Mikael ja Maria Jungner laittoivat yksissä tuuumin avioeronsa vireille viime maanantaina.
Kommentit (6)
rakkaudestaan onkin itse asiassa eniten kusessa parisuhteessaan.
ensin julistetaan koko maailmalle hanipuppelin ihanuutta ja ladataan nettiin rakkausvideota toisensa jälkeen ja sitten pannaan eropaperit vetämään.
hmh.
samoin Virtasen Pena ja Korhosen Aila! Tiesittekö!!
alkunsa avioliiton ulkopuolisena suhteena, joten tilastollinenkaan ennuste ei ole kovin kummoinen.
jo silloin, kun Mikael jätti edellisen vaimonsa ja pienen lapsensa ja lähti suurella vouhotuksella julistamaan rakkauttaan Mariaan. Koko mies on oksettanut siitä lähtien. Ja puolue, jonka johdossa on tuollaisia tyyppejä. Lipponen samaa sarjaa ja pahempikin.
että Mikael rakastui 100 lasissa ja yhä edelleen juopuu Marian läsnäolostakin. Se on kuin opettajaansa palvova pikkupoika.
Maria taas valitsi Mikaelin kun sillä oli valtaa, rahaa ja valmis sahaamaan vaikka kätensä irti sen puolesta eli pääsi kuningattareksi. Valta ja raha hiveli. Sitten Mikael läks ylestä ja nyt tosta puoluevirastakin ja Marialle iskee markkina-arvopaniikki.
Yhtäkkiä mies onkin tavis ellei jotain huisaa äkkiä ilmaannu. Taloudellinen tilannekin laskee lähelle taviksia. Se pelkkä palvonta alkaa tuntua tylsältä kun ei saa mitään etuuksia enää. Mainetta, rahaa ja näkyvyyttä. Vertauskuvallisesti palatsi vaihtuu rivariin.
t. köökki-zycolooci
että köökki-zycolooci on jäljillä. Surullista tietenkin jos näin on.