Onko ihan tyhmää?
Olen syntyisin pienestä maalaiskylästä, nyt asunut jo vuosikymmeniä Helsingissä.
Meillä on iso ja työläs ok-talo, eikä aikaakaan liiemmälti.
Olen kuitenkin alkanut haikailla ns. kakkosasuntoa ja nyt siellä kotikuntani kirkonkylällä olisi rivitalokaksio myynnissä.
Siinä on iso parveke ja sauna, sijainti on kiva.
Onko ihan pöhköä hankkia tuollainen "kesämökki"? Siellä voisi viettää aikaa vuoden ympäri, mutta huoltoa olisi vähän.
Ja pääsisin aina halutessani kotikonnuille...
Kommentit (16)
olla sisällä niissä taloyhtiön touhuissa, eikä siellä ole hirveästi mitään yhteisiä nurmikoita tms.
Olen ennennkin omistanut sijoitusasuntoja taloyhtiöissä, eikä se siellä asumattomuus ole asioidenhoitoa haitannut.
Lapsiperheessä arkea pitää pyörittää ihan joka paikassa. Matkoilla ja mökillä. Joka tapauksessa.
Että en minä tuolla siitä sen kummemmin pakoon pääsisi tietenkään, paitsi jos menisin joskus vähäksi aikaa yksin.
ap
Te saatte hankkia juuri sellaisen "mökin" kuin haluatte. Ei loma-asunnon tarvitse automaattisesti olla mikään työleiri. Tai no, kai te voitte halkoja hakata siinä rivitalopihassakin, jos fiiliksen takia haluatte:)
Meillä siis kaupungissa iso talo isolla tontilla -siksipä ei ole realistista pyörittää enää kesämökkiä.
Kaipailen vain sinne lapsuudenmaisemiini. Tuo olisi nyt huokea tapa hankkia sinne tukikohta.
Kaksio on sen verran tilava, että sinne mahtuisi lasten kerrossängyt olkkariin, meille oma makkari ja keittiöön tilava oleskelupiste. Ja sitten tosiaan iso parveke, ei mitään pihaosuutta hoidettavaksi.
Talon takaa kulkee hyvät ladut ja lapset pystyisivät liikkumaan siellä jo itsekseen pyöräteitä pitkin.
ap
pieni kerrostalo-osake vanhalta kotipaikkakunnaltaan. On todella tyytyväinen ratkaisuunsa. Ei tarvitse huolehtia kiinteistön kunnossapidosta, mutta on joku kiintopiste menneisyyteen.
olla sisällä niissä taloyhtiön touhuissa, eikä siellä ole hirveästi mitään yhteisiä nurmikoita tms.
Olen ennennkin omistanut sijoitusasuntoja taloyhtiöissä, eikä se siellä asumattomuus ole asioidenhoitoa haitannut.
Lapsiperheessä arkea pitää pyörittää ihan joka paikassa. Matkoilla ja mökillä. Joka tapauksessa.
Että en minä tuolla siitä sen kummemmin pakoon pääsisi tietenkään, paitsi jos menisin joskus vähäksi aikaa yksin.
ap
ei siellä tarvi olla kuin yks nurmikonpätkä niin se nyt vaan on niin että jos se pitää hoitaa vuorotellen niin sinunkin pitää se hoitaa.
Ja sijoitusasunto on eri asia, silloin siellä asunnossa ensinnäkin on joku joka hoitaa just tollasia asioita, ja tietää että asunto on ehjä (putket, lämmitykset jne) ja niin edespäin.
Enkä oikein ymmärrä mitä iloa perheenne tuosta sitten saisi, joutuisivat lähtemään kotoa pois pienempään paikkaan, pienempi piha ym. eikä kavereita lapsille.
jonkun toisen asukkaan ajamaan sen neljän neliön pläntin puolestani joka 9. viikko.
Ja samalla tavoin naapuri voi pitää asuntoa silmälläkin. Kuten meillä taloakin pitää, kun me ollaan matkoilla.
Ja kyllä me matkaillaan paljon muutenkin, ihan ilman pihaa ja kavereita. Ei niitä kavereita muutenkaan 24/7 tarvitse olla.

Miksi sitten kyselet täällä, jos olet jo päättänyt että ainoa oikea vastaus kysymykseesi on, että "Ei ole ihan tyhmää vaan tosi hienoa,jee!"?
Mun mielestä se on edelleen tyhmää, lapsilla on vähemmän tekemistä, vähemmän tilaa, vähemmän sosiaalisia kontakteja jne. vain koska sinä haluat käydä siellä pikkupaikkakunnallasi. Ja mitä sinäkään siellä sitten tekisit? Et yhtään mitään.
Ja vänkäät ja vänkäät, vaikka kuinka selitän, etteivät mainitsemasi esteet ole oikeita esteitä.
