Miksi kotiäitinä oleminen on muka niin raskasta?

nautin kotona olosta. lapsia 2. Lisääkin saisi tulla...

kunhan napisevat jostakin. Raskainta varmaan siinä on se kun tuntee olevansa jumissa kotonaan. Kai siitä alkaa sitten mistä tahansa valittaa ja osansa saa sitten se työstä kotiin tuleva mieskin, kuten täällä on huomattu. ainoa valopilkku on se nuohooja joka käy sit useammin kuin kerran vuodessa.

haluais tehdä jotain muutakin. muutenhan se vaan on lapsentahtista velttoilut.

enemmän kun on pakko käydä töissä..haluaisin antaa enemmän aikaa perheelle, mitä nyt pystyn:(

on useampi lapsi pienellä ikäerolla, on paljon univelkaa, parisuhteessa on ongelmia, perheen kokonaisvastuu, kotityöt ja lastenkasvatus jakautuu hyvin epätasaisesti puolisoiden välillä, kotivanhempi ei saa tukea ja arvostusta puolisolta, jos on kehittänyt itsearvostuksensa vain ammattityöhönsä ja koulutukseensa pohjautuen.

Mun täytyy kyllä sanoa, että kotiäitiys on tosi rankkaa. Joka aamu alkaa samat jutut, kun olis margariinitehtaalla töissä :)

Jos äidillä on mielekäs työ, niin kotiäitiys voi tuntua todella turhauttavalta. Täytyy vaan keksiä jotain virikettä itselleen. Niin mä ainakin teen, kun on "pakko" olla kotona.

ei ole velttoilua oman lapsen kanssa oleminen ja kasvattaminen.

liian korkealla ts. suorittaa vanhemmuuttakin.

Mun täytyy kyllä sanoa, että kotiäitiys on tosi rankkaa. Joka aamu alkaa samat jutut, kun olis margariinitehtaalla töissä :)

Jos äidillä on mielekäs työ, niin kotiäitiys voi tuntua todella turhauttavalta. Täytyy vaan keksiä jotain virikettä itselleen. Niin mä ainakin teen, kun on "pakko" olla kotona.

ei ole velttoilua oman lapsen kanssa oleminen ja kasvattaminen.

Sanoin että se on mielestäni helpompaa. Ei aikatauluja, ei kiirettä aamuisin. Ja kyllä ne aamurutiinit on aina samanlaisia silloinkin kun vie lapset hoitoon.



Se että äidillä ei ole virikkeitä on vain äidistä itsestä kiinni. Pitää järjestää niitä. Me käytiin lasten kanssa vierailemassa, avoimella päiväkodilla ja leikkipuistoissa. Parina iltana viikossa minulla oli oma harrastus (mikä on jäänyt pois töiden alettua). Mies on hoitanut lapsia sillä aikaa. Mitään lastenhoitoa apua meillä ei ole ollut. Isovanhemmat asuaa kaukana.



Nyt töiden alettua tuntuu ettei ehdi lasten kanssa muuta kun herättää aamuisin ja laittaa nukkumaan iltaisin. Illat menee tosi nopeasti ruuanlaitossa ja pyykkiä pesiessä. Koti ei ole läheskään niin siisti kuin kotiäiti-aikoina.



ap

ainakin toteutuu, ei oo aina helppoa, mutta sitäkin kannatavampaa. siksi haluankin olla kotona..

siis toteutuu tuo kasvattaminen.

koska parisuhteessa meni huonosti, mulla aktivoitui masennus jota en tiennyt olevankaan ja lapse sairasti tosi paljon. Oli mahdotonta löytää mitään rytmiä kun koko ajan joku tilanne päällä, univelkaa niin paljon että liikunta ja itsestä huolehtiminen jäivtä vähille, huono suhde ja masennus ja niiden aiheuttama ahdistus ja arvottomuuden tunne lisäsivät taakkaa. Kun äidinvaisto sanoi että lapsista pitää huolehtia niin ja näin jamahdollisimman hyvin, olemattomilla voimavaroilla ponnistin sitä riittävän hyvää äitiyttä jostain- ja melko hyvin onnistuinkin- mutta se oli TODELLA raskasta. Meni vuosia ennenkuin toivuin, sain tilaa hoitaa itseni kuntoon. ja joo-mullakin on mielekäs ammatti, jota myös kaipasin- enkä kyennyt vuosiin tekemään mitään työhöni liittyvää. Mut olen jo oppinut et ihmiset joilla ei ole tällaisia kokemuskai, eivät niitä ymmärrä ja voivat törkeesti vähätellä- sitä luule et kun mä onnistun jossain ja mulla on helpot lapset et miten niin ne muut muka ei- ja samallahan sitä saa tyydytystä ajatuksesta et on itse parempi kuin joku toinen. Mä tiedän paljon kohtalotovereita, joilla tavalla tai toisella samanlaista kun mulla- ja esim. se et lapsuudenaikaiset vajeet siinä vanhemmuudessa mitä on itse saanut, aktivoituvat kun saa omia lapsia- ja silloin on tosi raskasta kun itse pitäisi saada paljon apua ja tukea, mut kaikki voimat menee siihen et yrittää täyttää sen lapsensa tarpeet. Ja ihan jo pelkästään huonosti nukkuva, syövä, sairasteleva lapsi tekee elämästä tosi raskaan.

