Kävittekö parisuhteen alussa "neuvotteluita" parisuhteen tärkeistä asioista?

Asiat on kuitenkin ollut ihan selviä kummallekin mikä on oikein ja mikä ei. Kumpikin halusimme lapsia ja naimisiin aikanaan, oman talon jne.

Esimerkiksi meille kävi niin. Olisin halunnut lapsen tai lapsia, mies ei. Lopulta tuli ero. Olisi varmaan kannattaanut jutella aiheesta tarkemmin, niin olisi säästynyt monelta ongelmalta.

Tuntuu oudolta että suunnittelee yhteistä loppuelämää ihmisen kanssa, josta ei tiedä edes sen vertaa että haluaako se lapsia vai ei. Mitä te ihmiset teitte seurusteluaikana kun ette juttelemaan ehtineet? Me puhuttiin yötä päivää, ja puhutaan kyllä vieläkin.

Jos on oltu yhdessä 10 vuotta ennen naimisiinmenoa, tokihan ne asiat siinä tulevat väkisinkin selville. Ei me kyllä mitenkään nimenomaiseti juteltu asioita halki parin ekan kuukauden aikana. Ei siitä haittaakaan olisi ollut.

asioista, ja ei tuntunut älyttömältä. Älyttömältä minusta tuntuisi jakaa elämänsä ihmisen kanssa, josta ei oikeasti tiedä, mitä hän haluaa, ja miten toimii. Olemme olleet vajaat 18 vuotta naimisissa.

Kyllä puhuin lasteni isän kanssa paljon. Kuukausia juteltiin kevyttä ja isojakin asioita ennen kuin edes alettiin seurustella. Mm uskollisuudesta ja pettämisestä puhuttiin paljon. Mies oli tullut petetyksi edellisessä suhteessaan ja sanoi tietävänsä miltä se tuntuu. Myös keskusteltiin siitä, miten suhteessa pitäisi pystyä kertomaan, kun toisessa tai suhteessa alkaa jokin tökkiä. Kuinka valheellista on leikkiä "kaikki on hyvin" -leikkiä.



Lasten synnyttyä selvisi, että miehellä oli useita naisia eikä hänestä asiassa ollut mitään puhumista. Leikitään vaan, että kaikki in ok. Erohan siitä tuli.

Mies oli jo vaimolleenkin kertonut, että lähtee, kun lapset ovat tarpeeksi isoja. Sitten mies sattui ihastumaan minun työkuvioissa. Ja jonkin ajan kuluttua minä häneen (mulla oli vähän pitkät piuhat).



Halusimme tutustua mahdollisimman nopeasti, sillä emme halunneet mitään pitkää sivusuhdetta. Siksi puhuimme paljon ja hyvin lyhyessä ajassa, varmaan parin viikon aikana oli asiat niin selvillä, että päätimme kituvat suhteemme. Nyt olemme olleet yhdessä 10 vuotta, lähes kaikki lapsetkin jo aikuisia.



Joku saattaa kysyä, että miksi ei lähdetty joka tapauksesa? Molemmet olimme sitoutuneet liittoihimme lasten takia, ja siksi punnitsimme asian hyvin tarkkaan. Oma exäni on jälkeenpäin sanonut, että tein oikean ratkaisun kun lähdin. Me olemme nyt molemmat tahoillamme onellisia.

kun ruvettiin seurustelemaan. En muista, että mistään olisi ihmeemmin juteltu. Minä olin varma, että lapsia en ikinä halua ja miehen huomasin lapsirakkaaksi. Monta vuotta myöhemmin huomasinkin haluavani lapsia, mutta mies empi.



Ihmiset nyt muuttuvat vuosien varrella ja siten myös mielipiteet muuttuvat. Kaksikymmentä vuotta aiemmin niin ehdottomat asiat ovatkin voineet kääntyä päinvastaisiksi.

Eikä käydä.



Muuten, onko nämä suhteen alussa annetut mielipiteet pysyneet paria vuotta pitempään?

...vaati saada oman koiran.



Siihen se suhde sitten tyssäsi.

Mutta totta on sekin, että ihmiset muuttuvat vuosien kuluessa. Se, mitä halusi parikymppisenä, voi tuntua vähemmän tärkeältä kolmekymppisenä jne. Ei voi asennoita niin, että kun toinen on luvannut jotain, tai ollut jotain mieltä vuonna -03 niin asia olisi sillä sitten kerrasta sovittu. Näitä keskusteluja pitää käydä koko ajan.

