Tuleeko muilla äideillä koskaan kotityöt korvista ulos?
Musta tuntuu, että meen lakkoon enkä enää ikinä siivoa. Tää on niin puuduttavaa; heti kun jonkun kohdan on siivonnut ja selkäni käännän, niin taas on hirveä sotku. Enkä edes ole mitenkään siivoushullu, mut tuntuu että on pakko siivota ja järjestellä koko ajan, että talo pysyis asuttavassa kunnossa.
Piti vain purkautua. :-/
Kommentit (19)
Hymyhuulin teen velvollisuuten kotona ja enemmänkin. Joka päivä ja kiitollisuutta tuntien.
Hymyhuulin teen velvollisuuten kotona ja enemmänkin. Joka päivä ja kiitollisuutta tuntien.
Mulla ainakin ruuanlaitto tökkii joka päivä. Siivoominen vielä menee, mutta ei olekaan enää niin kovin pieniä lapsia.
Kotitöiden ouuduttavuus ja toistuvuus kyllä syö iloa kotonaolosta.
Meillä on kyllä ihan perussiistiä, eli vieraita voi tulla lyhyelläkin varoitusajalla ja kämppä vaikuttaa olevan kunnossa, mutta kaapeissa ja vaatehuoneessa kaaos valtaa alaa. Nyt raivaan vaatehuonetta ja heitän mahdollisimman paljon pois, jotta pysyisi edes vähän siistimpänä. Pelkään, että viikon sisään hyllyt ovat taas ihan kaaoksessa ja kevääseen mennessä, koko vaatehuone on kuin myrskyn jäljiltä. Taaperon jäljet nyt periaatteessa on nopeita siivota, mutta nopeasti se kyllä sotkee ne uudelleen.
Juuri tämä kuluttavuus: yhdestä päästä lopetat, toisesta päästä alotat uuvuttaa siivoamisessa.
Joka päivä on pestävä vähintään koneellinen pyykkiä, haettava entisen ja viikattava ne kaappeihin. Joka päivä pitää laittaa ruokaa, kattaa pöytä ja tyhjentää ja täyttää tiskikone.
Siihen päälle ruuan laittamiset, keittiön siivoamiset, roskiksien viemiset, kukkien kastelu.
Petien teko ja makuuhuoneiden tuuletus.
Lisäksi meillä on imuroitava kaksi kertaa viikossa, jotta pölypallot ei lennä ympäriinsä. Pieni ahdas asunto lisää sitä pölyntuntua! Kerran viikossa on lattiat luututtava, kun muuten ne on ihan hirveän likaiset esim. konttaavan vauvan kuolassa. Muutenkin pitää asunto siistinä pölystä kun meillä pieni taapero lattiatasossa pyörii.
Keittiön valkoiset kaapinovet on lähes joka päivä pyyhittävä, samoin kuin vessan ovi, kun siellä on tahmajälkiä ja likaa koko ajan, vaikka meillä esim. käden pestään koko perheeltä aina sisälle tultaessa/ kun ne likaantuvat lapsilla esim syödessä.
Tuntuu että elämä on vain siivoamista ja siivoamista.
Perus siistiä on, mutta ei sitä tarvii olla jokapäivä hinkkaamassa jotain paikkaa. Pitää osata ottaa rennosti ja keskittyä perheeseen.
pst. 2vuotias siivoaa omat lelunsa koriin leikin päätyttyä, ei ole lelujakaan jaloissa.
Meitä on kaksi aikuista ja kaksi lasta tekemässä kotitöitä eikä niitä niin paljon edes ole kun on opetettu lapsetkin pienistä asti siisteiksi.
