UHMAIKÄ!

kun siis tämä uhma kestää vaan! Tänään meni jo paremmin. Annoin huutaa aikansa ja sitten aloin lukea kirjaa vieressä ja käännellä sivuja ja sanoa "ohhoh.. katsopas tuota.." meni paremmin ohi. Nyt onneksi vauva ei ottanut kipinää..mutta jos jollain olis vielä kommentteja ja neuvoja, niin tänne kiitos! :)

ap

Tuosta teksstistä sain sellaisen kuvan, että uhmaikäinen huutaa niin kauan kunnes äiti menee ottamaan syliin, lukemaan tai antamaan muutoin huomiota. Itse olen antanut yleensä huutaa ihan itsekseen ja antanut huomiota silloin kun "menee hyvin"

Ehkä ymmärsin väärin

eikä tuo edes pahalta kuulosta meidän temperamenttisten lasten rinnalla. Välillä 3v. kirkuu 1½ tuntiakin yhteen menoon ja sitten nukahtaa omaan kiukkuunsa. 2v. vasta aloittelee uhmaansa. 5v. on jo onneksi päässyt uhmastaan ja tiedän, että se uhmaikä joskus onneksi väistyy :)

siis oletan että siksi lopettaa huudon kun saa mielenkiintoisempaa ajateltavaa ja huomio kiinnittyy muualle. Mutta tämä on välillä ihan mahdotonta.

Ihan selkeästi nyt kun mietin, niin kontrolloi minua tällä huutamisella. Siis esim. alkaa joskus huutaa ihan mitättömästä asiasta ja pyrkii syliin. Mutta mitä voi silloin tehdä? jos annan huutaa niin vauva häiriintyy.. ja niin pienen vauvan itkua ei tämä äiti kestä.. (mua alkaa itkettää itseänikin jos vauva itkee kovasti.., liekö imetyshormonit vauhdissa)

sano, että "ei saa huutaa kun vauva pelästyy. Jos huudat, joudut eri huoneeseen." Kyllä tuon ikäinen jo jotain tajuaa puheestakin. :)

Minuakin siis juoksutti eräs tuhmaikäinen ja vähän sen yli päässytkin. Nyt kun olen antanut huutaa itsekseen, (vien esim. omaan huoneeseen rauhoittumaan, enkä kiinnitä huomiota, ennen kuin rauhoittunut) sujuu paremmin. Selitän lapselle lyhyesti miksi tehdään näin, joskus kuuntelee, yleensä ei ainakaan reagoi:)

Pystyisitkö menemään vauvan kanssa johonkin huoneeseen rauhaan ja jättää uhmaikäisen turvallisesti huutamaan johonkin toiseen huoneeseen?

Vauva kun vauva tottuu vaikka mihin ympärillään säännöllisesti esiintyvään mekkalaan, jos se on "tunneneutraalia". Jos taas vauva lukee samalla sinun eleistäsi että tuo uhmiksen huuto on jotain kuohuttavaa, kamalaa, raivostuttvaa tms, vauvakin reagoi.



Nyt vaan kovetat itsesi siihen, että huutaminen on välillä uhmiksen työtä ja teidän muiden tehtävä on vastaanottaa se kiukku ja raivo niin rauhallisina kuin suinkin osaatte. Uhmiksellekin tulee turvallinen olo kun huomaa, ettei saa huutamalla kaikkea läpi, vaan että hänellä on rajat ja turvallinen aikuinen, jolla pysyy tilanne hanskassa. Tehkää niitä kivoja juttuja heti perään, kun on rauhoituttu, mutta ei missään nimessä raivarin aikana tai lopettamiseksi.

....ainakaan siten, että lapsi kokee olevansa eristettynä muista. Tuon ikäinen on vielä niin pieni, että tarvitsee aikuisen lähelleen raivon hetkellä, ja nimenomaan silloin, osoittamaan, että ei ole hätää ja äiti/isä on turvana. Lapsi on uhmakohtauksessaan hämmentynyt ja joskus peloissaan itsekin.

Itse kolmen lapsen äitinä olen kokenut parhaaksi noissa tilanteissa sylin ja rauhallisen juttelun. Ja jos tilanne on sellainen, ettet voi ottaa juuri silloin syliin (olet esim. imettämässä), voit silti sanoa lapselle: "huomaan,että olet vihainen. Äiti ymmärtää. Ei ole hätää. jne. Ainahan tuo ei auta, vaan lapsi raivoaa aikansa, mutta viestität hänelle kuitenkin, että olet hänen tukenaan. Kieltämättä kärsivällisyys on itselläkin monesti koetuksella. Tsemppiä!

Siis todellako viette 2-vuotiaan toiseen huoneeseen huutamaan? Mun lapsi ei todellakaan rauhottuisi moisesta, menis vaan entistä enemmän sekasin ja tuloksena oisi vain entistä pidempi ja vaikeampi lohdutus...



