Kotitöistä... Näin meillä, miten teillä?

mies on paljon siistimpi ja ahkerampi kuin minä. Kotonaan sen ei tarvinnut tehdä mitään kun taas minulla oli paljon tehtäviä ja kova kuri.

Mieheni välttelee viimeiseen asti kotitöitä. Jos hänen pitäisi pyyhkiä pöytä, se saisi olla pyyhkimättä siihen asti kunnes pöytä olisi pilalla ja tilalle pitäisi ostaa uusi. Toki hän pitää enemmän siististä ja puhtaasta kodista, mutta ei ole valmis itse siitä huolehtimaan. Kun olin lapsi, meillä ei ollut pakko siivota edes omaa huonetta, mutta siihen kannustettiin kyllä. Tykkäsin auttaa äitiä ruoan laitossa ja siivoilla kotona ilman että äiti edes pyytäisi. Miehen kotona oli taasen pakko siivota hänen sanojensa mukaan ja se tapahtui kauhean painostuksen ja kiristyksen avulla. Meillä kotona oli rentoa. LApset saivat olla lapsia ja fyysistä väkivaltaa ei ollut. Miehen kotona taas oli ihan eri meininki. Henkistä väkivaltaa ja fyysistäkin. Sitä on vieläkin ja sen voi huomata heidän vanhemmillaan kyläillessä. Muuten ovat mukavia mieheni vanhemmat, mutta huomaa että kotiolot ovat vaikuttaneet hyvin suuresti millaisia me aikuisena olemme. Olen sitä mieltä ettei mieheni voi tehdä kotitöitä koska se alkaa ahdistamaan lapsuutensa takia. Olen huomannut muissakin asioissa sen miten lapsuus meihin vaikuttaa aikuisiällä.

Miehelle kotitöiden tekeminen on luontevaa, eikä hän koe niitä töitä kuormittaviksi.

Minä taas koen kotitöiden tekemisen ikäväksi ja ahdistavaksi. Teen semmoiset hommat mitkä on pakko tehdä, mutta yritän päästä niistä mahdollisimman helpolla. Veljelläni on sama tapa kuin minulla.

Miehen lapsuuskodissa ei pakotettu tekemään kotitöitä, vaan kannustettiin ja pyydettiin tekemään. Heillä oli asiallinen ilmapiiri, ja perheenjäseniä arvostettiin.

Minun lapsuuskodissani oli huono ilmapiiri, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, eikä kukaan arvostanut ketään.

Kotitöihin komennettiin huutamalla ja karjumalla, toisinaan haukuttiin hulluksi siaksi ja ties miksi.

Ainakin omalta kohdaltani voisin allekirjoittaa ap:n väittämän.

Miehen kotona oli rentoa, hän tekee kotitöitä tuosta vaan.

Minun kotonani oli kauhea kuri eikä rakkautta ja kotitöitä piti tehdä koko ajan, kurjiakin sellaisia.

Teen näin aikuisena vain välttämättömät ja nekin vain vähän sinnepäin...

Kenenkään ei ole pakko roikkua vanhoissa, huonoissa kokemuksissa jos ei halua. Miehesi on taitavasti manipuloinut sinut tekemään kaikki kotityöt säälistä.

Kenenkään ei ole pakko roikkua vanhoissa, huonoissa kokemuksissa jos ei halua. Miehesi on taitavasti manipuloinut sinut tekemään kaikki kotityöt säälistä.

huvitti tämä "ei sen tarvi tehä kotitöitä,ku muuten sitä rupeaa ahistamaan.." :DD

esim viedä matot ulos tai imuroida mutta se ei ollut mitenkään joka viikkoista, äitini oli kyllä super siisti ihminen eikä roskaa näkynyt koskaan missään mutta pääasiassa äiti siivosi aina itse, mutta jos käski meitä auttamaan niin autettiin.



Miehen kodissa taas olen ymmärtänyt että ei ole tarvinnut tehdä yhtään mitään ja miehen huonetta ei koskaan siivonnut kukaan eikä miestä siihen koskaan pakotettu, lakanoitakaan ei vaihtanut varmaan ikinä...



Ja tälläinen on mies edelleen, äiti tehnyt kaiken ja mies tietty oletti että vaimo jatkaa samaa linjaa...



Nyt vasta 13 vuoden yhdessä olon jälken olen saanut miehen ymmärtämän että jokaisen täytyy siivota kuka sotkeekin, ja ai että miten ihanaa on kun mies vie matot ulos ja tamppaa ne ja tuo vielä sisälle ja saattaa jopa pestä lattiat yms...



Meillä perheen yhteinen siivouspäivä on lauantai johon jokainen osallistuu.

enpä ole koskaan ajatellut tuolta kantilta asiaa, mutta mä oon aina inhonut kotitöitä ja vasta miehen tultua elämääni olen enemmän ja enemmän oppinut tekemään kotitöitä. Aiemmin saatoi imuroidakin vain kerran kuussa, koska villakoirat eivät mua häirinneet, tiskit tiskasin vasta kun asttiat alkoi loppumaan, pyykit pesin samalla periaatteella jne...



