Käviköhän tässä nyt niin, että tempasin itteni tiineeksi vanhoilla päivilläni....
Ikää siis melkein 45 vuotta. Kuukautisten olisi pitänyt alkaa viimeistään jo 1-2 viikkoa sitten. Viimeisen puolentoista kuukauden aikana useita yhdyntöjä menetelmällä keskeytetty yhdyntä +kondomi; yhden kerran yhdyntä aikakin humalassa juhlan kunniaksi.
Oireita olis nenän tukkoisuus ja aivastelu ilman nuhaa, lievää kuvotuksen ja huimauksen tunnetta ajoittain lähinnä iltaisin, rinnoissa välillä sellainen tunne, että maitoa nousisi ja kihelmöintiä/turpeuden tunnetta. Voihan tää olla vaihdevuosienkin oireilua. Reilu viikko sitten oli hyvin lyhyitä kuumotus/hikoulutusaaltoja, mitkä kyllä nyt olleet jo monta päivää pois.
Lapsia ennestään kolme; he kaikki kouluikäisiä.
Kai se testi pitäis lähipäivinä tehdä.
Kommentit (50)
Sekä isoäitini että tätini saivat nuorimman lapsensa 44-vuotiaana. Raskaudessa ja synnytyksessä ei kummallakaan tietääkseni mitään kummallisempaa. Toinen heistä ajatteli alkuun kyseessä olevan juuri vaihdevuosioireet.
40-vuotiaana, isäni oli tuolloin 50v. Harmittaa vähän siskoni puolesta, hän ei ikinä oppinut tuntemaan toisia isovanhempiaan ja luultavasti muistot toisistakin jäävät aika vähäisiksi, ei niissä kauaa enää henki pihise.
Itse sain esikoiseni 20-vuotiaana, aiemmin kuin oli tarkoitus, mutta hyvä näin kuitenkin. Oppiipahan lapsi tuntemaan vielä esim. äitinikin sisarukset eli isotätinsä jne, saa laajemman suvun kuin mitä minä ikinä sain.
Ihmettelen kovasti joidenkin asennetta raskaaksi tuloon, että 45-vuotiaana olisi jotenkin epäluonnollista tulla raskaaksi. Jos tulee luomuna raskaaksi minkäikäisenä tahansa, niin eikös se ole yksi maailman luonnollisimmista asioista?!?
Tulen onnittelemaan sinua ap vasta kun kerrot, oletko raskaana vai ei ;)
Asun asuinalueella, jossa tunnen olevani vanhempi sieltä nuoremmasta päästä vaikka olin jo 28-vuotias kun sain esikoiseni. Täällä ei teiniäitejä näy ja osa vanhemmista on silminnähdenkin iäkkäitä. Tässä kaupunginosassa olisi siis kummallisempaa saada lapset nuorena kuin yli nelikymppisenä.
Tosin yrittämällä yritettiin vielä vauvaa ja ikää "vasta" 43 vuotta. Lapsia ennestään kolme, joista nuorin 6 vuotta. Nyt kuukautiset myöhässä muutaman päivän ja raskausoireita tuntuisi olevan.
Nuoret isovanhemmat ei takaa mitään ja miksi isovanhempien pitäisi edes hoitaa lapsenlapsiaan?
asuinalueilla nelikymppiset vauvojen äidit ovat arkipäivää, siellä ei teiniäitejä näy :) Nylyään on status tulla vanhemmalla iällä äidiksi, se kertoo että on rahaa, valtaa ja koulutusta :)
Nuoret isovanhemmat ei takaa mitään ja miksi isovanhempien pitäisi edes hoitaa lapsenlapsiaan?
Mun äiti oli 20 v, kun mä synnyin. Itse olin 28, kun poika syntyi. Poikani on nyt 11v ja äitini edelleen aktiivisesti työelämässä. Yrittäjän arkeen tai pyhään ei mahdu lapsenlapsen hoito, vaikka halua olisi kuinka. Me vieraillaan mummin luona usein ja meillä on hyvät välit, mutta hoitoapua on haettu anoppilasta silloin harvoin kun sitä on tarvittu.
Ja mitä tuohon alkuperäiseen aiheeseen tulee, niin serkkuni syntyi äitinsä ollessa 45v ensisynnyttäjä, ja kovin on tarmokas kaveri hänestä kasvanut.
Mummuni aikanaan paheksui kovasti sitä, että vanhat ihmiset vielä rupeavat lapsia tekemään, mutta kyllä poika mummun sydämen vei, niin kuin me muutkin lapsenlapset aikanamme. Mummu eli 93 vuotiaaksi. Eli tuo viimeinenkin lapsenlapsi kuten myös muutama sukuun hänen jälkeensä syntynyt lapsenlapsenlapsikin oppivat mummun tuntemaan ja häneltä aimo annoksen rakkautta saamaan.
