Eutanasia on väärin!
http://koti.phnet.fi/petripaavola/eutanasia.html
Oon samaa mieltä eutanasiasta joka on murha. Eutanasiaa ei saisi Suomessa laillistaa eikä muuallakaan.
Kommentit (79)
Brysseliläisen sairaalan lääkärit suostuivat surmaamaan (eutanasia) kaksoisveljet 14.12.2012, koska veljekset alkoivat sokeutumaan, eivätkä he enää kestäneet sitä etteivät olisi enää nähneet toisiaan. Brysseliläisen sairaalan edustajan mukaan sietämätön kärsimys voi olla joko fyysistä tai henkistä.
Eutanasia on laillista Belgiassa, jossa siihen suostutaan lain mukaan vain tapauksissa, jossa ihminen on kuolemansairas tai kärsii sietämättömistä kivuista. Belgian sosialistipuolue on esittänyt, että eutanasialakia pitäisi muuttaa siten, että alle 18-vuotiaat ja Alzheimer-potilaat voisivat saada armokuoleman
Belgian kaksoisveljesten tapaus sekä sosialistipuolueen eutanasialaki vaatimuspyrkimykset osoittavat sen, että tulevaisuudessa Belgiassa saa armomurhan lievempien syiden perusteella kuin aikaisemmin. Tämä tulee johtamaan siihen, että esim. kovasta masennuksesta ja henkisistä kivuista kärsivät voivat saavat itselleen eutanasian.
Belgialaiskaksosten tapauksessa toimittiin väärin. Heidät olisi pitänyt ohjata sellaisten tahojen luokse, jotka olisivat auttaneet heitä hyväksymään muuttuneen tilanteensa (sokeuden) ja sitä kautta he olisivat kyenneet vielä jatkamaan arvokasta ihmiselämää. Sokean ihmisen elämänarvo on yhtä tärkeä kuin näkevän ihmisen.
Belgian eutanasiamalli ja ratkaisu voi johtaa siihen, että masennus, sokeus, henkinen pahoinvointi ovat tulevaisuudessa syitä eutanasian sallimiselle. Voi jopa käydä niin, että esim. monet ihmiset, jotka sokeutuvat voivat kokea elämän merkityksettömänä ja olla hyvinkin masentuneita, lopulta päätyen väärään ratkaisuun, eli eutanasiaan. Kun ihminen kokee elämässään traagisia asioita ja vaikean sairauden, niin aluksi ihmisen elämä voi olla suurta tuskaa ja syvää masennusta täynnä. Ajan ihminen usein oppii hyväksymään vaikeitakin asioita sekää oppii elämään niiden kanssa ja jopa osa heistä löytää elämäänsä jotakin uutta, joka tekee elämästä mielenkiintoisen ja hyväksyttävän.
Monet tulevien päivien eutanasian hyväksyvät ihmiset (uusilla löysillä perusteilla) tekevät väärän ratkaisu pahanolonsa tähden, joka ajan kanssa olisi parantunut. Yhteiskunnan tulisi panostaa ihmisten pahanolon hoitamiseen ja auttamiseen, eikä suorittaa ihmisen surmaamista eutanasian kautta.
Belgia tulee näyttämään väärää mallia eutanasiassa myös muille maille, jotka tulevat jälkeenpäin hyväksymään Belgian vääristyneet eutanasia mallit ja ratkaisut. Eutanasia on avustettu itsemurha, eli surma, jota mikään yhteiskunta ei saisi sallia.
teksti on tuolt; http://koti.phnet.fi/petripaavola/eutanasia.html
että eutanasia olisi jotenkin Jumalaa vastaan, Jumalahan on ne päivät määrännyt, ja ihminen niitä pitkittää, se on jos joku on Jumalan sanaa vastaan.
Miksi ihmeessä haluaisin kuolla hoitamattomaan keuhkokuumeeseen mielummin kuin eutanasiaan???
Miksi lääkäreiden apu on jotenkin paha asia? Miksi täällä jotkut kehottavat potilaan itsensä tai lähiomaisten tehdä "eutanasia", sehän vasta on järkyttävä ajatus! Joku tumpelo joka ei tiedä mitä tekee vain pahentaa kärsimyksiä, kyllähän senkin kuuluu tehdä ammattilaisen, kuten eläinten lopettaminenkin, ei sitäkään suositella itse tehtäväksi.
Ja muutenkin, tämä maapallo on niin ylikansoittunut että kaikille ei riitä edes juomavettä, se että lässytetään jotain elämän pyhyydestä on suurinta valhetta ikinä!
Ajatteleeko joku tosiaan niin kylmästi että kärsisi/antaisi läheisensä kärsiä aivan helvetillisistä kivuista jopa kuukausia? Sen sijaan että voisi antaa suuren helpotuksen,päästää toinen parempaan paikkaan jossa ei ole fyysistä kipua. Kuinka monet vanhukset vanhainkodeissa antaisivat toisen kätensä että pääsisivät pois siitä kolkosta laitossängystä jossa vain ja ainoastaan odotetaan kivuliasta kuolemaa. Minä en haluaisi kärsiä pitkään vsin siksi että on pakko.
Suomessa morfiinia kun ei enää pysty syömään, on vuoteenoma ja kivuissa.
Siinä on sitten huumekännissä kunnes isompi annos lamauttaa hengityksen lopulta.
Onko tuo ap eutanasiaa vai murha?
