Kuinka monta masentunutta mielestäsi auttaisi vain
yhteisöllisyys, mielekäs tekeminen, tavoitteet tai vaikkapa juoksuharrastus?
En halua vähätellä masentuneita, mutta sikäli kun masentuneisuus on nykyään kansansairaus, mietityttää kovasti, onko muitakin vaihtoehtoja kun vain nappia naamaan.
Kommentit (25)
yhteisöllisyys, mielekäs tekeminen, tavoitteet tai vaikkapa juoksuharrastus?
En halua vähätellä masentuneita, mutta sikäli kun masentuneisuus on nykyään kansansairaus, mietityttää kovasti, onko muitakin vaihtoehtoja kun vain nappia naamaan.
omaa tahtoaan läpi ja joutuu peräti olemaan yhteistyössä toisten kanssa. Sitten sitä suurennellaan ja pyritään eläkkeelle. Oikealla masennuksella ei ole mitään koko asian kanssa. Ihmiset eivät vain osaa enää elämää, ellei se ole koko ajan jotain hiton hypetystä ja riemua.
niin helposti kun olisi tuiverkostoa ja kuuntelijaa, ei jäätäisi asipoiden kanssa yksin.
että
- kouluja ei tarvitsisi käydä kahtakymmentä vuotta saadakseen edes jonkinlaisen työn. Opiskelu on nykyään liian omaehtoista ja itsenäistä, siinä ei ole pysyvää ryhmää eikä ketään kiinnosta, eteneekö opinnot vai ei. Suuresta osasta ihmisiä ei vaan ole tällaiseen itseohjautuvuuteen, jossa kaikki, aivan kaikki on itsestä kiinni, enkä ymmärrä, miksi se on niin suuri hyve.
- työpaikat olisivat pysyvämpiä kuin nykyään. Vain pieni osa ihmisistä jaksaa läpi elämänsä olla niin joustavia, aktiivisa ja sosiaalisia, että he jaksavat vuoden välein vaihtaa koko työyhteisön, työnkuvan, työpaikan....kaiken.
- ihmiskuva ei keskittyisi pelkästään kuluttamiseen. Nykyään ihmiset ovat olemassa vain kuluttamista varten, kukaan ei tunnu tarvitsevan heitä mihinkään muuhun.
kun ihminen luokitellaan suunnilleen sairaaksi, jos hän ei ole supersupersosiaalinen eikä ole koko ajan luomassa aktiivisesti "verkostoja" hyötymistarkoituksessa.
Kiinnostaisi kuulla, että mitä tarkoitat käytännössä esim. yhteisöllisyydellä ja mielekkäällä tekemisellä? Kuka sen organisoisi?
Kiinnostaisi kuulla, että mitä tarkoitat käytännössä esim. yhteisöllisyydellä ja mielekkäällä tekemisellä? Kuka sen organisoisi?
Varmaan jotain sossutantan järjestämää piirileikkiä...
Kiinnostaisi kuulla, että mitä tarkoitat käytännössä esim. yhteisöllisyydellä ja mielekkäällä tekemisellä? Kuka sen organisoisi?
taustatekijä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Mielestäni tuolla tuli hyvät pointit siitä, että korostetaan paljon itseohjautuvuutta ja työelämässä ei ole pysyvyyttä. Toisin sanoen yhteiskunnanllisia ongelmia hoidetaan yksilön ongelmina.
Kyllä mielestäni yhteiskuntarakennekin vaikuttaa, ihanne on pärjätä yksin ja tulla toimeen ilman muita (=yhteisöä). Jos joku tarvitsee apua, apu tulee yhteiskunnalta ja on taloudellista. Suomessa ei siis ole mielestäni välttämättä luonnollista tapaa olla muiden ihmisten seurassa, jos ei itse niin valitse. Tämä voi taas olla huono juttu.
Kyse siis ei ole siitä, että syrjäytyneen ja masentuneen voi pelastaa se, että hän alkaa leikkiä piirileikkejä. Minulla ei ole tässä konkretiaa mukana, mutta mielestäni voitaisiin kyseenalaistaa tuon yksin pärjäämisen ihanne, siitä tulee vielä aika traaginen kun mukaan lisätään kilpaileva voitontavoittelu.
Kiinnostaisi kuulla, että mitä tarkoitat käytännössä esim. yhteisöllisyydellä ja mielekkäällä tekemisellä? Kuka sen organisoisi?
Varmaan jotain sossutantan järjestämää piirileikkiä...
Tämä on siis tyypillistä ajattelua, että yhteiskunnan pitää aina nostaa masentunut irti masennuksesta, itse ei tarvitse tehdä mitään.
ap
masentunutta ihmistä "ottamaan itseään niskasta kiinni" ja järjestämään itselleen tekemistä?