Mun kotona on vanhemmat pakottaneet osallistumaan kotitöihin ja lastenhoitoon, varsinkin tyttäret! Koen, että en ole saanut olla lapsena lapsi, vaan elämä oli koko ajan siivoamista, tiskien laittamista, pyykkien pesemistä ja nuorempien sisarusten hoitoa. Koulussa arvosanani olivat surkeita, kun ei ollut aikaa lukea, mutta silti vanhemmat kokivat, että mun olisi pitänyt pystyä parempaankin! Vanhempieni luona oli just sellaista henkistä väkivaltaa, painostusta ja kiristystä. Lapsia ei juurikaan arvostettu.



Mieheni vanhemmat taas ovat erilaisia, ja heidän kotonaan lapsi on saanut olla lapsi, mutta myös osallistunut kotitöihin. Kumminkin niin, että se lapsena oleminen on ollut etusijalla!



Mieheni onkin meillä enemmän se joka hoitaa kotityöt, mutta pikkuhiljaa mä oon myös ruvennut innostumaan kotitöistä! Tykkään tehdä kun saan omassa rauhassa tehdä ilman, että kukaan pakottaa mihinkään. Ja meillä tehdään paljon yhdessä kotitöitä. Ehkä mullakin aiemmin kotityöt olivat retuperällä just sen takia, että ne ahdisti lapsuuden kokemusten takia. Muhun on lapsuus vaikuttanut todella paljon, mutta onneksi voin sanoa, että kaikki se "paha" mitä sain lapsuudessa ja nuoruudessa osaksi onkin kasvattanut musta hyvän ihmisen. Mitä on joskus oikeasti vaikea uskoa...



Mä jopa huomasin täs jokin aika sitten, että mä tykkään kokata!! Aiemmin inhosin ruuan tekemistä ja koin olevani siinä surkea, mutta en mä olekaan!! Kun saan ite tehdä ilman paineita mistään, niin mä osaankin tehdä asiat hyvin! Nykyään mulle on erittäin tärkeää, että koti on siisti ja puhdas, puhtaita tiskiä löytyy kaapista ja samoin puhtaita vaatteita. Emme todellakaan ole mitään siisteysintoilijoita, vaan ihan normaaleja puhtaasta kodista tykkääviä :)



ja toisaalta, koen jollain tavalla ihanaa tyytyväisyyttä siitä, että kotini on paljon siistimpi kuin vanhempien ja hekin sen kyllä huomaavat kun tulevat kyläilemään! :)



Ehkä sun kannattaisi tuoda esille tämän diagnoosisi miehellekin, jos se vaikka herättäisi hänet? Ja puhu ja keskustele hänen kanssaan. Alkuaikoina mieheni joutui houkuttelemaan mua mukaan joihinkin kotitöihin, mutta nykyään teen niitä ihan oma-aloitteisestikin. Siisti koti on mukava paikka ja vielä mukavampaa se on kun yhdessä huolehditaan kodista, lapsista ja toisistamme :)

meillä taas minä olen vähän kuin miehesi, ja mun mies taas siisti ja reipas tekemään kotitöitä (ts. ehtii yleensä ekana imuroimaan, tyhjentämään pesukoneet ym., mä en saa niin hyvin aikaiseksi).

Mutta meillä taas mun lapsuudessa oli rentoa ja vanhemmat suurpiirteisiä siisteyden suhteen, miehen kotona taas oltiin tarkkoja siisteydestä (ei mitään väkivaltaa kylläkään). Eli meillä ihan päinvastoin kuin teillä.

Mieheni välttelee viimeiseen asti kotitöitä.

Jos hänen pitäisi pyyhkiä pöytä, se saisi olla pyyhkimättä siihen asti kunnes pöytä olisi pilalla ja tilalle pitäisi ostaa uusi.

Toki hän pitää enemmän siististä ja puhtaasta kodista, mutta ei ole valmis itse siitä huolehtimaan.

Kun olin lapsi, meillä ei ollut pakko siivota edes omaa huonetta, mutta siihen kannustettiin kyllä. Tykkäsin auttaa äitiä ruoan laitossa ja siivoilla kotona ilman että äiti edes pyytäisi.

Miehen kotona oli taasen pakko siivota hänen sanojensa mukaan ja se tapahtui kauhean painostuksen ja kiristyksen avulla.

Meillä kotona oli rentoa. LApset saivat olla lapsia ja fyysistä väkivaltaa ei ollut.

Miehen kotona taas oli ihan eri meininki.

Henkistä väkivaltaa ja fyysistäkin. Sitä on vieläkin ja sen voi huomata heidän vanhemmillaan kyläillessä. Muuten ovat mukavia mieheni vanhemmat, mutta huomaa että kotiolot ovat vaikuttaneet hyvin suuresti millaisia me aikuisena olemme.

Olen sitä mieltä ettei mieheni voi tehdä kotitöitä koska se alkaa ahdistamaan lapsuutensa takia.

Olen huomannut muissakin asioissa sen miten lapsuus meihin vaikuttaa aikuisiällä.

itse asiassa näistä kokemuksista voisi vetää johtopäätöksen (pikkuinen otos, tiedän :D), että

a) huono ja turvaton lapsuus -> ei tee kotitöitä



b) jos hyvä, normaali lapsuus niin

-jos lapsuudenkoti rento ja suurpiirteinen -> ei tykkää tehdä kotitöitä

-jos lapsuudenkoti tarkka ja siisti -> tekee kotitöitä