Lue keskustelun säännöt.
Olisimmepa alkaneet yrittämään lasta aiemmin! Olen vihainen miehelle ja itselleni :(
05.03.2012 |
Olen 30 v. ja mieheni on 33 v. Olenne olleet jo pitkään yhdessä, ja nyt naimisissa jo muutaman vuoden ajan.
Nuorempana ajattelin aina että hankimme lapsia sitten "joskus" kunhan meillä on asiat kunnossa.
Toisaalta nuorempana kauhistelin miehelle raskauden tuomia vaikutuksia vartaloon, ja syytin häntä jo etukäteen siitä, ettei hän voi pitää minusta enää, jos saisimme lapsia. Sanoin aina etten voisi ikinä synnyttää.
Miehelläni ei ole koskaan tähän mennessä ollut vakituista työtä. Minä pääsin opintojen päätyttyä töihin, ja sain vakipaikan, jossa olen ollut jo pitkään. Mies oli työttömyysaikoina ehkä jotenkin masentunut, ja meillä meni heikommin silloin. Mies on sanonut, että hän haluaisi pystyä elättämään perheensä, se olisi hänelle tärkeää. Nyt mieskin on saanut vakituisen työpaikan, mutta haittapuoli on, että joutuu olemaan välillä pois kotoa työn vuoksi.
Haaveilin naimisiinmenosta, ja lapsen hankkimisesta jo muutama vuosi sitten, olin silloin 26-27-vuotias. Halusin, että aloite naimisiinmenoon ja lapsenhankintaan tulee mieheltä, jotta tiedän, että hänkin haluaa yhtä kovasti niitä asioita.
Mitään ei tapahtunut, ja tuskastuin asioihin. Petin miestäni, (hän ei tiedä sitä vieläkään) ja sen jälkeen erosimme, kun luulin löytäneeni elämäni miehen, joka haluaisi kanssani naimisiin ja lapsia. Tajusin, että "unelmieni prinssi" olikin itsekäs ja omahyväinen, täydellistä naista loputtomiin etsivä tyyppi.
Menimme mieheni kanssa takaisn yhteen, ja puhuimme asioista joita emme olleet käsitelleet ennen eroamista. Mies sanoi tietenkin haluavansa naimisiin kanssani, hän sanoin aina ajatelleensa että olisimme vielä vanhoinakin yhdessä. Lapsia hän olisi ollut kuulemma valmis tekemään aiemminkin, mutta minä en ollut halunnut.
Tulin vahingossa raskaaksi reilu vuosi sitten, aiemmin olimme jo kyllä jonkin verran puhuneet, että jättäisimme ehkäisyn pois. Raskaus oli iloinen yllätys, mutta valitettavsti se meni meni kesken :(
Sen jälkeen olen riutunut vauvakuumeen kourissa, ja tuntenut kateutta minua paljon nuorempien saadessa lapsia.
Samaan aikaan, kun aloitimme varsinaisesti vauvan yrityksen, keskenmenon jälkeen, mies sai töitä, ja on joutunut olemaan paljon pois kotona, joten mahdollisuuksia yritykseen on ollut melko vähän. Vielä ei ole tärpännyt, yritystä ollut noin kuudessa kierrossa. Onneksi nyt näemme enemmän, ja saadaan yrittää tosissaan.
Välillä olen niin vihainen itselleni, etten uskaltanut kertoa miehelleni mitä todella halusin, vaan odotin vain että hän tekisi aloitteen niiden eteen. Olen surullinen, ettemme aloittaneet yritystä jo aiemmin, koska nyt olen jo näin vanha. Pelkään kauheasti, ettemme tule koskaan saamaan lapsia.
Miten saisin itseni rauhoitettua, ja vihan tunteet laantumaan?
Kommentit (30)
31, 34, 38 ja 40-vuotiaana. aina yhtä helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en aio odotella mitään "täydellistä hetkeä" tehdä lapsi.
Onneks ite tein lapset nuorena! Esikoinen syntyi kun olin 17v
Tunsin itseni melkein teiniäidiksi kun sain esikoisen 28-vuotiaana. Neuvolan valmennuksessa oli vain yksi suurinpiirtein samanikäinen pariskunta, kaikki muut oli vanhempia.
Minusta kuulostaa, että on ollut sinun, miehen ja vauvan kannalta järkevää, että olette odottanut muutaman vuoden pidempään. Mies on päässyt työelämään kiinni, parisuhteenne on käynyt läpi kriisin ja selviytynyt siitä ja tiedätte nyt, että voitte puhua myös vaikeista asioista.
Teillä on vielä ainakin 50 vuotta aikaa olla vanhempia.
Sehän ei ole syypää mihinkään! Jos sulla on vaikeaa ajatustesi ja ruusunpunaisten tulevaisuusodotustesi kanssa niin se ongelma on sun pääkopan sisällä. Mutta jätä mies rauhaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minulla mottona että paistaa se aurinko risukasaankin. sillä ajatuksella olen selvinnyt veljen ja isän kuolemasta ja 5 vuotta kestäneestä raskauden yrittämisestä. itseään on turha sättiä kun ei sillä saa kun oman mielen pahalle päälle.ja ehkä sivussa toistenkin:)
yritä löytää oma aurinkosi ja tsemppiä kevääseen:)
Itsekkyyden huippu hakee sympatiaa.
Ensin tuuliviiri ei tiedä haluaako parisuhdetta ja lapsia ja haluaa aikaa naiselliselle ruumiilleen, ja sitten pistää sen miehen syyksi.
Ja sitten rouva itsekäs hakee hupia muualta eli pettää ja kokeilee parempaa miestä ja toteaakin ettei ollutkaan aviomiesainesta. Sitten mies suostuu ottamaan hutsun takaisin ja nähtävästi mies pitää naista kaikesta huolimatta elämänsä rakkautena. Ja mikä on sitten nyt ongelma. Rouva itsekäs syyllistää tilanteesta MIESTÄ että miksi ei aikaisemmin lapsia. Ei v-tt- en kyllä osa paremmin sanoa.
Tuolla historialla ap:n pitäisi olla aika paljon nöyrää tyttöä ja olla joka päivä kiitollinen, että on olemassa noin hyvä mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elämä ei aina ole suoraviivainen putki jossa kaikki sujuu täydellisesti.
mutta peili on keksitty.
Tuolla ap:n asenteella tuossa liitossa on kriisejä tiedossa.
kuinka hyvin miehesi antoi sulle anteeksi hairahduksesi?