Lue keskustelun säännöt.
Meheni on ollut muutaman päivän kanssani kotona vapaalla, ja kommentoi näin koti- ja palkkatyötä:
09.03.2012 |
"Tämä (kotityö, siis lähinnä lastenhoito ja taloudenhoito) on raskasta. Töissä kukaan ei huuda. Kyllä täällä olisi koko ajan tekemistä kahdelle aikuiselle."
Mitenkään erikoisen paljon ei ole huudettu, mutta kyllä nuorimmainen 1-vuotias, on välillä kiukkuinen. Mieheni siis pitää työelämää helpompana kuin kotivanhemmuutta. Hänen työnsä on kuitenkin vaativana ja raskaana pidetty, hyvin palkattu asiantuntijatehtävä.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka ei niin hyvin viihdy jatkuvien rutiinien parissa. kotielämähän on rutiinia rutiinin perään. joka päivä sama rumba, vaikka oletkin eilen tehnyt ruokaa, käynyt kaupassa, siivonnut, vaihtanut lapsen vaipan jne. joudut ne tekemään aina vain uudelleen ja uudelleen samalla tavalla toistuvana. ruoka voi vaihtua, mutta liukuhihnatyötähän tämä kotiäitiys kuitenkin on.
itse viihdyin parhaiten silloin, kun sain tehdä töitä. vaikka illat menikin ruuanlaitossa, pyykätessä ja paikkoja siistiessä ja lasten asioita hoidellessa, oli päivissä kuitenkin paljon vaihtelua, kun vietit osan siitä pelkästään aikusten seurassa tehden asioita, jotka eivät liittyneet mitenkään kotiin. kotona ollessani väsyn jatkuvaan samankaltaisuuteen. eikä siinä auta pienet menot silloin tällöin, vaan vaihtelun pitäisi olla lähes päivittäistä.