Pihalta tulee sisälle pääosin nätisti. Tosiaan aloitan sisällemenon hokemisen jo varmaan varttia ennen, moneen kertaan toistan, esim että "kohta mennään sisään, voit vielä hetkeksi mennä keinumaan". Keksii tietysti miljoona asiaa ENNEN keinumista, mutta sitten kun sanon että "NYT mennään sisään ellet tahdo keinua" niin sitten keinuu "vielä kolmet vauhdit" ja sitten tulee ihan nätisti. Matkalta tietty kerää kukkia ja tikkuja tms mutta sitten sanotaan heiheit niille kukille, tikuille, keinuille yms ja mennään sisään TEKEMÄÄN jotain, laittamaan ruokaa, syömään välipalaa, leikkimään vesileikkejä (=suihku) tms. Olen huomannut että parhaiten uhmikseen puree JOKA ASIASSA "vaihtoehto" kuin vain "nyt pitää, nyt täytyy, nyt mennään"-käskytys. Plus tietty ne ikävät asiat (kuten sisällemeno) olisi paras kääntää mukavaksi asiaksi, vaihtaa se oma äkäinen äänensävy innostuneeseen "jee!nyt SAADAAN mennä sisälle tekemään jotain kivaa!"-tyyliin.



Vauva tuo sulle tietysti omat hankaluudet näihin kuvioihin. Meillä kun 2v pääsee syliin ihan justiinsa tasan halutessaan.

Tohon lohdutteluun en oikein osaa sanoa mitään apuja. Meillä kun ei tosiaan ole ollut tarvetta millekään jäähypenkeille tai rankaisuksi huoneeseen huutamaan juttuja, vaan jos on itkupotkuraivari niin äiti on aina näkyvillä, en toki todellakaan aina lohduttamassa (varsinkin jos lapsi lyö/potkii tms). Yleensä lapsi itse pyytää päästä syliin aikansa huudettuaan. Mutta luulisin että se vauvakin jossain vaiheessa tottuisi sisaruksen mekkalointiin?!

Hänellä on rankkaa ja sinulla myös. (Muistan 6 vuoden takaa tuon tilanteen.) Hyviä vinkkejä olet saanutkin. Sosiaalisesta eristämisestä sen verran, että se on rankin rangaistus pikkulapselle ja lapsen saisi eristää toisista (panna eri huoneeseen) vain yhtä moneksi minuutiksi, kuin lapsella on ikävuosia. Eli 2v:n kahdeksi minuutiksi.

Jaksamista, raskas vaihe!

Ja vinkkinä lukekaa *Raisa Cacciatoren Kiukkukirja*. Todella hyvä ! Tiedättekö missä iässä ihminen on aggressiivisimmillaan ? 2-3vuotiaana...



Meilläkin "todella vaikea" 2-vuotias uhmis ja sain kyllä apua tuosta kirjasta :)

Koko hässäkän tarkoitushan on saada huomiosi.

Sanot rauhallisesti vaikka jutellaan sitten tai tehdään-palaa plaa kun lopetat huutamisen.

Annat sitten kanssa positiivista huomiota kun lapsi on rauhoittunut ja nätisti.

Lässyttäminen kun "kohtaus" on päällä on ihan turhaa ja vain pahentaa.

ja vauvakin ollut vuoden. Rankkaa on ollut. Välillä toimii yksi keino ja välillä toinen, useinmiten ei mikään.

Harhauttaminen toimii ehkä parhaiten, tyyliin "katsoppas mitä täällä on". Sylittely saa vain potkimaan ja puremaan raivoisammin. Ei kauheasti helpota jos kehuu hyvistä asioista, unohtuu lapselta, että siten saa myös huomiota.

Mielekäs tekeminen, ja paljon, pitäisi uhman parhaiten kurissa, mutta eipähän itsekään aina jaksa keksiä.

Voimia ja kekseliäisyyttä!



terveisin viiden äiti, jonka eka ja neljäs ovat raivopäitä ;D

Selititko MIKSI näin ja näin nyt tapahtuu? Joskus järkipuhe voi auttaa, mutta usein ainakin meillä lapsi vaan raivoaa aikansa. Kun alkaa väkivaltaiseksi, laitan hänet yksin rauhoittumaan ja päästän pois vasta kun kykenee keskustelemaan asiasta kanssani eikä satuta tahallaan.



Hankalaa kun on tuo vauvakin siinä. Saisitko vauvaa raivarin ajaksi toiseen huoneeseen? Jos viet vauvan heti kotiin tultua toiseen huoneeseen ja annat 2-vuotiaan raivota toisessa huoneessa sen aikaa että saat vauvan rauhoitettua... ja sitten otat 2-vuotiaan syliin, jos se tuntuu auttavan?



Toivottavasti keksit jotakin, kurja tilanne. Meillä voi olla kohta sama edessä kun vauva syntyy pian...

3 min jälkeen se ei edes muista että oli raivonnut.