Vertaistukea? Synnytyksen jälkeinen sairaudenpelko

siis psygolokilla tai psykiatrilla. Sinuna soittaisin suoraan jommalle kummalle ja kertoisin ajatuksistani. Jo tämä saattaisi laukaista tuon tilanteen tai sitten jos ei laukaise niin pyydät reilusti lääkkeitä.



Ehkä tuo johtuu synnytyksestä, mutta eipä siitä synnytyksestä kauhean nopeasti toivu eli ajatukset varmasti kiertävät samaa rataa muutamia kuukausia.



En voi lohduttaa sua että ei sulla ole keuhkoveritulppaa, mutta sen voin sanoa että jos olisi niin olisit oikeasti todella kipeä. Rintaan sattuisi kauheasti. Itse pelkkään myös keuhkoveritulppaa (koska serkullani on sellainen ollut ja on nuori) sekä tulppaa jalassa. Olen päässyt kuitenkin tuollaisesta pakonomaisesta ajattelusta eroon, mutta syönkin lääkettä.



Älä jää turhan kauaksi aikaa miettimään koska silloin tila menee pahemmaksi, kuten varmasti tiedät.

Käyn juttelemassa psykologilla, mutta koska voin raskausajan hyvin (lopetin lääkkeet tultuani raskaaksi), olemme käsitelleet siellä lähinnä lapsuuttani jne.



Kävin myös viime viikolla minua hoitaneella lääkärillä ja sain reseptin mielialalääkkeeseen. Hän mielestään voin vielä katsoa, josko oloni paranee, sillä välillä minulla on täysin ahdistuksesta vapaita aikoja päivässä.

Minulla on lääkkeitä vielä keväältä kotona, joten helppoa lääkityksen aloitus olisi: kynnys siihen on kuitenkin kova. Jos voisin olla varma, että sairauden pelko loppuisi lääkkeen ottoon, alkaisin syödä niitä heti.



Ap

kuinka nopeasti sinulla viimeksi alkoi lääkkeet auttamaan? Yleesähän siinä kestää hetken ennen kuin se lääke auttaa ja siinä lääkkeen aloitusvaiheessa olo menee huonompaa.



Mittaa ahdistustasi asteikolla vaikka 1sestä 10. Jos päivässä on täysin ahditamattomia hetkiä niin se on hyvä. Mitä muuta tapahtui silloin kuin aloitit ensimmäisen kerran lääkkeen syönnin? Tapahtuiko jotain muuta mikä edes auttoi sinua pääsemään ahdistuksesta eroon?



Tuo on siinä hankala tilanne että se voi todellakin pitkittyä ja huomaamatta pahentua. Nyt olet vielä tietoinen kaikesta, mutta ne vauvahormoonit saattaa sekoitta mielen pitkäksikin aikaa vaikkei sitä huomaa.



Musta on hienoa että sulla on tällä hetkellä vielä langat käsissä eli ymmärrät tilanteesi. Jos tila syvenee niin silloin siihen vaikuttaminen vaikeutuu.



t2

Viimeksi auttoi varmaan se, että minulta ultrattiin ylävatsa eikä sieltä mitään löytynyt. Pelko syövästä hälveni.

Nyt en usko, että lääkärissäkäynti auttaisi, sillä en usko lääkärin epäilevän keuhkoveritulppaa oireideni perusteella.



Kävin jo tutkituttamassa oikean jalkani, kun tunsin oikeassa pohkeessa lievää painon tunnetta. Ultrassa ei näkynyt mitään. Se joku hyytymistekijä oli hieman koholla, mutta tämä yleistä raskauden ja leikkauksen jälkeen.

koska olen totaaliyksinhuoltaja, ja yksin vieraalla paikkakunnalla (muutin miehen peräss, joka kuitekin jätti minut kun kuuli raskaudesta ja siitä etten aio teettää aborttia), niin kammotti se että mitä jos katkeaa verisuoni päästä, saan keuhkoveritulpan tms. äkkikuolemaan tai toimintakyvyttömyyteen johtava juttu. Pelkäsin sitä, että koska olen niin yksin, että jos tämä tapahtuu kotona, voi lapsi kuolla kenenkään huomaamatta sinne hitaasti kituen nälkään äitinsä viereen.



Itse en kyllä pelolle muuta tehnyt kuin hammasta purren kestin, ja toivoin parasta. Yritin ajatella että ei minun murehtimiseni mitään auta ja ohjata siksi ajatuksia muihin asioihin. Tämä onnistui vaihtelevasti, välillä kyllä tarkkailin pakkomielteisesti "oireita" jotka välillä yltyivitä paniikkikohtaukseksi ja varmuudeksi että nyt on päällä joku vakava juttu. Mulla vaiva meni ohi täysin vasta kun palasin töihin äitiyslomalta. Sitten ei ollut enää aikaa pohtia koko ajan omaa terveydentilaa.

voi muuta sanoa kuin että itseäni tuossa tilanteessa lohdutti se että jos se tulppa on tulossa niin kyllä se ihan helvetin kipeäksi se tulee.



Mulla siis tutulla ollut jalassa tulppa ja sanoi että se oli TODELLA KIPEÄ oli syönyt kaikki särkylääkkeet ja kun ne ei auttanut niin hakeutui lääkäriin ja todettiin tulppa.



Toisella tutullani on ollut keuhkotulppa ja hän oli myös todella kipeä.



Ja molemmat ovat siis nuoria ihmisiä. Yritä nyt vain päästä siitä jatkuvasta kierreajattelusta ja todeta että jos tulppa on tullakseen niin siitä tulee helkkarin kipeäksi :)



En osaa sua oikein muuten lohdutta!

Minulla vastaavia pelkoja laukaisee yleensä stressi. Stressissä tunne elämänhallinnasta lipsuu, mikä aiheuttaa sairaudenpelkoja, mikä taas lisää stressiä...



Sinun kannattaa keskittyä huolehtimana itsestäsi ja vauvasta. :) Kun saat itsesi "kasaan" synnytyksen jälkeen ja elämän vauhtiin, nuo pelotkin varmasti taas hellittävät. Tarvittaessa kannattaa kyllä käydä vaikka psykologin juttusilla. Tsemppiä!

Päädyin aloittamaan lääkityksen. En tiedä, että oliko se oikea päätös. En vain jaksa olla jatkuvasti peloissani.

Olen varma, että synnytys laukaisi pelon. Sektio oli toimenpiteenä pelottava, vaikka kaikki hyvin menikin.