Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tämä kaikki yltäkylläisyys ahdistaa!!
13.02.2012 |
Olen ehkä täysin piloillehemmoteltu, mutta en kestä tätä kaiken runsautta ja paljoutta ja suuruutta enää! Elämä on muuttunut ihan valtavasti siitä kun olin lapsi (1980- ja 1990-luvuilla).
Kaikki mikä ennen oli hienoa, erikoista ja spesiaalia, on nyt arkista, jokapäiväistä ja tylsää. Esim. Kanarianmatkat, parkettilattiat, uudet vaatteet, ulkona syöminen...Olivat vielä omina yläastevuosinani vähän "hienompia" juttuja, joita ei välttämättä saanut.
Nyt on toisin. Lapset ovat kokeneet kaiken jo ennen kuin menevät kouluun. Mikään ei ole enää mitään, kun kaikkea on liikaa. Enkä edes ole mikään varakas, keskituloinen 3-kymppinen nainen vain. Ihan kuin en tavallisena ihmisenä riittäisi enää tähän maailmaan.
Kiitos ja anteeksi.
Kommentit (26)
Esimerkiksi miehen vanhemmat raavaa jatkuvasti Kanarialla, lasten serkku saa joululahjaksi 10 barbinukkea, omilla vanhemmillakin on 200 neliön talo...Niin ei ole kauhean helppoa luopua itse kaikesta.
Olihan se vielä opiskeluaikana ok, että käytti vain kirpputoreja ja matkusti vain halpalennoilla hostelleihin reppu selässä. Mutta nyt tuntuu että syrjäytyy jo ihan lähipiiristäänkin, jos alkaa tästä vähentää työntekoa, ostamista yms. Kaikkien elämä tuntuu nyt vaan pyörivän sen kuluttamisen ympärillä.
Sitähän puheenaiheetkin on, työakaverien ja ystävien kanssa, rahan käyttöä: Minkä leffan kävit viimeksi katsomassa, mihin maahan matkustit viimeksi, laitoitteko kivilaattaa keittiöön...
Onko ainoa vaihtoehto sitten totaalinen "putoaminen kelkasta"? Sitten ei ole enää mahdollisuuttakaan tehdä mitään, osallistua.
Mikä kieltää sinua ja perhettäsi elämästä vaatimattomammin? Haluaako miehesi yltäkylläisyyttä, isovanhemmat vai mikä? Ei meillä ainakaan ole varaa matkustaa joka vuosi ulkomaille, siis tarkoitan neljän hengen viikon tai kahden lomaa lämpimässä. Tai siis meillä se johtuu isosta asuntolainasta ja siitä, että haluan olla hoitovapaalla vielä kaksi vuotta.
En tykkää varsinkaan Jouluna että lapset saa ihan hulluna lahjoja. Mielluummin vähän mutta laatua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkiksi miehen vanhemmat raavaa jatkuvasti Kanarialla, lasten serkku saa joululahjaksi 10 barbinukkea, omilla vanhemmillakin on 200 neliön talo...Niin ei ole kauhean helppoa luopua itse kaikesta.
Olihan se vielä opiskeluaikana ok, että käytti vain kirpputoreja ja matkusti vain halpalennoilla hostelleihin reppu selässä. Mutta nyt tuntuu että syrjäytyy jo ihan lähipiiristäänkin, jos alkaa tästä vähentää työntekoa, ostamista yms. Kaikkien elämä tuntuu nyt vaan pyörivän sen kuluttamisen ympärillä.
Sitähän puheenaiheetkin on, työakaverien ja ystävien kanssa, rahan käyttöä: Minkä leffan kävit viimeksi katsomassa, mihin maahan matkustit viimeksi, laitoitteko kivilaattaa keittiöön...
Onko ainoa vaihtoehto sitten totaalinen "putoaminen kelkasta"? Sitten ei ole enää mahdollisuuttakaan tehdä mitään, osallistua.
Mikä kieltää sinua ja perhettäsi elämästä vaatimattomammin? Haluaako miehesi yltäkylläisyyttä, isovanhemmat vai mikä? Ei meillä ainakaan ole varaa matkustaa joka vuosi ulkomaille, siis tarkoitan neljän hengen viikon tai kahden lomaa lämpimässä. Tai siis meillä se johtuu isosta asuntolainasta ja siitä, että haluan olla hoitovapaalla vielä kaksi vuotta.
En tykkää varsinkaan Jouluna että lapset saa ihan hulluna lahjoja. Mielluummin vähän mutta laatua!
