Mistä tietää, onko masentunut vai surullinen?

http://xestia.net/testit/bdi.php



tai



http://www.tohtori.fi/?page=3459083



Oman kokemukseni mukaan taas suru voi olla ihan hyväkin tunne, jos sille on jokin selkeä syy. Sureminenhan on ihan tervettä ja aiheenmukaista joskus.



Masennukseen taas liittyy laajemmin elämänhalun heikkenemistä ym. Suru on vain tunne.

masennuksella ei.

esim. puolison kuolemasta ja siitä masentuu, niin onhan masennuksellakin kohde?

masennus lamauttaa. Suru jostain on vain surua, sitä itkee ja toimii silti elämässä ja elää normaalisti suurenkin surun keskellä. Mutta sitten jos masentuu, niin se muuttaa toimintaa. Ei näe enää hyviä asioita juuri missään ja on sellaisessa sumun peittämässä tilassa, ahdistaa ja tuntuu, että nukkuminen on kivempaa kun hereillä olo.

esim. puolison kuolemasta ja siitä masentuu, niin onhan masennuksellakin kohde?

Tää nyt on vain omaa pohdiskeluani, mutta ajattelen että masennus ei kohdistu vain siihen menetykseen vaan on kokonaisvaltaisempaa. On eri asia, onko menetys masennuksen taustalla verrattuna siihen onko masennuksen KOHDE se menetys.

Tuli suru.

Masennus on lamaantuminen, ei jaksa/pysty enää suoriutua arjesta.

Masennus on sellainen kaikkea varjostava ja kaikesta värin vievä asia.

Jos suree jotakin, voimakkaastikin, niin elämässä säilyy silti eri sävyt. Toki voi tuntua tyhjältä ja tarkoituksettomalta ajoittain, jos vaikka puoliso tai muu rakas kuolee, mutta suru etenee prosessimaisesti ja elää ei ole kokonaan sitä samaa puuroa.





Masennus taas lamauttaa ja on tavallaan värittömämpää kuin suru. Masennuksessa omat tunnetilat laimenevat tai käyvät tietynlaisiksi: masentunut on ihan koko ajan innoton tai ahdistunut tai ärtynyt, siihen ei tule vaihtelua ja aina tuntuu jotenkin toivottomalta.





Totta on että suru voi pitkittyessään muuttua masennukseksi, ja eroa ei aina huomaa heti. Siksi olisikin tärkeää antaa heti alkuun suruprosessille tilansa.

Ei muuten säily värit surussa.

Masenuksessa ei jaksa nousta sängyssä. Surressa jaksaa tehdä jotain perustöitä muttei ole niin lamaantunut. Älä puhu jostain väreistä, kyllä ne menee.

ettei pääse sängystä ylös, mutta silloinkin erona on se kesto, puhutaan kuitenkin päivistä eikä viikoista. Ja usein jossain vaiheessa keho voi ottaa siinä mielessä vallan, että esim. tulee nälkä ja sitä kautta surunkin keskellä vaan tehdään niitä arjen toimintoja eikä täysin lamaannuta.



Masennus taas voi viedä kokonaan myös elimistön toiminnat minimiin.

Olen toki ollut surullinen aiemminkin, vaikka aluksi olinkin lähinä shokissa ja helpottunut. Mutta jotenkin tuntuu, että suru iski päälle vasta nyt ja mietinkin,olenko väitellen masentunut kaikista vaikeuksista ja elämän rankkuudesta, vai tuliko suremiselle aika vasta nyt.



Nyt on nimittäin ensimmäinen kerta kun minulle tuli eksää ikäväkin. Ehkä oma suruni on jäänyt kaiken syyllisyyden ja arjesta selviytymisen ja lapsista huolehtimisen jalkoihin.



Olen joskus ollut oikeasti masentunutkin, ja se oli kyllä erilaista - kuin tahmea harmaa kalvo. Nyt olen ihan onnellinenkin välillä, tunteet vaan heittelevät hulluna.

mutta rupesin nyt miettimään että olenko sittenkin vain onneton...



En ole enää vuosiin rakastanut miestäni, se tekee minut onnettomaksi. Olen pettynyt itseeäni kasvattajana, se tekee minut onnettomaksi. En meinaisi jaksaa työelämän paineissa, se tekee minut onnettomaksi. Olen niin ahdistunut ja stressaantunut ja onneton, etten jaksaisi ylläpitää myöskään ystävyyssuhteita, ja olen pettynyt itseeni siitä että olen hoitanut itseni näin ystävättömäksi. Sekin tekee minut onnettomaksi. En jaksa katsoa syömisiäni, en jaksa liikkua, olen paskakunnossa, ja sekin lisää onnettomuuden tunnettani - mutta en yksinkertaisesti saa itseäni pakotettua muuhunkaan, kun jo käveleminenkin tuntuu siltä kuin raahaisi kivikasaa perässään.



Näistä johtuen tunnen oloni masentuneeksi. Mutta onko tämä nyt sitten "oikeaa" masennusta vai vain sitä että olen onneton?

Voit kutsua sitä miksi haluat, mutta minusta tarvitsisit apua. Mene lääkäriin.

Masennus on sairaus, jonka lääkäri toteaa. Tämä tahtoo monilta unohtua.