niin oikeasti kaipaan sitä.



Ei ollut ikinä kiire minnekkään, sai olla rauhassa lapsen kanssa ja tehdä mitä mieleen juolahti. Eniten minua kyllä ahdisti kotona olemisessa se että olin pirun yksinäinen. (ainoat aikuiset joita näin olin suurin piirtein anoppi ja mies.)



Mutta kyllä tosiaan nykyään kaiholla muistelen kotiäiti aikojani, semmoista suorittamista tämä elämä nykyään on.

Henkisesti on aika raskasta, kun päivät toistuu samanlaisina useamman vuoden ja aikuiskontaktit on niin vähässä. Lisäksi inhoan ulkoilemista näin talvella. Ja askartelua. Ja jatkuvaa siivoamista. Ja lasten vaatimukset 24/7 vuodesta toiseen rasittaa myös sekä heidän kinastelu ja tappelu, josta ei saa rauhaa.



Lähteminen ja liikkuminen esim. kaupungilla on kolmen lapsen kanssa niin hankalaa, että siihen en jaksa enää ryhtyä. Kahden kanssa vielä meni, mutta nämä kolme ovat liikaa.



Kaiken kaikkiaan tämän valituksenkin jälkeen, nautin kyllä kotiäitiydestä, mutta kyllä se on rankkaa ennen kaikkea henkisesti.

Ja nukkuu huonosti. Joudut univelkaisena lähtemään töihin ja töitten jälkeen haet lapset hoidosta etkä ehdi hengähtääkään kun pitää tehdä kotihommia. Vihdoin kun itse pääset nukkumaan niin tunnin parin päästä herää jo ensimmäinen lapsi itkemään tms. Aamulla sitten ennen kuutta ylös ja koko sakki valmiiksi.

joka hetki valmis laittamaan omat tarpeet sivuun ja vastaamaan lapsen tarpeisiin. Tässä ratkaisevaa on se onko lapsi vaativa vai ei. vaativa lapsi on paljon raskaampi kuin rauhallinen, rauhalliselta äiti saa myös kiitosta, "palkintoja" vaativalta ja esim. paljon sairastavalta saa lähinnä turhautumista- ja pitää itse jaksaa motivoida itseään. Arki on tietysti raskasta kun käy myös töissä, mutta toisaalta työ ei vaadi samanlaista saatavilla olemista, saman tason tunnetyötä kun lapsen kanssa oleminen. Työssä voi ottaa oman hetken, lapsen kanssa et ota, jos hän ei ole tyytyväinen. Mun mieelstäni on pöyristyttävää että jotkut arvostelee toisia tässä asiassa, niin paljon riippuu lapsesta, elämäntilanteesta, siitä millaisen kasvatuksen on itse saanut. Ap;n "muka" avaus on erittäin typerä. Jos olisit elänyt mun kotiäiti-aikaa olis jääny tuollaiset omahyväisyydet kirjoittamatta.

Minusta se oli paljon helpompaa kuin työn ja perheen yhteensovittaminen. Oli enemmän aikaa lasten kanssa ja tehdä kotityöt.

ja nyt kun olen taas nuorimman kanssa kotona niin voivoi tätä elämän autuutta! (vaikka teenkin muita töitä sitten kotoa käsin lapsen nukkuessa)

kotiäitien päivät ole keskenään samanlaisia, ihan niin kuin ei työäitienkään. Jos lapset eivät ole kovin pienillä ikäeroilla, eivät sairasta hirvittävästi, ole kovin vaativia jne. niin mukavaahan kotiäitiys on. Mutta esim. minulla oli aika, jolloin piti kävelyttää eskarilainen pitkä matka eskariin, sen aikaa hengailla pienemmän kanssa kerhossa ja taas pitkä matka kotiin, ja seuraavana vuonna kouluun saattamiset. Ei ollut siis kamalaa sekään, mutta kaukana oli ajatus, että voisi loikoilla sängyssä puolille päivin. Eli kyllä ne päivät voivat olla erilaisia eri äideillä.