Minkä takia koiranomistajat eivät siivoa koiriensa jätöksiä kaupunkialueilla?
Kaikki eivät tykkää lumitalvista, mutta lapset tykkäävät, ja lapsista on kiva kiipeillä lumikasoissa. Onpa sitten kiva kun siellä on yhtäkkiä sitä koiranpaskaa, esim. kulkeutuneena aura-auton mukana.
Yleisen järjestyslain mukaan koiranomistajan velvollisuus olisi huolehtia lemmikkinsä jätöksistä, mutta miksi niin moni ei sitä tee? Helppo kai piilottaa lumen alle, mutta juuri lapsille se sieltä tulee sitten vastaan.
Asumme alueella eli Latokartanossa (Hki) jossa on paljon lapsiperheitä, mutta paljon myös koiria. Ihmetyttää vaan miten moni koiranomistaja jättää paskat siivoamatta, sitä on joka paikassa.
Kommentit (40)
mutta joskus tekis mieli jättää homma sikseen, kun roskiksia ei tietyillä alueilla ole kuin kilometrin, parin välein. Mulla on astma ja joudun niistämään aika usein kävellessä: käset loppuu kesken kun yhdessä on nenäliina ja toisessa iso, nuori koira.
Joskus olen saanut sanomista kun olen ollut heittämässä (kiinni sidottua) pussia jonkun taloyhtiön roskikseen (asumme kerrostaloalueella, ei siis omakotitalojen pihoilla oleviin roskiksiin), huoltsikan roskikseen tai esim. toimistorakennuksen edustalla olevaan roskikseen. Ei kuulemma saa heittää kuin yleisiin roskiksiin. Siinä vaiheessa se pussi on kyllä jäänyt siihen. Korjaan kyllä jätökset mutta en kanna niitä kilometritolkulla. Amen.
on se, että jos pussi unohtuisi kotiin? Tai jos koira paskookin poikkeuksellisesti kaksi kertaa, ja eka kakka kerätty ja pois heitetty?
...mutta meidänkin vakilenkin varrella on paljon koirankakkoja ja minusta vaikuttaa siltä, että mitä pienempi koira on, sitä varmemmin kakat jäävät korjaamatta. Ihmiset ilmeisesti kuvittelevat, että eivät pienet klapareet mitään haittaa. Mutta kyllä ne haittaavat varsinkin kun niitä piisaa joka askeleelle.
Outoa, jos toi ämmä on se sama, jonka minä näen, koska todennäköisyys nähdä se akka koiran kanssa ulkona on häviävän pieni, kuten sanoin se koira ei paljon ulos pääse. Muutoin tuntomerkit osuvat oikein hyvin kohdilleen..
Kylänevantien ympäristön kunnosta päätellen täällä pyörii myös runsaasti hyvin pieniä koiria, koska sellaisia pikkurillin kokoisia paskoja on kaduilla ja poluilla suunnilleen viiden metrin välein. Yölläkö nämä tyypit paskattavat piskejään, kun en ikinä saa kiinni itseteossa!
sanomassa, jos näen jonkun itseteossa. Muita en ole nähnyt kuin tuon em. eukon koirineen, mutta sille en uskalla mitään sano, kun miehensä kanssa vaikuttavat aika pelottavilta tyypeiltä.
Outoa, jos toi ämmä on se sama, jonka minä näen, koska todennäköisyys nähdä se akka koiran kanssa ulkona on häviävän pieni, kuten sanoin se koira ei paljon ulos pääse. Muutoin tuntomerkit osuvat oikein hyvin kohdilleen..
Kylänevantien ympäristön kunnosta päätellen täällä pyörii myös runsaasti hyvin pieniä koiria, koska sellaisia pikkurillin kokoisia paskoja on kaduilla ja poluilla suunnilleen viiden metrin välein. Yölläkö nämä tyypit paskattavat piskejään, kun en ikinä saa kiinni itseteossa!
Minulla on koira, jonka jätöksen korjaan AINA. Minun mielestäni läjät jalkakäytävällä tai puistossa on erittäin epämiellyttävät. Ei se että omistaa koiran tee ihmistä kakkarakkaaksi.
Minä olen ihmetellyt myös koiranomistajien käytöstä. Ei ihme, että myrkkynamuja jotkut hullut piilottelee puskiin. Tämä ei tietenkään ole oikein ja myrkyistä kärsii koira, joka on syytön kaikkeen. Mutta ihmetyttää koiranomistajien tekopyhyys siinä, kun ihmetellään kuinka ihmiset voivat olla niin hulluja. Itsehän me olemme heidät siihen ajaneet.
Esim. itsellä selkäsairauden aikaan kumartuminen ei onnistunut (tai ainakaan siitä asennosta pystyyn nouseminen). Koira oli kuitenkin pakko viedä itse ulos pari kertaa, muilla kerroilla sain terveemmiltä ulkoilutusapua. Myös raskauden loppuvaiheessa ei maahan meinaa ylttää. Tällöin muut koiranomistajat rientävät pyytämättä apuun, eli aika fiksua porukkaa heistä suurin osa kuitenkin.
Suotta leimataan "suurin osa" koiran omistajista kakkoja keräämättömiksi sillä perusteella että jossain puistossa on "niin paljon" keräämättömiä kakkoja. Meidänkin lähipuistossa ihmiset valittavat näistä keräämättömistä kasoista joita on ehkä viisi viikossa koko puistossa. Kun otetaan huomioon miten monia kymmeniä ellei satoja koiria siinäkin puistossa päivittäin vierailee, useat vielä monesti päivässä, niin viisi kakkia on hyvin pieni prosentuaalinen osuus koko kakan määrästä. Toki nämä keräämättömät kakat tuohduttavat meitäkin, koiranomistajia jotka tunnollisesti kakat keräävät.