Minä olin jo lähes kolmevitonen, kun kävin näitä omia keskusteluitani miehen kanssa. Ja kyllä asiat ovat pysyneet :)



Ap

ja kaikki on mennyt aikalailla niin, kuin sovittiin, melkein 20 vuoden ajan ainakin. Lapsia on täsmälleen sovittu määrä, on koira, asuinpaikka, elämäntavat ja muut kuten sovittiin. Ja yhdessä on toimittu yhteisten arvojen mukaan.

Ja jo seurustelun alkuvaiheessa.

Tiedettiin jo aikaisessa vaiheessa että ollaan löydetty "se oikea".

Silloin meillä oli ikää 17v ja 16v kun tavattiin.

Arvot ja ne tärkeimmät asiat ja mielipiteet on edelleen samoja. Tottakai ihminen muuttuu kasvaessaan ja osa mielipiteistäkin. Mutta en usko että perusarvot ja luonne.

Me ollaan oltu nyt 15 vuotta yhdessä ja ei mistään todella tärkeästä ole tarvinut riidellä.

On vain eletty päivä kerrallaan? Lapset siunaantuu kuin itsestään ja vain eletään sitä elämää eteenpäin? Sitten kun ne perusarvot paljastuvatkin ajan mittaan ja ovat erilaiset kuin itsellä, liitto veteleekin viimeisiään?



Tämä siis on päinvastainen esimerkki kuin teillä 15.

Keskusteluiden takia moni mies sai kenkää, koska olimme niin eri tavoin ajattelevia. En esim. missään tapauksessa halunnut hankkia lapsia miehen kanssa, joka ei osallistunut kodinhoitoon mitenkään ja lastenhoito olisi jäänyt kokonaan vastuulleni. Oma näkemykseni perhe-elämästä oli kovin toisenlainen. Samoin heivasin jo parikymppisenä teekkaripojan, jonka mielestä avioliitossakin pitää olla omat rahat. Jo seurustelu oli yhtä pennien laskemisesta, kumpi oli kummallekin velkaa jostain pikkuostoksesta.



Olin yli kolmekymppinen, kun sitten tärppäsi. Nyt naimisissa, lapsia tullut ja tavoitteet elämässä yhteisiä.

Oltiin ehkä kypsytty ja päästy ohi siitä pidetään vaan hauskaa ja rakastetaan vaiheesta.

Neuvotelleet tai tehneet mitään päätöksiä. Se olisi hassua, koska mielipiteet, ihmiset muuttuu, olosuhteet muuttuvat jatkuvasti...

Mutta kyllä me juteltiin arvoistamme, mm. uskosta, uskollisuudesta parisuhteessa, siitä että haluamme mennä naimisiin. Molemmat ollaan ehdottomia yksiavioisuuden suhteen, mies sanoi että se olis kerrasta poikki jos häntä nainen pettäisi, ei pystyisi antamaan anteeksi. Molempien vanhemmat ovat edelleen naimisissa ja varsinkin mieheni vanhemmat ovat kuin paita ja peppu. Uskon että omien vanhempien malli vaikuttaa omaankin suhteeseen. Lapsista juteltiin vaan sen verran että niitä jossain vaiheessa haluamme... Nyt niitä on kaksi ja yhdessä ollaan oltu kuusi vuotta.

Mietittiin yhteistä elämää, mutta ei sovittu naimisiin menosta yms. Eivät tuntuneet vielä silloin ajankohtaisilta asioita sopia kun itse olin 18v ja mies 21v.



Ei sitä välttämättä edes tiennyt mitä haluaa sitten 10v kuluttua, kun opiskelut ja kaikki asumiset yms. oli myös miettimättä. Eli neuvottelukin olisi ollut yhtä tyhjän kanssa. Sitoutumisesta ja uskollisuudesta puhuttiin, mutta naimisiin meno ja lapset olivat turhan kaukaisia asioita.



Lopputulos että yhdessä ollaan oltu 20v ja hyvin on mennyt. Lapsia on tullut ja naimisiin on menty. Niistä asioista on keskusteltu aikanaan kun olivat ajankohtaisia. Molemmilla on ajatukset osittain muuttuneet tai "päivittyneet" ajan myötä. Kompromisseja on varmaan tehty puolin ja toisin, mutta en usko että ovat olleet kynnyskysymyksiä kummallekaan.



Meillä keskustelut ovat olleet tasoa kaksi vai kolme lasta, minkäkokoiset häät, missä asutaan jne. Selvää on ollut että lapsia tulee, mennään naimisiin ja omakotitalossa halutaan asua.