Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Voinko ehdottaa tälläistä miehelleni?

Vierailija
08.03.2012 |

Mies on nyt muutaman kuukauden ajan toivonut, että hän jäisi lapsien ( 1 ja 3 vuotiaat)kanssa kotiin. Hän haluaa olla lapsien kanssa ja minulla on paremmat tulot kuin miehellä. Kuulostaako hyvältä? No niin minunkin mielestä.



MUTTA ongelma on se, että mies ei osaa tehdä ruokaa, ei osaa käyttää tiskikonetta tai pesukonetta. Eli jos mies jää kotiin, niin hän vain hoitaisi lapset, ei mitään muuta. Minä en ainakaan jaksa sitä, että töiden jälkeen tulen kotiin ja alan pesemään pyykkiä ja tiskaamaan.



Onko ihan älytöntä ehdottaa miehelle, että minä lähten 3 päivän lomalle ja jätän lapset miehelleni. Vähän testiksi, että miten pärjää koti-isänä. Itse olen vielä loman tarpeessa, koska univelkaa on kertynyt erittäin paljon kuopuksen nukkumattomuuden takia. Lisäksi mies on käynyt heittämässä 3 vuoden aikana useamman viikonloppuloman ja minä en vielä yhtään, joten tasotusta nyt minulle.



Onko siis ihan hullu idea? Ehkä sitten mieheniki tajuaisi, että hänen pitää opetella ensin tekemään arkitöitä, että voi jäädä kotiin lapsien kanssa.

Kommentit (49)

Vierailija
41/49 |
08.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

odottaa miestä kotiin, että pääsee ehdottamaan mun ehdotusta. Nyt pitää poistua paikalta, kun laps heräs päiväunilta.



Kiitos kaikille vastanneille!

Vierailija
42/49 |
08.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta miten on mahdollista, ettei aikuinen mies ole ikinä käyttänyt tiski- tai pesukonetta? Eikö hän ole ikinä asunut yksin ja omistanut ko. laitteita? Anyway, ei liene mahdotonta opetella, jos nyt on kuitenkin ihan normaaleilla miehen putkiaivoilla varustettu...



Ruuanlaitto on sitten ehkä vähän vaikeampaa opetella nopeasti, mutta äkkiäkös sitä noi perus-ruuat oppii. Tai sitten teette yhdessä viikonloppuna viikon ruuat ja pakastatte ne. Mies oppii siinä sitten pikkuhiljaa...?!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/49 |
08.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä oli toinen lapi koliikkivauva ja se jatkui korvatulehduskierteenä yms... Käytännössä koko ekan vuoden huusi vain =(



Sain nukkua 10-15 min pätkissä vuorokauden aikana mutta en oikeastaan koskaan edes kahta tuntia putkeen, mies ei ottanut lasta että oisin voinut nukkua.



Senkin jälkeen lapsi ollut huono nukkumaan, mutta töihin oli pakko mennä kun muuten olisi mennyt työpaikka alta.



Se oli yhtä helvettiä sen jälkeen, hoidin työn ja kodin, lapsi siis oli hoidossa mutta mies ei osallistunut mihinkään ja voin vain kuvitella kuinka paljon mulla ois ollu hommia jos mies ois ollu lasten kanssa kotona päivät.



Vaikka meillä ei ollut kukaan sotkemassa päiväs aikaan niin silti se että valvoin lapsen kanssa edelleen, kävin töissä j hoidin kodin käytännössä yksin, aiheutti sen että 5 vuoden jälkeen jouduin pitkälle sairauslomalle, siinä kärsi työ ja koti ja parisuhde.



Okei osa saikun syistä kyllä tuli myös työpaikalta mutta jos kotona ois ollut asiat paremmin uskon että työssäkin olisin jaksanut paremmin ja taas päinvastoin.



Että ehdottomasti, jätä perheesi hetkeksi ja katos miltä näyttää kun tulet kotiin.

Vierailija
44/49 |
08.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakko kysyä, että onko se jotenkin heikkolahjainen vai mikä on ongelma? AIkuinen ihminen, huh!

Vierailija
45/49 |
08.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisitte myös kenties harjoitella kotitöitä yhdessä... jätä ohjeet, anna vaikka vauva-palstan osoite, että voi tulla täältä aina kysymään neuvoa.



Ehdottomasti miehen tulee hoitaa ne kotityöt (tai vastaavasti yhtä paljon, vaikka muitakin) jotka sinä hoidat kotona ollessasi. Vai miten hän muuten perustelee sen, että sinä olet ne nyt hoitanut?



Vähän lusmu on kyllä mies, jos ei kotityöt luista, vaikka koti on...

Vierailija
46/49 |
08.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta jotenkin vain sellainen olo, että hän ei ymärrä sitä, että kuinka paljon todellisuudessa ne hommat vie aikaa ja ne on oikeesti kova töisiä.

imurointia, edelliset pyykit paikoilleen.

Parin tunnin kuluttua koneet on valmiit. Tiskikone auki, pyykkikone auki. Pyykit kuivumaan, sillävälin tiskit on jäähtyneet(tai haihtuneet loputkin höyryt) tiskit kaappiin. Menny kaks tuntia ja jääny yli tunti aikaa lasten kanssa.

