Ahmintahäiriöiset eivät hakeudu hoitoon
Iso osa ahmintahäiriötä sairastavista ei asiantuntijan mukaan hakeudu hoitoon.
On arvioitu, että kaikista syömishäiriöpotilaista noin puolet jää tunnistamatta. Psykiatrian erikoislääkäri arvioi, että ahmintahäiriön kohdalla osuus voi olla vielä suurempi.
Ahmintahäiriössä potilas ahmii tyypillisesti suuria määriä ruokaa lyhyessä ajassa, mutta ei bulimikon tapaan oksenna sitä. Ahmimiskohtausta seuraa usein voimakas ahdistuneisuus.
STT
Kommentit (2)
mutta olen saanut apua vähän "nopeammin".
Hakeuduin alunperin terveyskeskukseen mm. hartiakipujen kanssa ja pyysin samalla tukea laihtumiseen koko yleisvoinnin takia. Sain silloin ajan nopeasti ja lähetteen labroihin. Reseptin Acomplia-lääkkeeseen. Sen ja liikunnan avulla laihduin liki 20kg, mutta paino tuli takaisin sen jälkeen kun lääke vedettiin markkinoilta.
Viime vuonna jouduin lääkäriin polvivammojen takia alkuvuodesta. Sain ajan ortopedille puolen vuoden päästä. Siinä samassa yhteydessä pyysin taas apua paino-ongelmaan. Meni jälleen puoli vuotta ja pääsin sairaalan laihdutusryhmään. Eli 1 vuosi siitä kun otin puheeksi avuntarpeeni.
Jos joutuisin kaiken tämän jälkeen laihdutusleikaukseen, jonot olisivat 3 vuotta.
Sorrun itsekin ahmimiseen, mutta varsinaista diagnoosia siitä ei ole.
Itse sairastuin muutama vuosi sitten tuohon. Tiedostin koko ajan, että vajoan syvempään ja syvempään kuiluun ja aloin aktiivisesti etsiä apua. Tilanne on oikeasti aivan järkyttävä.
Julkinen puoli:
Pääsin kolmannelta lääkäriltä jonoon syömishäiriöpolille. 1,5 vuotta lähetteen jälkeen minut oltaisiin kutsuttu ensimmäiselle käynnille ryhmäkeskusteluun. Voi vittu mikä vitsi, oikeasti.
Yksityinen puoli:
Ensimmäinen yksityinen psykiatri käski ahmia tummaa suklaata, koska se on terveellisempää.
Toinen pyysi minua etsimään jonkun mukavan harrastuksen.
Lopulta apu löytyi syömishäiriökeskuksesta, jonne satuin pääsemään, vaikka täyttä on heilläkin.
Tämä oli erittäin lyhyesti hyvin pitkä tarina. Olin koko ajan tietoinen siitä, mitä minulle tapahtuu. Erehdyin ajattelemaan, että koska minulla on tietoa asioista, hyvät edellytykset hankkia tietoa ja apua ja rahaa, tämä asia ratkeaa jotenkin näillä työkaluilla. En siis halua kuulostaa kusipäältä, vaan siltä, että oletin näiden avulla pääseväni avun piirin.
Paskanmarjat. APUA EI YKSINKERTAISESTI OLE SAATAVILLA. Tunnen suurta kauhua, kun ajattelen ihmisiä, joilla ei ole rahaa tai mahdollisuuksia, energiaa ja voimia kaivaa tietoa kivensilmästä. Ei auta, vaikka kuinka iskee satasia pöytään, jos ahmimishäiriötä ei ymmärretä. Jotkut psykiatrit vituttavat vieläkin niin järjettömästi, että pää räjähtää.
Oma taisteluni on ohitse - tältä erää. Sain apua, mutta vain ja ainoastaan omien verkostojeni takia ja myös sen takia, että voin halutessani käyttää myös Ruotsin huomattavasti parempia hoitovaihtoehtoja avuksi. En yhtään ihmettele, että ahmintahäiriöiset eivät hakeudu hoitoon. Tätä pidetään vain elintasoläskien egotrippailuna ja sitten kun vihdoin uskaltaudut jonkin "asiantuntijan" vastaanotolle, sinua pidetään idioottina. Hoitoa ei yksinkertaisesti ole.
Halaus kaikille, jotka ahmimishäiriöt sairastavat. Iso halaus.