Samoin normaalin raskauden piikkiin on suorastaan naurettava laittaa kakkojen keräämistä. Miten luulet monilapsisen perheen äidin selviävän kotiaskareistaan raskaana? Esim. aika moni lapsi jäisi pukematta, jos ei muka raskausaikana taivu kädet maahan asti. (Raskauskomplikaatiot ym tietysti on asia erikseen).
Täällä Helsingissä ulkoilureitit ovat valitettavasti koirankakkojen läikittämät, kyse ei ole vain muutamasta harvasta jätöksestä. Ikävä tietysti leimata kakkoja keräävätkin koiranomistajat, mutta valitettavasti tilanne on ihan holtiton.
Lisäksi tässäkin ketjussa lähes jokainen koiranomistaja kertoo joskus jättävänsä kakat maahan. Ja niitä "hyviä" perusteluita teillä riittää: ulkoiluttaminen metsässä, roskiksen puuttuminen, pussin unohtaminen, pussin maatumattomuus, selkä kipeänä, raskaus jne jne. Peiliin katsomisen paikka siis.

Siinä ei peilit auta yhtään...
Mutta totta, vituttaa muakin, kun niin moni ei koiriensa jätöksiä kerää!
En minä rupea mitää paskaa keräilemään ja kantelemaan sitä mukana, en jaksa.
muuta paskaa kantaa kuin oman piskisi, ja jos sitä et jaksa niin mitään koiraa ei kannata edes hankkia.

Siitä on paljon iloa meidän perheelle.
En pidä ihmisistä, jotka eivät siivoa koiriensa jätöksiä.
Tuijotin viime viikolla nuorta naista, jonka koira teki kasan lumihankeen. Nuori tyttö vaan tuijotti ns. läheisen puun latvoja...
Asuinpaikkana Latokartano. Viikki. :)
kesällä on kylmä, talvella liikaa lunta, aamulla vitutaa, ihmiset ajaa kolareita, tehdään murhia, kalja maksaa liikaa, ruoka on pahaa, ääliöt tekevät lapsia, täytyy tehdä töitä....................................
Niin, sen kun tietäisi!
Kahteen ensimmäiseen ihminen ei voi vaikuttaa, loppuihin voi. Aivan kuten koiran paskan kylvämiseen jalkakäytäville.
Maapallon lämpötila on mitä on kulloinkin, mutta se paska ilmestyy kaduille ihan vain ja ainoastaan idioottien k-päisten koiranomistajien vuoksi. Miksi? Sen kun tietäisi
En pidä ihmisistä, jotka eivät siivoa koiriensa jätöksiä.
Tuijotin viime viikolla nuorta naista, jonka koira teki kasan lumihankeen. Nuori tyttö vaan tuijotti ns. läheisen puun latvoja...
Asuinpaikkana Latokartano. Viikki. :)
niin sitä koirankakkaa taas joka puolella. Hyvin muistissa viime kevät kun Viikin alueella lenkkeillessä joutu hypppimään sinne tänne koiran kakkoja väistellessä.
Meidän naapuriin muutti pariskunta ison koiran kera. Koira kakkii ihan lähellä meidän rivitaloyhtiötä. Eivät korjaa jätöksiä. Eipä tee paljon mieli tervehtiä uusia asukkaita :(
jos ei jopa itsekkäin. En oikein osaa sanoa mustalaiset vai koiranomistajat, ovat ehkäpä samalla viivalla. Kummallakin ryhmällä on omat, lakia noudattamattomat sääntönsä ja kummatkin sitten kovaan ääneen ihmettelee miksi heistä ei pidetä.
niin sitä koirankakkaa taas joka puolella. Hyvin muistissa viime kevät kun Viikin alueella lenkkeillessä joutu hypppimään sinne tänne koiran kakkoja väistellessä.
Meidän naapuriin muutti pariskunta ison koiran kera. Koira kakkii ihan lähellä meidän rivitaloyhtiötä. Eivät korjaa jätöksiä. Eipä tee paljon mieli tervehtiä uusia asukkaita :(
En halua tutustua heihin, mutta en asiasta meinaa sanoakaan, koska ollaan muuttamassa pois.