Ruuanlaitto. Perunat kiehumaan, jauheliha paistumaan. Kasvisten pilkkomista.

Ruoka valmis, 20 minuuttia.

Kyllä kai pyykin pesemiseen menee 2 tuntia jos sitä konetta tuijottaa sen ajan siinä. Ja sit tiskikonetta tunnin. Menny jo kolme tuntia...

Ruuanlaittoonkin saa menemään aikaa jos ensin keittää perunoita puoli tuntia. Sen jälkeen alkaa paistamaan jauhelihaa, vartti, ja sitten vihannekset, hedelmät ja pöydän kattaus. Oho, tunti meni ruuanlaittoon! Tai sit sen kaiken voi tehdä kadessakymmenessä minuutissa jos tekee samaan aikaan asioita. Mihin IHMEESEEN te saatte kulumaan monta tuntia noihin asioihin, jotka mä saan kahdessa tunnissa jonka pyykikone surisee ja puolessa tunnissa illalla?

Pitäskö mun alkaa pesemään ikkunoita ja tamppaamaan mattoja joka päivä että tuntuis edes työltä?

Kertokaa mulle oikeesti miten te teette nää kotityöt? Mä kerroin jo miten mulla menee se kaksi tuntia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/49 |
08.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakko kysyä, että onko se jotenkin heikkolahjainen vai mikä on ongelma? AIkuinen ihminen, huh!

Kun muutimme yhteen, niin mies muutti suoraan vanhempien helmoista minun luokse asumaan. Siellä kun oltiin sitä 24 vuotiasta palveltu, niin eihän se osannut mitään tehdä. Onneks nyt kuuden vuoden aikana on oppinut mukavasti tekemään kotitöitä ja tekee paljon parempaa ruokaa, kun minä.

Ap: ideasti kuulostaa tosi hyvältä!

Vierailija
48/49 |
08.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta jotenkin vain sellainen olo, että hän ei ymärrä sitä, että kuinka paljon todellisuudessa ne hommat vie aikaa ja ne on oikeesti kova töisiä.

imurointia, edelliset pyykit paikoilleen.

Parin tunnin kuluttua koneet on valmiit. Tiskikone auki, pyykkikone auki. Pyykit kuivumaan, sillävälin tiskit on jäähtyneet(tai haihtuneet loputkin höyryt) tiskit kaappiin. Menny kaks tuntia ja jääny yli tunti aikaa lasten kanssa.

Ruuanlaitto. Perunat kiehumaan, jauheliha paistumaan. Kasvisten pilkkomista.

Ruoka valmis, 20 minuuttia.

Kyllä kai pyykin pesemiseen menee 2 tuntia jos sitä konetta tuijottaa sen ajan siinä. Ja sit tiskikonetta tunnin. Menny jo kolme tuntia...

Ruuanlaittoonkin saa menemään aikaa jos ensin keittää perunoita puoli tuntia. Sen jälkeen alkaa paistamaan jauhelihaa, vartti, ja sitten vihannekset, hedelmät ja pöydän kattaus. Oho, tunti meni ruuanlaittoon! Tai sit sen kaiken voi tehdä kadessakymmenessä minuutissa jos tekee samaan aikaan asioita. Mihin IHMEESEEN te saatte kulumaan monta tuntia noihin asioihin, jotka mä saan kahdessa tunnissa jonka pyykikone surisee ja puolessa tunnissa illalla?

Pitäskö mun alkaa pesemään ikkunoita ja tamppaamaan mattoja joka päivä että tuntuis edes työltä?

Kertokaa mulle oikeesti miten te teette nää kotityöt? Mä kerroin jo miten mulla menee se kaksi tuntia.

Vaikka olenkin mies, niin allekirjoitan. Kun teemme vaimoni kanssa suursiivousta, niin siihen menee.. Kolme tuntia ehkä? Ei se nyt ydinfysiikkaa ole kun pyörittää tiskit ja pyykit, tamppaa matot ja imuroi. Lattioiden pesut ja muut menee myös sutjakkaasti.

Kaipa ne jotkut ottavat rauhallisesti, ja tuijottavat sitä pyörivää pyykkikoneen rumpua.. ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/49 |
08.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mies oli seurustelun aloittaessamme ihan toivoton kotitöissä kun ei ollut tarvinnut niitä ikinä tehdä (äitinsä passannut). Nykyisin osaa vaikka mitä ja mitä ei osaa, niin opettelee. Ehkä leivonta tuottaa jonkin verran vaikeuksia ja minä viikkaan vaatteet kaappiin, koska hänellä menee sekaisin poikiemme vaatteet. Ja hän kyllä laittaa kaikki vaatteet pyykkiin sekaisin, mutta silti ihme kyllä mikään valkoinen ei ole mennyt eriväriseksi. Lakanapyykin laittaa erikseen ja viimeksi mainitsin että jos edes vaaleat lakanat eri satsissa kuitenkin kuin värikkäät.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yksi seitsemän