Me aiomme tehdä välimuotoratkaisun, vähentää työntekoa ja kulutusta. Ei meitä kiinnosta vertailla muiden kanssa elintasoamme. Tiedän hyvin tunteen mitä ap tarkoittaa.
itse en tosin tunnista tuollaista ollenkaan. Ihan tavallinen perhe pääkaupunkiseudulta ollaan, ja tosiaan, en ole edes tullut ajatelleeksi, että meidänhän lapset eivät koskaan ole käyneet kylpylässä, eivätkä käy koskaan ulkona syömässäkään, kun ei ole siihen rahaa.
Ihmiset ovat kautta aikojen halunneet parempaa elämää. Ihmismieli tarvitsee tavoitteita. Kivikauden ihminen tavoitteli lähinnä ravintoa joka päivä. Myöhempien aikojen ihmiset vuorostaan tavoittelivat turvaa, terveyttä, paikkaa taivaassa, vaatteita jne. Mutta ennen kaikkea, jokainen halusi lapsilleen sitä mitä itseltä puuttui. Esi-isämme ovat tehneet lujasti töitä sen eteen että meillä on saatavilla kaikki mitä meillä on tänään. Kuten eräässä leffassa sanottiin, nykyisen sukupolven sota on henkistä laatua, eikä niinkään aseellista.
En ihan täysin ymmärrä podetko syyllisyyttä siitä että sinulla on kaikki mitä sinulla on vai oletko huolissasi että lapset eivät osaa arvostaa kaikkea sitä mitä heillä on. Luulen että jokainen sukupolvi tähän saakka, aikojen alusta asti, on ollut huolissaan lasten arvostuksen puutteesta. Jos me teemme seuraavan sukupolven elämän helpommaksi, tuleeko meidän tuntea sitten syyllisyyttä kun onnistuneesti saavutamme sen? Pitäisikö meidän tehdä lastemme elämä vaikeammaksi, ja kieltää heiltä jotkin arkiset asiat?
Ole ihan huoleti, tulevilla sukupolvilla tulee olemaan enemmän kuin tarpeeksi haasteita (ongelmia) käsissään kun planeetta käy aina vain ahtaammaksi ja likaisemmaksi paikaksi elää.
ei todellakaan ole varaa käydä lomamatkoilla etelässä saati syödä ulkona edes kerran kuussa. Parkettilattioista en kyllä tykkää. Uusia vaatteita en osta kuin harvoin, kaikki melkein kirppikseltä.
Täällä on joku toinen -80,-90 -luvulle jumittunut :).
Alue: Aihe vapaa
Ap:n teksti kosketti minua tosi paljon! Olen myös miettinyt ihan samoja asioita jo pitemmän aikaa.
Lapsena oli todella hienoa, kun ajeltiin vanhempien kanssa kotoa (=asuimme pienen kunnan syrjäkylillä) kaupunkiin ja käytiin valkoisten liinojen pitseriassa muutaman kerran talvessa. Ja tää oli siis ihan 90-luvulla. Samoin elokuvissa käynti oli aina tapaus, meidän kirkonkylällä kun ei leffateatteria ollut.
En nyt tarkoita, että elämän pitäisi olla joku kurjuuskilpailu, päin vastoin. Pienet ja vähän isommatkin ilot tekevät elämästä ihanan, mutta kun materiaalinen hyvä täyttää ihan joka kolon, ihminen turtuu ja menettää suhteellisuudentajunsa. Ei vaan tunnu enää miltään, vaikka haalisi tavaraa kuinka ja kävisi joka viikonloppu pikku kaupunkipyrähdyksen Euroopassa. Eniten minua huolestuttaa se, että lapseni kasvaisivat tuohon muottiin ja oppisivat tolkuttoman materiakeskeisen elämäntavan, sitä kun ujutetaan meihin ihan joka puolelta, kehdosta hautaan saakka.
Olen nähnyt kuinka epävarmat teinit ovat täysin markkinoiden ja mainosten armoilla tuhlaten kaikki roponsa siihen että olisivat "hyväksyttyjä" muiden silmissä - eikä tällainen käytös nuorilla ole todellakaan mikään ihme, kun meitä aikuisiakin koukutetaan tolkuttomaan kulutuskäyttäytymiseen ihan samalla tavalla. Osta, osta niin tulet onnelliseksi ja sinusta pidetään! Jokaisen inhimillisen tarpeen voi tyydyttää jollakin uudella vimpaimella, ja jos tarvetta ei vielä ole, niin luodaan sellainen. Ja kuitenkin ihmisen sielun pohjasointuna soi tyhjyys ja tyytymättömyys, sillä syvimpiä tarpeita ei voi aineellisella hyvällä täyttää, vaikka hyvä elintaso tekeekin elämästä mukavaa.