KYMPIN KIMPPA keskiviikkona 16.11.
Morjens!
Kuinka on päivä sujunut? Mulla ihan ok; tähän mennessä olen syönyt noin 1100 kaloria. Kohta olen lähdössä lenkille tuonne jääkylmään.
SILVA: Mä opiskelen yhteiskuntatieteitä, isona musta tulee jonkinlainen byrokraatti valtion hommiin. Tosin teen samalla töitä kaupassa pysyäkseni hengissä.
Olen käynyt joskus tuolla energynetissä. Tosin siitä on aikaa... Nyt mulla on iskostunut tuotteiden kaloritiedot aika hyvin kalloon, enkä enää jaksa käydä siellä.
Mä en muuten laske pointseja, vaan kaloreita. Joskushan se on hankalaa, mutta kyllä ne hetken opettelen jälkeen oppii arvioimaan. Olen käynyt myös Painonvartijoissa, mutta mulle se ei oikein sopinut. Meni liikaa rahaa ja mielestäni siinä dieetissä syödään liian vähän proteiinia.
Mullakin menee todennäköisesti herkuttelun puolelle :-( Mun mielestä se ei kuitenkaan haittaa, kunhan muistaa palata ruotuun pikaisesti. Mä usein " masennun" repsahduksista, enkä osaa päästä niistä yli. Nyt kuitenkin yritän sisäistää sen, ettei laihdutus kaadu yhteen pipariin eikä edes litraan jäätelöä.
Mulle sopivia laihduttajan herkkuja on rahka, marjat, vähäkalorinen kiisseli, vähäkalorinen limska, kevytjäätelö, kasvikset ja dippi... Syön myös salmiakkia, siinä riittää pieni aski hyvin.
Tsemppiä teille, mä lähden nyt lenkille!
Demo
Kommentit (4)
Ruodussa ollaan, kamala kiire päivä, enkä ole oikein ehtinyt syödä. Kohta siis iltapalalle. Pisteitä on vielä rutkasti, joten nälkäkin on vaivannut. Onneksi en sortunut kuitenkaan mihinkään " pika-apuun" ...
Painonvartijoita puolustan parilla sanalla. Kysehän ei ole dieetistä, vaan tarkoitus on opetella oikea tapa syödä säännöllisesti, terveellisesti ja monipuolisesti. Pisteet saa käyttää mihin haluaa (mutta kaikkeen mihin haluaa ei tietysti kannata käyttää ;D) ja syy, että kovin monet ajattelee, että vain vähän proteiineja ja ihan kamalasti hiilihydraatteja, on se, että perunaa ja nykyään myös pastaa saa tietyillä pisteillä syödä haluamansa määrän. Samoin on ruisleivän laita. Niistäkin kuitenkin menee pisteitä ja ainakin minun ryhmänohjaaja kertoi, mitkä noissakin ruuissa on KOHTUULLISET määrät. Jos perunaa saa syödä kahdella pisteellä rajoituksetta, ei se tarkoita sitä, että kolmas peruna olisi kaloriton. :D Itse syön aika vähän perunaa ja pastaa, ruisleipää syön kyllä ja näkkäriä, yhteensä max. kuusi palaa päivässä. Samoin minun ryhmänohjaaja muistaa painottaa liikunnan tärkeyttä. Tuo liikunta on kanssa yksi asia, josta painonvartijoita " haukutaan" , mutta sen lisäksi, että liikunta tietysti kuluttaa ja sen myötä laihduttaa niin liikunnallahan on myös tärkeä kiinteyttävä vaikutus.
No joo, se painareista. Se mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle ja noita ryhmänohjaajiakin on niin moneen eri junaan. Ja jotkut jää jo asemalle. :D Mulle painonvartijat sopii tällä hetkellä ainakin tosi monesta eri syystä eikä tähän mennessä ole kuin positiivista sanottavaa.
Mutta nyt täytyy mennä syömään.
Tsemppiä ja laihdutusintoa kaikille!
t. Jylppy
Minulla myös tuo sama juttu, että en meinaa päästä yli repsahduksista, kuvittelen laihdutuksen menneen pipariski ja jän sille tielleni. Nyt viimeinen vuosi on ollut sellaista. Olen yrittänyt aloittaa laihdutuksen, repsahtanut ja jatkanut samaa mässäystä, kunne staas aloitan, repsahdan ja mässään....sitä rataa nyt 1 vuosi.
Mitäs jos en olisikaan jäänyt sille tielleni vaan olisin kerännyt itseni ja jatkanut tiukempaa linjaa, olisinko jo aikaa sitten päässyt noista ylimääräisistä kummittelevista kiloista?? Pöh...tyhmää! Nyt EN aio repsahtaa. Tai ainakaan jäädä mässäilyn tielle.
t. Silva
En ole vaa´alle vaivautunut alkupunnitukseni jälkeen, enkä epäilekään näin varhain kummempaa muutosta tulleen... Olen pysynyt suht hyvin ruodussa, vähän suklaata mutta ei muuta. kasviksia ja hedelmiä on kulunut.
Toivottavasti jatkuisi koko ajan parempaan suuntaan.
Silva, minulla myös monesti käynyt niin että kun repsahtaa, niin miksei sitten kunnolla.. ja monta päivää menee herkutellessa... nyt ei vielä kunnolla kertaakaan... toivo elää! Kannattaa vaan jatkaa sitkeästi vaikka miten repsahtaisikin! Tsemppiä meille kaikille!
Sinähän olet ahkera tyttö!
Minä laiskamato en kovin usein saa itseäni enää ulos näin iltaisin. Lapset menivät juuri nukkumaan, että periaatteessahan tästä voisi kyllä lähteä ja jättää mies issekseen ihmettelemään.
Tosin liikun päivisin koko ajan, saan liikuntaa työssä hyvin.
Ihan hyvin on mennyt tämäkin päivä. Päivät menevät helposti, kun ei ehdi syömistä miettiä. Otan evääksi vain hedelmiä ja porkkanaa, leipää tms. Ja koetan pysyä erossa makeista. Hyvin olen onnistunut tähän mennessä. Iltaisin olen pyytänyt miestäni toimimaan vahtina, että en syö makeita enkä liikaa rasvaa.
Yksi hyvä keino karkottaa makean ja napostelun himo viikonloppuna on tehdä itse lämmin vaniljakastike (rasvattomaan maitoon) ja syödä sitä jäisien marjojen kanssa. On muuten hyvää, eikä ole epäterveellistä!
t. Silva