Kerrotko lapsellesi jos sinua on kiusattu

Mutta olen kertonut. Enemmän avauduin asiasta kun lapsi itse kiusasi koulukaveriaan. Kerroin sen verran omasta kärsimyksestäni että sain muksun itkemään. Tajuaapa miten pahasti ja väärin kiusaaja tekee. Ei ole tietääkseni sen jälkeen kiusannutkaan.



Olin itse tosi pahasti kiusattu monta vuotta, johti itsariyritykseen ja sairaalaan, koulun vaihtoon (miksi kiusattu vaihtaa aina koulua?) ja repaleiseen elämään. En suostu siihen että oma lapseni aiheuttaa kenellekään samaa!

kakkonen

samaa ihmettelen minäkin.



-AP

jos häntä syytettäisiin kiusaamisesta. Ikätasoisesti tosin, mutta jos hän olisi vaikka yläkoulussa niin kertoisin rankemman kautta:

Kertoisin viiltelyt kiusaamisen takia (itsemurhayritykset jättäisin luultavasti mainitsematta), pakkohoidot sekä kiusaamisesta tulleen ahdistuneisuushäiriön, joka minulla on edelleen. Kiusaaminen on asia mitä en hyväksy, juurikin tuon menneisyyteni takia. Jos noiden asioiden kertomisen jälkeen kiusaaminenn jatkuisi, luultavasti kertoisin jo niistä itsemurhayrityksistäkin.



Tässä vaiheessa kuitenkin vaikuttaa sille että olen onnistunut kasvattamisessa. Lapsi on nyt kolmannella luokalla ja olen saanut opettajilta palautetta että lapseni puolustaa kiusattuja niin tunneilla kuin välitunneillakin. Hän ei siis seuraa sivusta, vaan puuttuu siihen kiusaamiseen.

että lapsesi on niin rohkea ja vastuuntuntoinen. Ymmärtää oikean ja väärän.

kiusaamisesta ja monesta muustakin asiata. Oma lapseni on myös ollut syrjitty ja kiusattu. Oli tärkeää kertoa hänelle, että a) tiedän, minkä läpi hän joutuu kulkemaan ja b) maailma valkenee vielä kiusatullekin, kuten minulle aikanani ja hänelle aikanaan.



Olisikohan tuo ollut 9 vuotta kun näistä puhuttiin ekoja kertoja. Sittemmin se on ollut esillä eri vaiheissa. Eri tarkkuuksilla.