Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä voisin tehdä? Erityisesti miesten mielipiteitä.

Vierailija
21.02.2012 |

Meillä on mua pahasti haittaavan vähän seksiä. Yksi vuoden ikäinen lapsi, joka tietysti vaikuttaa ettei ihan spontaanisti pysty paneskelemaan silloin kun sattuu mieli tekemään ja tämän hyväksyn ja ymmärrän.



Miehen mielestä on ihan hyvä tilanne, seksiä kerran kahteen viikkoon suunnilleen. Peiton alla pimeässä aina lähes samalla tavalla. Eikä siinä mitään, kivaa on mutta joskus käy niin että mies tulee viidessätoista sekunnissa ja sanomattakin on selvää ettei siinä mulle ole kovin paljon iloa. Itku tulee helposti koska tietää että seuraavaa kertaa saakin odotella.

Välillä saan muuta hoitoa sitten lisäksi mutta en joka kerta.

Itse olen aktiivinen, yritän miestä innostaa useammin puuhiin mutta aika laimeaa on into.



Muuten kosketellaan, pussaillaan, nukutaan vierekkäin. Perushyvää elämää kaikin puolin.



En todellakaan ole tyytyväinen tässä tilanteessa ja kyllä se varmaan alkaa naamasta näkyä (kun lakkaa saamasta). Olen sanonut tilanteesta varovasti, se kuulemma aiheuttaa miehelle paineita. Kerran kysyi että kuinka usein sitä seksiä oikein pitäis olla. En kehdannut sanoa että useita kertoja viikossa!



En halua oikeastaan enää tehdä kovin selviä aloitteita koska se miehen innostumattomuus tuntuu pahalta. Saan hänet kyllä "toimintakuntoon" mutta silti pysyy passiivisena.



Ihan kuin mä en kiinnostais paskan vertaa, kiihotan sitä pimeässä pari kertaa kuussa. Oon hyvässä kunnossa kaikin puolin jos sitä joku miettii.



Onko se vaan niin ettei kukaan jaksa samasta ihmisestä innostua vuosi toisensa jälkeen. Kumma kyllä mä edelleen innostuisin tuosta miehestä. 7 vuotta ollaan oltu yksissä. Meillä oli aiemmin tosi hyvää seksiä, ei ihan niin usein ehkä kuin minä olisin kaivannut mutta paljon, palljon nykyistä enemmän.



Miten mä saisin toisen innostumaan musta taas ilamn että viimeisetkin itsetunnon rippeet valuis johonkin maan rakoon jos ei tulekaan vastakaikua?

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
21.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tai sitten et ripusta itsetuntoasi ja onneasi miehen tekemisiin tai tekemättä jättämisiin. Ei nimittäin ole miehesi tehtävä tehdä sinua onnelliseksi ja tasapainoiseksi, se on sinun tehtäväsi.

Vierailija
2/9 |
21.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehethän tunnetusti tykkäävät saalistamisesta, joten ala juosta "karkuun". Hanki jokin kiva harrastus mikä vie sun aikaa ja seksuaalistaturhautumista. Kun et enää ns. "vingu" seksiä, ja hänen mielestään "ahdista" häntä, niin varmasti alkaa miestä mietityttämään että mikäs nyt ja sieltähän ne seksihalut varmasti taas heräävät ;) Oliko teillä ihan alussa sama homma, vai "kiinnostiko" miestäsi seksi silloin enemmän?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
21.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ajattelekaan että miehen tehtävä olisi tehdä minut onnelliseksi tms.

Mutta en koe parisuhdetta hyväksi ilman seksiä.

ap

Vierailija
4/9 |
21.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä tilanne on silleen klassinen, että tilanne on juuri päinvastainen, ja saan välillä syytöksiä epänormaalista yliaktiivisuudesta Punttien nosto lisää testosteronia miehellä, mistä taitaa itselläni olla osakseen kyse, mutta viriiliys/libido on kai myös pitkälti synnynnäinen ominaisuus. Liikunnalla ja kunnolla on myös vaikutuksensa seksuaaliseen haluun. Tupakka, alkoholinkäyttö, kunto? Jos kyse on vain miehen pystyvyydetä ja yleisestä haluttomuudesta toimiin, pitää varmaan noihin kiinnittää huomiota. Innostuisko punteista ja proteiinipitoisesta dieetistä, ainakin itsellä lisäsi ruokavalio seksuaalista tarvetta entisestään.

Aina samat kuviot seksissä ja naisen aloitteellisuus voivat olla miehelle halua latistavia juttuja, löydätkö jonkun uuden tilanteen tai paikan jossa voisitte sekstata ja mielellään niin että mies tuntee pitävänsä aloitteentekijän nyörejä käsissään? Pientä manipulointia siis...Sellaisesta saatu kipinä voi kantaa jatkossakin. Toivottavasti edes jvähän apua ja tilanne muuttuu parempaan.

