G: Paras pojan rotinalahja, joka ei ollut vaate?
Hei!
Hankintalistalla olisi kahdelle pienelle pojalle rotinalahjat. Mutta tiedän, että vaatetta molemmilla on yllin kyllin, joten niitä en halua hankkia.
Mutta mitä muuta se voisi olla? Lelu, mutta millainen?
Millaisia kivoja, mieleenpainuvia rotinalahjoja teidän poikanne ovat saaneet?
Ai niin, molemmat ovat perheensä ensimmäisiä poikalapsia!
Kommentit (7)
Voihan siihen kasata sitten jotain pientä vauvalle ja isällekin! ;)
toi myös parin päivän ruoat ja ystäväni suklaakakun, josta riitti pakkaseenkin. Nämä olivat selkeästi parhaita tuomisia ja jäivät myös mieleen parhaiten.
Vauvan leluista ns. kovat lelut (erilaiset helistimet, aktivointilelut ja purulelut) olivat mielestäni kivoja, koska melkein kaikki toivat pehmoja ja sitten niitä oli joka paikassa, ja heti vähän kasvettuaan lapsi tykkäsi paljon enemmän noista kovista leluista.
kuuluu äidille, ei vauvalle. paras oma rotina oli korillinen juuri leivottuja ,vielä lämpimiä karjalanpiirakoita, vanhoilta naimattomilta perheystävätädeiltä. tädit vielä hoitivat kahvituksen , meidän keittiössä - se oli kiva !
saimme paljon muutakin lahjoja kuin vaatteita, paljon käyttöä oli Pentikin ihanalla neulotulla puuvillapeitolla! Huppupyyhe on myös ollut käytössä ahkerasti, vähän laadukkaampi kuin se äitiyspakkauksen versio (se jäikin meillä varapyyhkeeksi). Babybjörnin lusikat, ruokalappu, kuvioidut harsoliinat ovat olleet myös hyödyllisiä ja nuo lusikat ja ruokalappu ovat laadukkaita.
Kestovaipat on kalliita, joten niitä käyttäville varmasti hyvä lahja, lisäksi vaikka pehmokirja tai muu pieni lelu.
työporukalta
korin jossa oli
*jalkavoidetta
*käsivoidetta
*nännirasvaa
*teetä
*suklaata
*viljatyynyn
enkä edes muista mitä kaikkea korissa oli
ilmisiltä, miehen kautta tutuilta korin, jossa oli oikeasti tuoretta pullaa ja kaikenlaisia ruokatarvikkeita. Eikö rotinat kohdistu äitiin eikä silloin mitään leluja tai vaatteita lapsille osteta?