"Siitä hoidosta voi kieltäytyä, mutta harva sen tekee.
Kun on olevinaan "toivoa" ei sitten kuitenkaan tosipaikan tullen osata lopettaa hoitoja.
Miettikää tätä, ennenkuin pyydätte jonkun toteuttamaan eutanasian. Päätös on monasti omaisilla jo olemassa, elkää pitkittäkö hoitoja!!"
Että hoidetaanko ja annetaanko nesteenä ruoka, elvytetäänkö tarvittaessa. jne.
siihen keuhkotautiin eikä väkisin elinikää venytetty yli 90 v. Nythän meillä on aikoinaan 58 vuotiaina eläkkeelle jääneet jotka sinnittelee eläkettä 95 vuotiaaksi.
Vanhukset lähti preerialle tai jäätikölle kun aika tuli ja hoiti asian itse.
Veljekset olivat jo kuuroja! Ja nyt sokeutumassa. Elämä kuurosokeana tuskin on kuolemaa parempi vaihtoehto.
"Siitä hoidosta voi kieltäytyä, mutta harva sen tekee. Kun on olevinaan "toivoa" ei sitten kuitenkaan tosipaikan tullen osata lopettaa hoitoja. Miettikää tätä, ennenkuin pyydätte jonkun toteuttamaan eutanasian. Päätös on monasti omaisilla jo olemassa, elkää pitkittäkö hoitoja!!" Että hoidetaanko ja annetaanko nesteenä ruoka, elvytetäänkö tarvittaessa. jne.
oikeesti paljon suurempi ongelma meillä on se, että omaiset eivät tahdo päästää niistä vanhuksistaan irti, kun sen aika on. Pitää pumpata antibiootit kerta toisensa jölkeen, laittaa tippoja ja peg-letj´kuja ja olla lähettämässä tehohoitoon, sellaisia ihmisiä, joiden aika lähteä on tullut!
jos ihminen kykenee ilmaisemaan halunsa kuolla, hän todennäköisesti kykenee myös päättämään itse päivänsä ainakin avustettuna. Mielestäni on täysin väärin haluta tehdä toisesta ihmisestä tappaja.
toisen käden tai oman käden kautta ennen kuin aikasi on, voit olla varma miten vietät iäisyytesi.
Taivaan isä päättää syntymän ja kuoleman!
Vaikka kuinka sairas olet, odota, kunnes sinut kutsutaan iankaikkisuuteen, siellä ei enää ole kipua ja tuskaa!
jos vaikka tuohon als-tautiin sairastut ja tiedät että loppusi tulee tukehtumalla. Tukehtuminen on yksi kivuliammista tavoista kuolla.
Meille, jotka emme usko mihinkään iänkaikkiseen kuoleman jälkeiseen elämään, mitä sen kuoleman jälkeen tapahtuu. Tai omani tiedän: Minut poltetaan ja thats it. Sielua mulla ei ole, tai jos on, en sitä anna millekään jumaluudelle.
ne jotka ovat huonossa hapessa niin niille annetaan suuri annos rauhoittavaa mikä sitten sydän ei kestä. Tietenkin henkilöt ovat hyvin huonossa kunnossa ja tämä vaan nopeuttavan lopputulokseen.
eutanasian hyväksyn. Jos olisin muutenkin kuolemassa piakkoin ja kärsisin kivuissani tai olisin toisten armoilla, totta totisesti mieluummin kuolisin oitis kuin jatkaisin paskaa elämää.
eutanasian hyväksyn. Jos olisin muutenkin kuolemassa piakkoin ja kärsisin kivuissani tai olisin toisten armoilla, totta totisesti mieluummin kuolisin oitis kuin jatkaisin paskaa elämää.
Murhanhenki on sinussa. Aina on toivoa.
Mitä olet ap mieltä siitä että äitini oli aivokuollut ja me perheenä teimme päätöksen että koneet sammutetaan? Onko meissäkin murhan henki..
mutta ihmisen kärsimysten pitkittäminen on oikein ja eettistä?
Mun mielestä eutanasia on täysin ok. Hyväksyn myös itsemurhan. Jokainen on oman elämänsä herra ja tekee itse valintansa. Ei ne muille kuulu. En tietenkään toivo kenenkään tekevän itsemurhaa, mutta ei se ole sen kummempi kuin muukaan kuolema. Niitä pitää tietysti yrittää ehkäistä, kuten muitakin turhia kuolemia.
Mitä olet ap mieltä siitä että äitini oli aivokuollut ja me perheenä teimme päätöksen että koneet sammutetaan? Onko meissäkin murhan henki..
mun mielestä tuo oli vaan armollista. ei kukaan halua jäädä ns. vihannekseksi!
Ihmisellä pitää olla oikeus sanoa, kuinka paljon tuskaa ja kipua on liikaa, kun kaikki me kuolemme joka tapauksessa.
Sitä paitsi passiivinen eutanasia ja hyvä saattohoito on jo arkipäivää, joten tuulimyllyjä vastaan taistelet.
Yhteiskunnassa on rajallisesti hoitoa ja rahaa siihen, joten mitä jos laitettaisiin keinotekoisesti ylläpidetty elämä sen jälkeen kun saadaan kaikille elinkelpoisille hyvää ja kunnioittavaa hoitoa.
Eutanasia on väärin. Ihmistä ei saa tappaa. Älä tapa arvokasta ihmiselämää.
Maailma on mennyt iha sekaisin.