Ettekö te siis koskaan ikinä vietä aikaa missään muualla kuin paikoissa, joissa kaikilla on varmasti samat ihmiset ympärillä ja tilaa aina varmasti vähintään se mitä kotona?? Oletko sinä sosiaalinen 24/7 ja päivystät kaverirallia 24/7 ettekä koskaan ole ihan vaan laiskotellen perheen kesken??
ap
Vieressä on ihana kirjasto, jossa itse kävin lapsena, hyvä luistelukenttä, jossa luistelin itse lapsena, hyvät ladut, joita hiihtelin lapsena ja lenkkimaastot, joita kiertää kahden koiramme kanssa.
Siellä on hyvä kievari, jossa käydä brunssilla, neljä uimarantaa, jossa käydä uimassa, kuten minä kävin lapsena, kiva uimala, jossa me muutenkin käydään jopa Helsingistä käsin. Ympäryskunnissa on valtavat määrät kivaa tekemistä, Fiskars on melkein vieressä.
Ja siellä on vielä kaikki vanhat lapsuudenkaverini ja heidän perheensä.
Ja minulle riittäisi vapaa-ajanviettoon ihan vaikka vain se, että laitettaisiin oman perheen kanssa pitkän kaavan mukaan ruokaa vapaapäivänä.
ap
jonkun toisen asukkaan ajamaan sen neljän neliön pläntin puolestani joka 9. viikko. Ja samalla tavoin naapuri voi pitää asuntoa silmälläkin. Kuten meillä taloakin pitää, kun me ollaan matkoilla. Ja kyllä me matkaillaan paljon muutenkin, ihan ilman pihaa ja kavereita. Ei niitä kavereita muutenkaan 24/7 tarvitse olla. ap
Miksi sitten kyselet täällä, jos olet jo päättänyt että ainoa oikea vastaus kysymykseesi on, että "Ei ole ihan tyhmää vaan tosi hienoa,jee!"? Mun mielestä se on edelleen tyhmää, lapsilla on vähemmän tekemistä, vähemmän tilaa, vähemmän sosiaalisia kontakteja jne. vain koska sinä haluat käydä siellä pikkupaikkakunnallasi. Ja mitä sinäkään siellä sitten tekisit? Et yhtään mitään.
vaikka kuinka on sitä aina halunnut, joten ei voi suoda toisellekaan rivitalo-mökki:)
Ja vänkäät ja vänkäät, vaikka kuinka selitän, etteivät mainitsemasi esteet ole oikeita esteitä.
Ettekö te siis koskaan ikinä vietä aikaa missään muualla kuin paikoissa, joissa kaikilla on varmasti samat ihmiset ympärillä ja tilaa aina varmasti vähintään se mitä kotona?? Oletko sinä sosiaalinen 24/7 ja päivystät kaverirallia 24/7 ettekä koskaan ole ihan vaan laiskotellen perheen kesken??
ap
vänkää, vaan tuon ensinnäkin ilmi että syitä on olemassa, ja toisekseen kerron mielipiteeni siitä, että minusta se olisi tyhmää. Sitähän sinä aloituksessa kysyit, että onko ihan tyhmää. No on.
Kyllä, käyn monessakin sellaisessa paikassa jossa on eri ihmiset ympärillä kuin kotona ja jossa tilaa on eri tavalla kuin kotona, mutta yleensä siellä on sitten jotain muuta tekemistä, eli lomalla käydään ulkomailla katselemassa erilaisia paikkoja jne, eikä mennä mihinkään rivariin ahtailemaan.
En ole sosiaalinen 24/7 mutta kyllä mulle omakotitalo riittää siihen että olen perheen kesken kotona, en tarvitse siihen enää toista (pienempää) asuntoa.
että se sinusta on tyhmää? En aloituksessani pyytänyt kertomaan sitä kymmentä kertaa...
Enkä minä missään sanonut, että me siellä rivarissa nimenomaan ahtailtaisiin pelkästään sisätiloissa, mainitsin mielestäni mm. ne hiihtoladut heti.
Enkä minä ole sinä, joten jos sinulle riittää se sinun omakotitalosi, ehkä minulle ei riitä.

huoh. Jos se ei riitä sinulle se omakotitalo, osta se asunto. Mutta älä ihmeessä kysy kenenkään mielipidettä jos mielestäsi vain oma mielipiteesi on kuitenkin se oikea.
Mun osalta tää oli tässä. Mulla on parempaakin tekemistä. Kiitti moi!
nyt olet saanut sanottua kymmeneen kertaan, että tyhmää oli. Hienoa, että tajusit, että se on nyt sitten sanottu kymmeneen kertaan.
Lupaan etten enää ikinä kysy _sinun_ mielipidettäsi. Ja käytä toki aikasi viisaammin kuin jankkaamiseen!
ap
Mun mielestä on aika tyhmää. Se rivitalo ei tuntuisi kyllä yhtään miltään kesämökiltä vaan ihan samanalaiselta arkiselta touhulta kuin kotonakin.
Lisäksivoi olla että asukkaiden vastuulla on esim. vuorotellen vaikkapa nurmikonleikkuuta jne. johon sinun olisi sitten vaikea osallistua. Taloyhtiön kokouksissa olisit ulkona kuin lintulauta siitä mitä tapahtuu jne..