Vierailija
5/9 |
21.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jo suhteen alussa oli nähtävissä, että halujenne määrä on eri. Toiset ovat vain viriilimpiä kuin toiset. Parisuhde on hankalaa, on niin monta juttua joiden pitää mennä yhteen. Me olemme mieheni kanssa yhtä viriilejä (3-4krt. viikossa). Seksi on parasta liitossamme ja saa pysymäään meidät yhdessä vaikka kommunikaatio (ja ystävyys) ei toimi pätkääkään... ;) Ilmeisesti kaikkea ei voi saada...

Vierailija
6/9 |
21.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ruokavalio on kyllä kunnossa ja liikuntaakin harrastaa. Luulen, että enempi on pään sisällä tämä kuin fysiikassa.

Toi on paha kun sanoit että naisen aloitteellisuus voi latistaa. Koska sit meillä kyllä loppuu se vähäkin seksi.

Ehkä mun täytyy kokeilla tuota jonkun aikaisemmin kirjottamaa että alan suunnata mielenkiinnon ihan uusille urille ja toivon että mies siitä innostuu. Siis kun saa "saalistaa".

Pelottaa vain että siinä tapahtuu joku pahempi etääntyminen.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
21.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä mun täytyy kokeilla tuota jonkun aikaisemmin kirjottamaa että alan suunnata mielenkiinnon ihan uusille urille ja toivon että mies siitä innostuu. Siis kun saa "saalistaa". Pelottaa vain että siinä tapahtuu joku pahempi etääntyminen.

Ymmärrän, että se pelottaa, mutta mutta. Mitä sinä pelkäät, siis sanotaan tilanteessa, että vieraannutte pahimmassa mahdollisessa skenaariossa kokonaan toisistanne? Miksi se on NIIN paha? Mikä pitää teitä yhdessä, siis varmaan monet asiat, mutta käsi sydämelle, oletko valmis elämään lähes seksittä? Se on tuon miehen kanssa edessä. Ei se ole sinusta ja toiminnastasi kiinni, et tee mitään väärin. Ei ole mitään toimintamallia sinulle tarjottavaksi, et hei, kun niin teet, miehessäsi herää seksihalut. Hänellä ei niitä juurikaan ole ja iän myötä vielä vähemmän ja lopultaa lopahtaa koko juttu kokonaan. Oletko valmis siihen? HALUATKO sitä todella elämältäsi? Taidat jo tietää vastauksen, joten ole rehellinen ja mieti tarkkaan, mitä tältä parisuhteelta saat jos ylipäätään kovin paljon. Karu tosiasia, niin mielelläni kuin sinua auttaisin, en usko, että kukaan pysty, ei terapia eikä mikään auta, koska tarpeenne eivät kohtaa.

Vierailija
8/9 |
21.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä mun täytyy kokeilla tuota jonkun aikaisemmin kirjottamaa että alan suunnata mielenkiinnon ihan uusille urille ja toivon että mies siitä innostuu. Siis kun saa "saalistaa". Pelottaa vain että siinä tapahtuu joku pahempi etääntyminen.

Ymmärrän, että se pelottaa, mutta mutta. Mitä sinä pelkäät, siis sanotaan tilanteessa, että vieraannutte pahimmassa mahdollisessa skenaariossa kokonaan toisistanne? Miksi se on NIIN paha? Mikä pitää teitä yhdessä, siis varmaan monet asiat, mutta käsi sydämelle, oletko valmis elämään lähes seksittä? Se on tuon miehen kanssa edessä. Ei se ole sinusta ja toiminnastasi kiinni, et tee mitään väärin. Ei ole mitään toimintamallia sinulle tarjottavaksi, et hei, kun niin teet, miehessäsi herää seksihalut. Hänellä ei niitä juurikaan ole ja iän myötä vielä vähemmän ja lopultaa lopahtaa koko juttu kokonaan. Oletko valmis siihen? HALUATKO sitä todella elämältäsi? Taidat jo tietää vastauksen, joten ole rehellinen ja mieti tarkkaan, mitä tältä parisuhteelta saat jos ylipäätään kovin paljon. Karu tosiasia, niin mielelläni kuin sinua auttaisin, en usko, että kukaan pysty, ei terapia eikä mikään auta, koska tarpeenne eivät kohtaa.


Kuten sanoin, seksiä oli alussa paljon enemmän. Nykytilanteessa meillä on paljon hyviä asioita sekä yhteinen lapsi.

En haluais elää elämääni ilman seksiä mutta en ole valmis uskomaan ettei MITÄÄN vois tehdä tilanteelle.

Jos täällä mies ksrtoo että harmittaa ja turhauttaa kun ei ole vaimon kanssa tarpeeksi usein seksiä niin vastaako joku sille että hei, ei teillä taida oikeasti olla tulevaisuutta, tunnusta tosiasiat ja myönnä ettet saa tältä parisuhteelta mitään.

Epäilen tuota :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
21.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että hänen tulee sopeutua vähän seksiin. Sinulle sanon samaa. Suhteen alussa seksiä on aina enemmän. Yleensä se alkaa seksillä pari kolme kertaa päivässä ja siitä se tasaantuu pari, kolme kertaa viikossa tasolle vuosien myötä. Jos alussa seksiä on pari, kolme kertaa viikossa, se tasaantuu kerran, kaksi kuussa tilanteeseen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän kuusi