Tykkään siivoamisesta ja nyt kotona ollessa siihen on hyvin aikaa. Silloin saatan kyllä kilahtaa, jos joudun siivoamaan jonkun muun jälkiä, esim. mies saattaa välillä jättää tavarat levälleen...
ja välillä ei. Nyt on sellainen kausi että ei vaan jaksaisi. Sama tunne kun edellisillä. Kun on siivonnut koko talon niin saa aloittaa uudestaan. Tällä hetkellä mua ärsyttää meidän likaiset ikkunat. Ja tiskit on ehdottomasti tylsintä hommaa. Tiskikoneen kun saa tyhjentää ja täyttää pari kertaa päivässä. Oikein odotan että lapset menee päiväkotiin syksyllä että edes viikolla olisi ehkä vähän siistimpää. Tai en tiedä!!?? Ei ole kokemusta mutta voisin kuvitella että pysyy vähän kauemmin siistinä eikä tule yhtä paljon tiskiä.
olen aina suorastaan inhonnut kotitöitä. Onneksi mieheni on osallistuvainen, mutta näin hoitovapaalla ollessa pakkohan niitä kotitöitä on vääntää.
Nyt olen töissä, mutta varsinkin kotona ollessani tuntui että kotityöt ovat loputon suo - tai tekemättömien töiden lista, joka ei koskaan tyhjene.
Meillä on isommat lapset jo koululaisia ja osallistuvat kotitöihin, mutta silti minua rasittaa. Inhoan sitä kun joudun olemaan kotityöpaskaämpäri, jolle saa marmattaa ja väittää vastaan niin paljon kuin haluaa. Olen tyytyväinen sitten, kun lapset alkavat a) tehdä mukisematta sen mitä pyydetään ja b) tekemään asiat oma-aloitteisesti. Miehelläkin on joskus tuo oma-aloitteisuus hakusassa, mutta hän ei sentään mutise kun pyydän jotain tekemään.
Annan kaaoksenyltyä välillä ja siivoan sitten kun innostus iskee. Tänään on sellainen päivä. Kuuntelen musiikkia ja pesen lattioita. Taidan pestä keittiöstä kaapinovetkin ja väliovet. Siivoan fiiliksen mukaan.
Jos ruuanlaitto tökki tosi pahasti, viel lapset ulos syömään tai ostan valmista kaupan tiskistä.
jopa niin pahasti, että saatan itkeä ja raivota, että joudun taas sadatta kertaa siivoamaan samat sotkut ja tekemään taas tuhannetta kertaa ruokaa (joka ei kuitenkaan kelpaa kaikille).
Inhoan kaikkia kotitöitä! Silti ne mun pitää tehdä lähes kokonaan yksin. Minä kun makoilen kotona kun mies käy raskaassa työssä tienaamassa. Kaksi vilkasta kohta kolme vuotiasta poikaa tosin pyörii mulla koko ajan jaloissa ja sotkee sitä mukaa kun siivoaa..
mutta juu, tulee. Siksi meillä mies osallistuu kotitöihin.
Hymyhuulin teen velvollisuuten kotona ja enemmänkin. Joka päivä ja kiitollisuutta tuntien.
Lauleskelen ja viheltelen vain siinä samalla.
Ahdistaa juuri se että homma ei lopu koskaan vaikka kuinka touhuaisi.
Mä käyn töissä ja mies muksun kanssa kotona, aina kun tuun kotiin on kuin pommi ois räjähtänyt.
En enää ees koita saada kaikkea tehtyä vaan oon päättänyt että hoidan joka päivä homman tai pari ja muut saa olla.
Ahdistaa kyllä suunnattomasti tämä sotku kun tykkäisin että kotona ois siistiä, niinpä koitankin olla mahd. paljon poissa täältä :D
ps. ei meillä silti likaista ole, kerran viikossa kuitenkin jokapaikka ainakin siivotaan, yleensä useamminkin
Jotenkin helpottaa etten ole ainoa jota tympii kotityöt. :)
Mutta totta on sekin, että venyyhän tässä pinna vuosi vuodelta,. Nytkin tässä katson täysin tyynenä, kuinka olkkari on hyrskynmyrskyn kun sohvista on tehty majoja, ja kuinka kuopus (11 kk) on saanyt jostain koirannappulan, imeskellyt sen pehmeäksi ja piirtänyt sillä seinään. Tosi nerokasta ja luovaa, selkeästi ikäistään kehittyneempi lapsi.:)