Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ahdistaa tulevat häät. ;( Sanokaa, että tämä on normaalia!

Vierailija
09.03.2012 |

Häitämme vietetään vajaan kolmen kuukauden päästä. Olemme olleet yhdessä 3 vuotta, kihloissa vuoden. Olen tuntenut sulhaseni lapsesta saakka, eli tiedän millaisen ihmisen nain.



Sulhaseni on ihana ihminen, luotettava, kunnollinen, fiksu ja kaikin puolin ihana mies. En oikein keksi mitään huonoa sanottavaa hänestä, hän pystyisi varmasti antamaan minulle ihanan kodin ja rakkautta. Varsinaista intohimoa en ole mieheen koko suhteen aikana tuntenut, en edes muista miksi aloin seurustella hänen kanssaan. Kai hän vain tuntui turvalliselta ja parhaalta vaihtoehdolta. Hyvä mies hän on jokatapauksessa.



Minua kuitenkin on alkanut häiden lähestyessä ahdistamaan suunnattomasti tuleva. Tämä kaikki tuntuu jotenkin niin lopulliselta, hänestä tulee mieheni ja se on sitten siinä. Minun pitää rakastaa häntä koko loppu elämäni.



Sanokaa, että tämä ahdistus on normaalia, näin sen kuuluukin mennä, sanokaa. En tiedä miksi tunnen näin enkä saa sitä loppumaan. ;(

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

jotain puuttuu.

Vierailija
2/17 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

avioero?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

itse olen ollut 15-vuotiaasta yhdessä mieheni kanssa, naimisissa 16 vuotta.



Ahdistanut ei ole koskaan.



Jostain se ahdistus nousee, jokin ei ole kohdallaan.



Onko mies sinulle kompromissi, lasketko varman päälle?

Vierailija
4/17 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta erohan siitä loppujen lopuksi tulee.



Nimim. yhdessä 9 vuotta, ei ole koskaan ahdistanut.

Vierailija
5/17 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

juuri se lopullisuus...

samoin ahdisti tupakan lopettaminen, enkö saa enää polttaa!

ja ahdisti autolaina, jne..

menee ohi =)

Vierailija
6/17 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

.. jos arveluttaa, kun sanot että intohimo puuttuu, eikä sitä ole ollutkaan. Jos turvallisuus ja että hän on "paras vaihtoehto" riittää, niin siitä vaan.

Kyllä muakin arvelutti, mentiin aika nopeasti naimisiin (alle 1,5 v. ensitapaamisesta), mutta meillä just se molemminpuolinen intohimo kai on ollut se kantava voima. Mä taas en (ainakaan tietoisesti) ole kaivannut mitään "turvaa" eli aika erilainen tilanne. Mahdoton tietää miltä susta tuntuu häiden jälkeen, asiat joko loksahtaa paikalleen tai sit ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

..kuten me ja useimnmat fiksut työkaverini. Älyköt maistraattiin, vähemmän fiksut alttarille.

Vierailija
8/17 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta jos nyt ajattelen omaa ahdistustani ennen häitä silloin aikoinaan, niin olisi kannattanut purkaa kihlaus. Avioero muutamaa vuotta myöhemmin oli todella traumaattinen kokemus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja samoista syistä menin naimisiin. Erohan siitä tuli lopulta 7 vuoden jälkeen. Jälkikäteen voin sanoa että ahdisti koska en rakastanut miestä aidosti vaikka miten tahdoin. Ei rakastumista eikä intohimoa. Helppo varmaan päätellä että suhteesta loppui ensin seksi ja sitä myöten kaikki. Ero pelkästään helpotus, nyt on helppo hengittää kun rakastamattomuuden taakka on pois harteilta.



Vierailija
10/17 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ahdista yhtään kun menet maistraattiin... ..kuten me ja useimnmat fiksut työkaverini. Älyköt maistraattiin, vähemmän fiksut alttarille.


..ap missään kerro missä hän menee naimisiin? Ei kai se paikka tässä ahdista, vaan itse naimisiinmeno?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos ei olisi koskaan tuntenut intohimoa mieheensä ja pitäisi sitten mennä naimisiin! Pohdiskelun paikka. Tyydytkö tuollaiseen järkiavioliittoon? Harvemmalle varmaan riittäisi tuollainen kunnollinen, kiva mies joka takaa turvallisen elämän, jos ei ole mieheen rakastunut. Etkä sinä ole rakastunut. Jos olisit, niin tuntisit intohimoa etkä ajattelisi noin, että tätä ihmistä nyt sitten "pitää rakastaa" loppuelämä.

Vierailija
12/17 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos häneen "tyytyy" vain koska hän sattui sopivaan aikaan kohdalle



Jos ajattelet itsesi viiden vuoden päähän, millaista elämää toivot silloin eläväsi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
19.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tosin ole vielä menossa naimisiin, mutta mies on tähtäämässä siihen. Kyllä se nyt vaan niin on että 40v aina sinkkuna eleillyt on "outo" kuin 40v kerran avioeron ottanut.

Vierailija
14/17 |
19.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja samoista syistä menin naimisiin. Erohan siitä tuli lopulta 7 vuoden jälkeen. Jälkikäteen voin sanoa että ahdisti koska en rakastanut miestä aidosti vaikka miten tahdoin. Ei rakastumista eikä intohimoa. Helppo varmaan päätellä että suhteesta loppui ensin seksi ja sitä myöten kaikki. Ero pelkästään helpotus, nyt on helppo hengittää kun rakastamattomuuden taakka on pois harteilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
19.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos et nyt ole innoissasi niin tuskin sitten 5-10 v. päästä lapsikatraan keskelläkän

Vierailija
16/17 |
19.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

josta syntyi kaksi lasta. Alettiin seurustella, kun olin 14 v. Muutettiin yhteen ennenku täytin 17. Mitään suurta rakkauden huumaa en tuntenu missään vaiheessa. Eroamista aloin ajatella, kun täytin 18 vuotta, mutta siinä sitä vaan elettiin arkea yhdessä. Jotenkin en osannu lähteä.



Olin 19, kun kerran ajattelin pitää kuukauden tauon pillereistä. Kypsytti niiden syöminen. Ja hups heijaa heti tulin raskaaksi. Vauva oli kyllä sitten ihan tervetullut. Mietin eroa, kun vauva oli pieni, mutta sitten päätin, että haluan täyssisaren pienenllä erolla. Laitettiin toinen lapsi alulle. Mutta miehestä en enää välittäny piirun vertaa.



Erottiin kun lapset oli 1 ja 3 vuotiaita. (aikaa tästä jo 17 vuotta)



Jälkikäteen ajatellen, niin oltiin ihan tottumuksesta yhdessä ja suhteella ei todellakaan ollut jatkumisen mahdollisuutta. Naimisiin en olisi ikinä suostunut menemään. Se jokin puuttui.

Vierailija
17/17 |
19.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä mäkin halusin lapsia, mutta kun aloin odottaa niin ahdisti mielettömästi, että nyt mun on pakko loppuelämän ajan olla äiti. Se meni ohi. Myin ihanan uuden sinkkuasuntoni ja ostin miehen kanssa vanhan talon, ahdisti mutta se meni ohi. Eikö kaikki isot elämän muutokset tuo mukanaan myös epäilyksiä, se on normaalia ja tervettäkin kyseenalaistaa päätöksiään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi viisi seitsemän