Paniikkihäiriön fyysiset oireet ovat kammottavia!!!!

jatkuvasti mietin oloani, on elohiiriä, pelkään aivohalvausta, väsyttää, kuvottaa, pyörryttää, mulla on epämääräisiä ajatuksia, jäsenet puutuu. Plus tietenkin paniikkikohtaukset. You name it:( Ulospäin musta tuskin huomaa, miten raskasta mun elämä on.

jatkuvasti mietin oloani, on elohiiriä, pelkään aivohalvausta, väsyttää, kuvottaa, pyörryttää, mulla on epämääräisiä ajatuksia, jäsenet puutuu. Plus tietenkin paniikkikohtaukset. You name it:( Ulospäin musta tuskin huomaa, miten raskasta mun elämä on.

No syötkö mitään lääkkeitä?

AP

saattaisivat auttaa. Olen muutaman kerran niitä syönyt ja ne aloitusoireet on jotain ihan hirveetä:(. Ja kyllähän niistä tuli muitakin ei-toivottuja oireita. Tällä hetkellä käytössä oxamin, tarvittaessa. Välillä menee viikkokausia etten ota, kausittain tarvitsen puolikkaan melkein joka päivä.

Pahinta on se että kohtaus iskee aivan arvaamatta. Teen opetustyötä ja viimeksi paniikkikohtaus iski kesken aivan tavanomaisen luennon. Aivot tuntuivat tyhjenevän täydellisesti, iho tuntui tunnottomalta, jäsenet kokonaan liikkumiskyvyttömiltä ja olo pakokauhuiselta, sanat lakkasivat kulkemasta ja tuntui että hengittäminen oli mahdotonta. Vihaan tätä sairautta. Uskon että paniikkikohtausteni syynä on aikoinaan useita vuosia jatkunut koulukiusaaminen ja takaumat iskevät pintaan ajoittain edelleen, yli 20 vuotta myöhemmin. Ehkä opetustyö oli väärä valinta.

Pahinta on se että kohtaus iskee aivan arvaamatta. Teen opetustyötä ja viimeksi paniikkikohtaus iski kesken aivan tavanomaisen luennon. Aivot tuntuivat tyhjenevän täydellisesti, iho tuntui tunnottomalta, jäsenet kokonaan liikkumiskyvyttömiltä ja olo pakokauhuiselta, sanat lakkasivat kulkemasta ja tuntui että hengittäminen oli mahdotonta. Vihaan tätä sairautta. Uskon että paniikkikohtausteni syynä on aikoinaan useita vuosia jatkunut koulukiusaaminen ja takaumat iskevät pintaan ajoittain edelleen, yli 20 vuotta myöhemmin. Ehkä opetustyö oli väärä valinta.

Tai näin mä yritän aina parempina hetkinä toitottaaa itselleni...mutta se tahdonvoima mitä pitää yrittää että töihin pääsee on välillä niin uuvuttavaa. Mutta mulla huono vaihtoehto jäädä kotiin..

AP

Raskausaikana olin ns. normaali, mutta nyt vauvan syntymän jälkeen paniikki iski päälle kahta kauheempana. Tähän vaikuttaa varmasti unenpuute, epäsäännöllinen ruokailu ja sosiaalisen elämän kaventuminen. Kun on niin paljon kotona, niin ihmisten ilmoille lähteminen on ihan tuskaa, kun tuntuu että jäsenet puutuu, happi loppuu ja kävelen ikään kuin "ilmassa". Pakollisten asiat hoidan kaupungilla, mutta mieluummin olisin vain kotona turvassa.

Aiemmin mulla oli cipralex käytössä, mutta jotenkin en vaan haluais aloittaa sitä taas. Jospa tää helpottais ajan myötä.

Raskausaikana olin ns. normaali, mutta nyt vauvan syntymän jälkeen paniikki iski päälle kahta kauheempana. Tähän vaikuttaa varmasti unenpuute, epäsäännöllinen ruokailu ja sosiaalisen elämän kaventuminen. Kun on niin paljon kotona, niin ihmisten ilmoille lähteminen on ihan tuskaa, kun tuntuu että jäsenet puutuu, happi loppuu ja kävelen ikään kuin "ilmassa". Pakollisten asiat hoidan kaupungilla, mutta mieluummin olisin vain kotona turvassa.

Aiemmin mulla oli cipralex käytössä, mutta jotenkin en vaan haluais aloittaa sitä taas. Jospa tää helpottais ajan myötä.

nimenomaan yksin kotona herkimmin. Kun kuuntelen kehoani ja hiljaisuutta, saattaa äkkiä iskeä järkky huimaus ja siitä eteenpäin se onkin pelkkää alamäkeä. Mä en koe olevani turvassa kotona, koska pelkään kuolemaa.