Yksi vastaaja tuossa kirjoitti hienosti yhteisölliisyyden puuttumisesta ja yksinpärjäämisen ihanteesta, lue se.
Itse en viitsi enää kanssasi keskustella, koska arvelen tietäväni, minkälaisia ajatuskai tulet tänne kirjoittelemaan.
Kiinnostaisi kuulla, että mitä tarkoitat käytännössä esim. yhteisöllisyydellä ja mielekkäällä tekemisellä? Kuka sen organisoisi?
Varmaan jotain sossutantan järjestämää piirileikkiä...
Tämä on siis tyypillistä ajattelua, että yhteiskunnan pitää aina nostaa masentunut irti masennuksesta, itse ei tarvitse tehdä mitään.
ap
Jos puhutaan ihan oikeasti masennuksesta niin ei siinä mielekkäät tekemiset ja terveelliset elämäntavat alkuun auta.
Ei ketään syöpäpotilastakaan käsketä lenkille ja ottamaan itseään niskasta kiinni vaan kunnon hoidot käyntiin ensin.
Ne jotka täällä huutelee että masentuneen pitää itse nostaa itsensä irti masennuksesta, ei tiedä mitään.
Tai sitten pitäis olla selvästi eri termit sellaisille lieville uupumuksille ja muille verrattuna totaaliseen, vakavaan masennukseen.
Tämmönen vähättely on loukkaavaa.
masentunutta ihmistä "ottamaan itseään niskasta kiinni" ja järjestämään itselleen tekemistä?
Yksi vastaaja tuossa kirjoitti hienosti yhteisölliisyyden puuttumisesta ja yksinpärjäämisen ihanteesta, lue se.
Itse en viitsi enää kanssasi keskustella, koska arvelen tietäväni, minkälaisia ajatuskai tulet tänne kirjoittelemaan.
Kiinnostaisi kuulla, että mitä tarkoitat käytännössä esim. yhteisöllisyydellä ja mielekkäällä tekemisellä? Kuka sen organisoisi?
Varmaan jotain sossutantan järjestämää piirileikkiä...
Tämä on siis tyypillistä ajattelua, että yhteiskunnan pitää aina nostaa masentunut irti masennuksesta, itse ei tarvitse tehdä mitään.
ap
En ole nyt ehdottamassa tässä mitään konkretiaa. Halusin tietää näkemyksiä tästä aiheesta.
En usko, että jokaista masentunutta auttaa se, että "ottaa itseään niskasta kiinni". Mutta mun mielestä on hyödyllistä pohtia, mitä masennus on yhteiskunnallisella tasolla ja miten se käsitetään.
ap
yhteisöllisyys, mielekäs tekeminen, tavoitteet tai vaikkapa juoksuharrastus?
En halua vähätellä masentuneita, mutta sikäli kun masentuneisuus on nykyään kansansairaus, mietityttää kovasti, onko muitakin vaihtoehtoja kun vain nappia naamaan.
Varsinkin todellinen, pysyvä yhteisölliyys.
niin fiksua tekstiä ja seuraavassa taas kumoat koko edellisen viestisi.
masentunutta ihmistä "ottamaan itseään niskasta kiinni" ja järjestämään itselleen tekemistä?
Yksi vastaaja tuossa kirjoitti hienosti yhteisölliisyyden puuttumisesta ja yksinpärjäämisen ihanteesta, lue se.
Itse en viitsi enää kanssasi keskustella, koska arvelen tietäväni, minkälaisia ajatuskai tulet tänne kirjoittelemaan.
Kiinnostaisi kuulla, että mitä tarkoitat käytännössä esim. yhteisöllisyydellä ja mielekkäällä tekemisellä? Kuka sen organisoisi?
Varmaan jotain sossutantan järjestämää piirileikkiä...
Tämä on siis tyypillistä ajattelua, että yhteiskunnan pitää aina nostaa masentunut irti masennuksesta, itse ei tarvitse tehdä mitään.
ap
En ole nyt ehdottamassa tässä mitään konkretiaa. Halusin tietää näkemyksiä tästä aiheesta.
En usko, että jokaista masentunutta auttaa se, että "ottaa itseään niskasta kiinni". Mutta mun mielestä on hyödyllistä pohtia, mitä masennus on yhteiskunnallisella tasolla ja miten se käsitetään.
ap
Olen hyvin skeptinen, voisiko Suomessa koskaan mitenkään enää saavuttaa yhteisöllisyyttä, mutta itse uskon, että mikä vaan todellinen yhteys ja yksinäisyyden häviäminen olisi auttanut. Aina, kun pääsin sairaalaan, olin melkeinpä tyytyväinen, koska oli ihmisiä ympärillä. Sen sijaan normisti asuin yksin sinkkuna ilman työtä kun taas kaverit olivat töissä eikä heillä ollut aikaa nähdä.
