Ette voi tajuta kuinka syvä kiintymys on yh-vanhemmalla lapsiinsa
Se, että olet pienistä koko ajan vastuussa, luo välit niin tiiviiksi ettei sitä kukaan "tavallinen" perhe voi käsittää! Vanhemman ja lapsen välit ovat sanoinkuvaamattoman läheiset, ja rakkaus jotain hämmästyttävän suurta.
Kommentit (29)
ihmiset kutsuvat itseään yksinhuoltajiksi vaikka olisi yhteishuoltajuus. Se, että on lähivanhempi on eri asia kuin, että on yksinhuoltaja.
Toisekseen, olen huomannut, että yhden vanhemman talouksissa aikuisen ja lasten suhde on aika usein kieroutunut. Teini-ikäiset pojat ovat aikuisen roolissa ja miehen mallina nuoremmille sisaruksilleen. Tyttäristä tulee äidin bestiksiä ja äiti purkaa huolensa heille. Harrastetaan samoja ja asioita ja pukeudutaan samalla tavalla.
Jonkun mielestä tuo voi olla hyvät ja läheiset suhteet. Minua tuo kuitenkin enemmän huolestuttaa, koska tuo on läheisriippuvuutta vanhemman ja lapsen välillä.
En muista, oliko eilen vai toissapäivänä kun eräs äitpuoli kirjoitti juuri tuosta ongelmasta; lapsi seuraa kuin hai laivaa isän luona eikä toiset saa kuin vessassa käydä ilman lapsen vieressä oloa. lapsi oli yli 10 v. Kyseinen lapsi oli saanut tämän mallin äidiltään.
Tällaisessa tositapauksessa kiintymys ainakin oli syvä.. Äiti nukkui jo aikuistumassa olevan tyttönsä kanssa vierekkäin :/. Sama meinasi tytöllä jatkua kun muutti opiskelijana kämppikseksi ikäistensä kanssa. Olen kuullut tämän henkilöltä joka asui jonkun aikaa tytön kanssa. Tyttö halusi tulla viereen nukkumaan kun pelotti nukkua yksin.
No, tuo nyt oli yksi esimerkki.. hyvä että teillä toimii. Meilläkin on hyvät kiintymyssuhteet vaikka ollaan "tavallinen" ydinperhe, eli isäkin pääsee kiintymään lapsiinsa :)
ihmiset kutsuvat itseään yksinhuoltajiksi vaikka olisi yhteishuoltajuus. Se, että on lähivanhempi on eri asia kuin, että on yksinhuoltaja.
Toisekseen, olen huomannut, että yhden vanhemman talouksissa aikuisen ja lasten suhde on aika usein kieroutunut. Teini-ikäiset pojat ovat aikuisen roolissa ja miehen mallina nuoremmille sisaruksilleen. Tyttäristä tulee äidin bestiksiä ja äiti purkaa huolensa heille. Harrastetaan samoja ja asioita ja pukeudutaan samalla tavalla.
Jonkun mielestä tuo voi olla hyvät ja läheiset suhteet. Minua tuo kuitenkin enemmän huolestuttaa, koska tuo on läheisriippuvuutta vanhemman ja lapsen välillä.
En muista, oliko eilen vai toissapäivänä kun eräs äitpuoli kirjoitti juuri tuosta ongelmasta; lapsi seuraa kuin hai laivaa isän luona eikä toiset saa kuin vessassa käydä ilman lapsen vieressä oloa. lapsi oli yli 10 v. Kyseinen lapsi oli saanut tämän mallin äidiltään.
Poika voi joutua korvaamaan puutteellista isän roolia myös ydinperheissä! Teen töitä perhetyöntekijänä enkä ole huomannut että yhden vanhemman talouksissa aikuisen ja lasten suhde olisi erityisen "kieroutunut". Aika raju väite jonka pointti on -no niinpä, se vanha tuttu...yksinhuoltajien mainetta on loattava mihin hintaan hyvänsä.
Mistä muuten tulee oletus että yksinuoltaja on aina nainen? Tunnen aika monia yksinhuoltajamiehiä.
Pieni yleistys taas.
Yh-äiti tulee bestikseksi tyttären kanssa ja pukeudutaan samalla tavalla. Oikeasti, oletko sinä ihan normaali???
Itse olin monta vuotta yh:na. Joskus mietin juuri tuota läheistä suhdetta ja sitä, että lapset ovat minun jaksamiseni "armoilla". Olisin pikkulapsi-vaiheessa niin kaivannut toista vanhempaa jakamaan elämäää kanssani.
Nyt olen löytänyt kunnollisen miehen ja tajuan, miten paljon helpompaa on olla vanhempi kun ei tarvitse hoitaa kaikkea ihan yksin.
Juu, ei tietenkään voi. Eikä kukaan luomusti lapsen saanut ikinä voi rakastaa lastaan niin kiuin hoidoilla saanut.
Monesti ihmettelen, miten voin olla näin onnellinen, kun ennen eroa elämä oli ihan hirveetä. :)
Sehän se just välillä huolestuttaa. Siis on hienoa olla läheinen, kunhan ei kumpikaan tule liikaa ripustautuneeksi, vanhempi tai lapsi.
Kahden vanhemman perheissä on varmaan kyllä ihan yhtä rakastava ja läheinen meininki jos niikseen tulee.
toinen yh
yh:na voin sanoa,ettei mikään voita jaettua iloa!
niin meni minullakin. Tein surutyötä monta vuotta eron jälkeen, mutta kaikesta kokemastani toivuttuani ihan tavallinen arki on alkanut tuntua täydeltä ja onnelliselta elämältä. Minulla ehti olla hyvä suhde ja monta vuotta onnellista avioliittoa ennen kuin mies sairastui. Muisteleminen tuntuu edelleen haikealta, mutta koska olen karulla tavalla kokenut elämän arvaamattomuuden, niin yritän nauttia jokaisesta tavallisesta arkipäivästä lasten kanssa. Tässä ei ole mitään ylevää tai ihannoivaa, vain pelkkä halu selviytyä.