessä asuva poika yläasteella, mutta hän käytti enemmänkin fyysistä väkivaltaa. Kerran löi painavalla laukulla takaraivoon kipeästi, kun en antanut hänelle paikkaa ruokajonossa. Nyt tämä kaveri istuu vankilassa taposta.