Olen hyvin skeptinen, voisiko Suomessa koskaan mitenkään enää saavuttaa yhteisöllisyyttä, mutta itse uskon, että mikä vaan todellinen yhteys ja yksinäisyyden häviäminen olisi auttanut. Aina, kun pääsin sairaalaan, olin melkeinpä tyytyväinen, koska oli ihmisiä ympärillä. Sen sijaan normisti asuin yksin sinkkuna ilman työtä kun taas kaverit olivat töissä eikä heillä ollut aikaa nähdä.
Kokoomuslaisessa Suomessa tärkeintä on yksilön menestyminen ja rikastuminen. Heikot tallotaan jalkoihin. Heikommista huolehtiminen olisi pois osakkeenomistajien voitoista.
Enemmän kuin mikään olisi auttanut koulukiusaamisen torjuminen. Pienellä paikkakunnalla kun olin Se Kiusattu, en päässyt leimasta koskaan eroon. Kaikki kiusasivat. Tämä on täysin pilannut luottamukseni ihmisiin ja siksipä tuo yhteisöllisyys vain ahdistaisi, koska en pidä ihmisistä enkä halua olla heidän kanssaan tekemisissä.
että
- kouluja ei tarvitsisi käydä kahtakymmentä vuotta saadakseen edes jonkinlaisen työn. Opiskelu on nykyään liian omaehtoista ja itsenäistä, siinä ei ole pysyvää ryhmää eikä ketään kiinnosta, eteneekö opinnot vai ei. Suuresta osasta ihmisiä ei vaan ole tällaiseen itseohjautuvuuteen, jossa kaikki, aivan kaikki on itsestä kiinni, enkä ymmärrä, miksi se on niin suuri hyve.- työpaikat olisivat pysyvämpiä kuin nykyään. Vain pieni osa ihmisistä jaksaa läpi elämänsä olla niin joustavia, aktiivisa ja sosiaalisia, että he jaksavat vuoden välein vaihtaa koko työyhteisön, työnkuvan, työpaikan....kaiken.
- ihmiskuva ei keskittyisi pelkästään kuluttamiseen. Nykyään ihmiset ovat olemassa vain kuluttamista varten, kukaan ei tunnu tarvitsevan heitä mihinkään muuhun.
Mulla on nykyään kaikki hyvin, sain vuodenvaihteessa ensimmäisen vakituisen työnikin ja on perhe ja olen onnellinen.
Mutta mulla oli keskivaikea lapsuus ja erityisesti nuoruus, ja niinpä mä lukion alussa sairastuin masennukseen&paniikkihäiriöön. Syömishäiriö oli ollut päällä jo jokusen vuoden.
Mä puskin itseni läpi lukion, vaikka välillä jouduin juoksemaan pakokauhun iskiessä ulos koulusta, kun en vaan pystynyt siellä olemaan. Parin hyvän lukion jälkeisen vuoden jälkeen lähdin opiskelemaan, ja taas sama juttu, aamuisin mietin, että mieluummin tappaisin itseni, kuin menisin opiskelemaan...
Mun mielestä on just sitä heikoimpien omilleen jättämistä, kun laitetaan pahimmillaan 15-v ikäinen selviämään täysin yksin opintojensa kanssa vaihtuviin ryhmiin. EN ymmärrä miksi sen pitää kaikkialla olla niin, eikä jokaisessa koulussa voisi olla edes yksi PYSYVÄ luokka niille, jotka eivät halua hyppiä ja pomppia sinne tänne ja koko ajan eri ihmisten kanssa?
Kirjoitin edellä, että yhteiskuntarakenne on sellainen, joka on murtanut luonnollista yhteisöllisyyttä, sellaista entisajan naapuriapu-tyyppistä. Ja arvelen, sen seurauksena ongelmatilanteissa katse käännetään aina yhteiskunnan puoleen. Tämä oli siis pointtini. Mutta ilmeisesti tuo lausahdukseni oli luettavissa myös "miksi masentunut ei ota itseään niskasta kiinni" -kannanottona.
Miehelläni on myös masennusdiagnoosi ja hänen kohdallaan mietityttää myös hyvin paljon se, kuinka paljon hän on itse alkanut elää asiaa siten, että "tämä tää kohtaloni nyt on". Haluaisin tietää, voisiko häntä auttaa ihan vaan vaikka liikunta. En tiedä vastausta tähän asiaan, mutta haluan pohdiskella.
Ei ehkä pahaan masennukseen, mutta muuten.