Lue keskustelun säännöt.
mikä mun diagnoosi on? ?!!??
06.03.2012 |
isäni kuoltua olin ekan vuoden pelokas ja itkuinen, pelkäsin etät joku läheinen kuolee ja joudun taas kärsimään.
Sen jälkeen kehitin olotilan jossa en enää uskalla rakastaa, en halua tunte sitä tuskaa enää. Olen kylmettänyt itseni.
Nyt on sitten jatkuvaa riitaa miehen kanssa.
Hermostun ja solvaan helposti. En osaa asettua miehen tunteisiin.
Saan raivokohtauksia, jolloin nykyään aina jotakin menee rikki.
Esim. mies on tekemässä ruokaa mutta hän ei osaa lukea ohjetta, siis hän ei kykene arvoimaan onko ohje itsessään hyvä vai vaatiiko muutoksia. Monesti tuloksena on huonoa ruokaa ja suutun siitä että mielestäni hän kokkaa kuin 14 vuotias.
Hän voi laittaa märkiä astioita kettiön pöydän reunalle kuivumaan ja valumaan lattialle. Kun kysyin häneltä että onko tuo nyt järkevä paikka kun vettä tippuu parketille niin hän vastasi " paljonko sieltä tippuu vettä"
Raivostuin sitten hänelle siitä että pitäisikö minun laskea siitä vesipisarati, eikö riitä että jos paikka ei ole sopiva niin siirtää sen pois.
Hänen mielestään meidän tulisi KESKUSTELLA siitä miksi astia ei voi olla siinä esim. onko liian märkä tai voiko se tippua siitä.
minä siinä raivosin sitten että en minä tuollaisesta halua keskustella, haluan vain että se siirretään parempaan paikkaan. Heitin sitten koko astian säpäleiksi.
Koen että mies on tyhmä ja ärsyttävä.
Olenko seonnut???
Jotenkin tuntuu ahdistavalta mennä pariterapiaan kertomaan kuinka typeristä asoista riitelemme. Hävettää myös että rikon aina jotain.
Kommentit (5)
mutta ainakin ärsyttävä ja päsmärimäinen. Mikä hitto sinä olet sitä miestäsi ojentamaan joka asiassa, ettekö olekaan kaksi tasavertaista aikuista suhteessa, vaan sinä olet aina oikeassa ja miehen pitää korjata tekemisensä riippumatta siitä, vaikka sille hänen omasta mielestään olisi perusteet??
Yäk, kuulostat ihan eksältäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene psykologille. Teet väärin syyttäessäsi miestäsi kaikesta.
Varaa aika terapeutilta, siis itsellesi. Myös mielialalääkitys voisi auttaa. Joskus masennus ilmenee noin, eli ei surumielisyytenä, vaan että kaikki vituttaa.
Miehen olet valinnut vitutuksen purkukohteeksi, koska hän on turvvallinen ja helppo syntipukki.
miehelle koko ajan. Pystyin myös hoitamaan työni ja kotiasiat, eli rutiinit toimi, mutta nimenomaan niiden rutiinien avulla sain pidettyä masennuksen jotenkin asioissa enkä sen vuoksi sitä huomannut ollenkaan. Mitään ylimääräistä, rutiineihin kuulumatonta en halunnut tehdä (eli en jaksanut, mutta seltin itselleni, etten tahdo).
Taustalla oli surullinen ja vaikea elämäntilanne, jolloin olin ihan näkyvästikin masentunut, vaikka en sitä silloinkaan tajunnut, mutta olin mielestäni selvinnyt siitä ja elämä oli ihan ok. Vasta kun mies ei enää jaksanut vaan halusi erota, havahduin tajuamaan, että taidankin olla masentunut. Menin lääkäriin, sain lääkkeet + kävin juttelemassa terapeutin kanssa muutaman kerran, ja siitä pikkuhiljaa alkoi uusi ja ihan erilainen elämä.
En tiedä, voiko sinulla olla sama juttu, mutta ehkä kannattaa selvittää asia. Tee esim. netin masennustesti, antaako se viitteitä siitä, että sinäkin voisit olla masentunut.
mikä avuksi?