Jonkinlaiset raskausoireiksi sopivat oireet jatkuvat edelleen. Varsinkin nenän limakalvojen turvotus ja aivastelu on aika selvää. Lisäksi hyvin lievää kuvotusta, huimausta ja pyörryttävää oloa iltaisin. Rintatuntemukset kyllä aika vähäisiä; pientä kihelmöintiä ja pistelyä rinnoissa ajoittain sekä lievää tunnetta, että maitoa nousisi rintoihin. Edellisissä raskauksissa rinnat olivat selvästi arat. Myöskään tiheävirtsaisuutta ei kovinkaan selvästi ole.
Jos vuoto ei ala, teen muutaman päivän sisällä testin.
ap
en ole asiantuntija (4 lasta itellä, mutta en ole ammattilainen siis) mutta sanon nyt mielipiteeni.
Hikoilu EI ole raskausoirei.
Eikä tukkoinen nenä. Se vaihe tulee vasta myöhemmin. Mutta muutosta limakalvoilla sulla varmasti on, vaihdevuosista johtuvaa.
En ole kuullut että ketään raskaana olevaa oisi pyörryttänyt tai huimannut. Pahoinvointi on tunne että oksennus tulee, siis tunne mahassa, ei päässä.
Rinnat: oireet voi olla sekä raskauden merkki tai merkki hormonien muuutoksesta. Tai myös kuviteltua toiveajattelua. Mullakin tuntuu kihelmöintiä rinnoissa ja keskityn niitä ajattelemaan.
Joka tapauksessa, jos olet raskaana niin tulen kyllä onnittelemaan minäkin ;)
Jonkinlaiset raskausoireiksi sopivat oireet jatkuvat edelleen. Varsinkin nenän limakalvojen turvotus ja aivastelu on aika selvää.
ap
Minulla aivastelu on merkki pölystä, tulevasta nuhasta tai allergiasta, ei raskaudesta :)
Olet aikuinen ja mietit täällä että oletkohan raskaana? Miksi ihmeessä et ole jo ostanut testiä, eihän ne nyt maksa kuin jokusen euron! Jos sulla on jotain ns. raskausoireita niin kyllähän se testikin näyttäis jo plussaa. Epäilen että tää on provo.
Mua muuten pyörrytti ja huimas tässä raskaudessa heti alussa
Kaikkea, mitä sattuu olemaan päällä raskauden alussa ei kannata tulkita raskaudesta johtuvaksi. Voi olla, että pyörrytys johtuikin jumittavista niskoista tai flunssasta tai...
muutaman viikon; testi oli negatiivinen. Kuukautiset alkoivat vasta eilen, kun edellisestä vuodosta oli jo kaksi kuukautta. En tiedä, onko stressistä, iästä vai jostain muusta kysymys. Hyvä, kun lopulta vuoto alkoi - rupesi välillä olemaan jo aika turpea olo ja painoakin pari kiloa tavallista enemmän. T. ap
muutaman viikon; testi oli negatiivinen. Kuukautiset alkoivat vasta eilen, kun edellisestä vuodosta oli jo kaksi kuukautta. En tiedä, onko stressistä, iästä vai jostain muusta kysymys. Hyvä, kun lopulta vuoto alkoi - rupesi välillä olemaan jo aika turpea olo ja painoakin pari kiloa tavallista enemmän. T. ap
jos olet raskaana. Täällä on myös 45-vuotiaana vauvaa odottava. Täytän tänä vuonna 46 ja ensimmäinen lapsi kyseessä.
Jos ehkäisynä on ollut keskeytetty yhdyntä JA kondomi, niin ethän sitten kyllä kovin todennäköisesti raskaana ole, kun on ollut tuplavarmistus. Vai mitä tarkoitat humalakerralla, silloinko ei sitten ollut ehkäisyä?
Sain nuorimmaisen kun olin joa ikäloppu 39 v ja nyt lapsi suree sitä kun hänellä on vanha, mummuikäinen äiti. Olen ihan nuorekas ja hyvässä kunnossa, mutta ei sille mahda mitään, että en ole samanlainen kuin lapsen kavereiden äidit jotka voi olla jopa 20 v mua nuorempia.
Lapsi joskus sanookin mua mummuksi, kun ei ilkeä sanoa mun olevan äitinsä ja annan asian vain olla niin.
Onnea valitsemallenne tielle.
Ihan turhaa muuta väittää, tää on karu totuus lapsen silmissä.
Ok, mummoni oli 45v äitini syntyessä, mutta eipä se kuulema ihan iisibiisiä ollutkaan..
Sekä isoäitini että tätini saivat nuorimman lapsensa 44-vuotiaana. Raskaudessa ja synnytyksessä ei kummallakaan tietääkseni mitään kummallisempaa. Toinen heistä ajatteli alkuun kyseessä olevan juuri vaihdevuosioireet.