Lue keskustelun säännöt.
Mitäs nyt elämällä kun lapset kouluikäisiä?
20.02.2012 |
Koko elämäni olen haavellut perheestä ja lapsista ja olen olllut onnellinen, kun toiveeni on toteutunut. Mutta mitäs nyt? Lapset ovat kouluikäisiä, akateeminen tutkinto on hankittu ja hyvä työ. Työ ei kiinnosta, enkä jaksaisi tuhlata elämääni työkiireisiin. Haluaisin vieläkin viettää aikaa lasteni kanssa ja olla enemmän kotona. Elämä tuntuu tyhjältä kun ei ole mitään odotettavaa, ei muutoksia, ei tavoiteltavaa.
MItä nyt?
Kommentit (23)
Itse olen lapseton enkä ole ikinä lapsia kaivannut. Mieheni lapsista saatiin juuri nuorempi täysi-ikään. Mies oikein huokaisi helpotuksesta. Ihmeellistä ettei jollakin (korkeakoulutetulla vieläpä) ole muuta elämää kuin lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vietän paljon aikaa lasten kanssa ja nautin koko sydämestäni. Se tässä harmittaakin, kun työ vie ison osan elämää, vaikka teen lyhennettyä työpäivää. Haastavassa tehtävässä töitä vain tahtoo kertyä liikaa ja kulkeutua kotiinkin. En ripustaudu lapsiini, vaan annan heidän mennä, vaikka kyyneleet tulevat herkästi silmiin kun ajattelenkin, että esikonen 16 v ei enää montaa vuotta kotona asu.
Sijaisvanhemmuus olisikin minusta erinomainen ajatus. Ongelma on vain se, että mieheni ei todellakaan ole samaa mieltä.
Mitä ne kotirouvat ennen vanhaan tekivätkään kun lapset kasvoivat?
Pelasivat korttia, järjestelivät hyväntekeväisyysgaaloja tms. saman henkisten kanssa?