Olenko vaan nipo, kun en ymmärrä että nuohooja tulee sopimatta aamulla klo 7.30
Meillä siis nuohooja kiertelee ovilla ja jos joku on kotona, olisi tulossa nuohoomaan. Meillä ei TODELAAKAAN aamu 7 ja 8 välillä ole huusholli (eikä ihmiset) valmiina tapaamaaan ketään ulkopuolista. Eiköhän se olisi nykyaikaa, että sovittaisiin aika. Silloin se voisi olla vaikka klo 7 aamulla, kun siitä olisi tieto etukäteen.
Hitto.
Kommentit (13)
Olisko sama nuohojaa kierrellyt aikaisemmin maaseudulla, siellä klo 7:30 on jo täysi päivä ;-) No joo, ei ennen klo 9 sopisi mennä soittelemaan ovikelloa jos ei ole erikseen ajasta sovittu.
nuohooja tule tekemään siisteystarkastuksen ja arvioimaan ihmisten ulkoista habitusta varsinaisen työn lisäksi?
Vähän ärsytti mutta toisaalta mikäs siinä kun kerta meillä oli valot päällä niin tiesihän tuo ettei meillä enää nukuttu. Olihan se aamusta vähän kiireistä ja osa porukasta alusvaatteisillaan mutta omapa oli asiansa kun niin aikaiseen tosiaan tuli ilmoittamatta.
Mutta en valittanut ja tulkoon ensvuonnakin noin aikaisin ilmoittamatta kunhan nyt vaaan viitsii edes käydä.
Tuosta tuli mieleen kun opiskeluaikoina asuin vuokrakämpässä. Kerran tuli postiluukusta ilmoitus, että ajalla 1.1.-31.3. tehdään lämmönsäätötöitä, ja että ne pyritään tekemään arkisin klo 7.00-15.00 välisenä aikana. Työ vaatii asunnoissa käyntiä ja tarvittaessa tullaan yleisavaimilla sisälle...
tulostaan etukäteen. Postilaatikkoon tulee lappu, jossa on aika ja jos se ei sovi, niin voi itse soittaa ja vaihtaa ajan.
...avaat ovea jos teille ei sovi vieraat siihen aikaan.
Meilläkin se toimii just noin: nuohooja soittaa ovikelloa jos ei ketään ole kotona (tai muuten vaan tavoitettavissa), niin laittaa postilaatikkoon lapun jossa ehdottaa aikaa.
Jos joku avaa oven niin kysyy sopiiko heti tai sitten sovitaan aika.
Suu auki sen nuohoojan kanssa, sanot vaan "ei nyt, mutta sopisko sulle vaikka tunnin päästä" tai sitten sovitte selkeästi uuden ajan.
että nuohooja ennen 9:ää aamulla olisi oven takana.
Olen vähän ihmetellyt tuota kyllä, että nykyään ei ole käytössä ajanvaraussysteemiä, tai edes sellaista ilmoitusta, että "tulen silloin ja silloin, jos ei käy niin soita ja sovi toinen aika". Eikä todellakaan ennen 8:aa aamulla ole mikään aika tulla yllättäen.
jossa ilmoitetaan "nuohoojamme ovat alueella X ja Y päivä klo 8-16. olkaa ystävällisiä ja varatkaa tarkka aika" tai jotain sinne päin.
Sitten vaan soitan nuohoojalle, koska olemme kotona ja hän tulee silloin. Koskaan ei ole tullut yllättäen.
Meillä kukaan ei olis edes hereillä noin aikaisin.
...avaat ovea jos teille ei sovi vieraat siihen aikaan.
Meilläkin se toimii just noin: nuohooja soittaa ovikelloa jos ei ketään ole kotona (tai muuten vaan tavoitettavissa), niin laittaa postilaatikkoon lapun jossa ehdottaa aikaa.
Jos joku avaa oven niin kysyy sopiiko heti tai sitten sovitaan aika.Suu auki sen nuohoojan kanssa, sanot vaan "ei nyt, mutta sopisko sulle vaikka tunnin päästä" tai sitten sovitte selkeästi uuden ajan.
Kerran olin yksin kotona ja sanoin, että tule tunnin päästä. Veti herneet.
Kerran oli päivän aikana tullut lappu että voi sopioa ajan. Sitten illalla soitettiin ja tämä sanoi, että se alue on jo nuohottu!
t;ap
jossa ilmoitetaan "nuohoojamme ovat alueella X ja Y päivä klo 8-16. olkaa ystävällisiä ja varatkaa tarkka aika" tai jotain sinne päin.
Sitten vaan soitan nuohoojalle, koska olemme kotona ja hän tulee silloin. Koskaan ei ole tullut yllättäen.Meillä kukaan ei olis edes hereillä noin aikaisin.
Äitini ei voi kevättalvella koskaan lähteä minnekään päivisin: no kun se sutari on täällä päin ja jos se tulee sillä aikaa kun käydään kaupassa...
tulostaan etukäteen. Postilaatikkoon tulee lappu, jossa on aika ja jos se ei sovi, niin voi itse soittaa ja vaihtaa ajan.
Ja maalla asutaan.
minä en olisi edes avannut ovea tai vaikka lisin, niin en olisi päästänyt sisään. Ei mulla aamuisin ole aikaa soovita sen sotkuja tai odotella sitä että tekee hommat
meillä nuohooja laittaa lapun postilaatikkoon, ja siinä ehdittaa aikaa. Soittamalla voi ajan muuttaa
Miten teillä (teidän kaupungissa) asia hoidetaan?