Lue keskustelun säännöt.
Olen eskapisti ja se on alkanut ärsyttää
07.02.2012 |
Olen pienestä asti ollut haaveilija, jolla on mielikuvitusta riittänyt. Rakasti (ja rakastan vieläkin) uppotua fantasiakirjaan ja eläytyä siihen. Tykkään kirjoitella tarinoita ja yleensä päähenkilönä on minuun itseeni pohjautuva hahmo, joka seikkailee mitä ihmeellisimmissä paikoissa.
Jään helposti ajatuksiini ja vaivun jonnekin omaan pieneen maailmaani, jossa voin olla mitä vain; ritari, kaunis prinsessa, haltia tai muuten vain "täydellinen". Jopa ruokaa laittaessani olen välillä kuvitellut olevani ison linnan kokki tms. Tässä nyt yksi esimerkki "pakenemisesta" todellisuudesta.
Iän karttuessa tämä on vain alkanut ärsyttää. Minulla on puitteet kunnossa "oikeassa elämässä". On kaksi ihanaa lasta, rakastava ja kiltti aviomies (vaikka ei olekaan ns. unelmien prinssi mutta jota rakastan siitä huolimatta). On mieluisia harrastuksia (kirjoittamisen lisäksi) ja ihan ok työpaikka. En ole masentunut ja osaan nauttia elämän pienistä asioista. Rahasta on toki aina pulaa, mutta sen takia ei tarvitse menettää yöunia.
Elämä ei tosiaan ole mennyt ihan niin kuin joskus suunnittelin, mutta ei tämäkään mikään huono lopputulos ole. Harvoin kait ne nuoruuden haaveilut toteutuvat.
Ajan kuluessa silti on vain alkanut enemmän ja enemmän harmittaa kun täytyy palata todellisuuteen, joka kieltämättä on tylsä mutta sitähän perhe-elämä välillä on. Nukkumaanmeno on yksi päivän kohokohdista kun pääseen taas kirjaimellisesti uneksimaan toisenlaisista jutuista. Aamuisin olen kärttyinen, kun on pakko palata takaisin kakkavaippojen ja uhman pariin.
Sitä vain toivoo, että tulisi portaali, joka veisi minut sitten vaikka Keskimaahan. Ihan mihin vain, jossa olisi seikkailua ja se täydellinen, unelmien mies, joka pelastaa tilanteesta kuin tilanteesta. Nyt joudun tyytymään peleihin, kirjoittamiseen, lukemiseen, joiden kautta pääsee hetkeksi pois.
Nuorempana tämä ei olisi häirinnyt mitenkään, mutta nyt tuntuu, että tämä "haaveilu" tappaa lopunkin kiinnostuksen tähän oikeaan elämään. Se tekee siitä raskaamman, koska tiedän, ettei mikään noista tule koskaan toteutumaan. Edessä on vain loputon oravanpyörä perheen ja työn kanssa.
Kommentit (7)
Ihan samaa minulla on ollut koko elämäni. Pienessä päässäni kuvittelen usein olevani jossain ihan muualla seikkailemassa. Varsinkin, jos pitää tehdä jotain tylsää - kuten vaikka kökkiä mustikkametsässä - alan kuvitella vaikka olevani metsästäjä-keräilijä rautakaudelta ja selvitäkseni talven yli on pakko säilöä marjoja.
Tai kauppakeskuksessa kulkiessani mietiskelen olevani avaruusaluksessa, valmiina peittoamaan mahdolliset vastaan kävelevät ailienit.
Minulla on liuta mielikuvitusystäviä, joiden kanssa käyn päänsisäisiä keskusteluja. Jos vaikkapa laitan ruokaa, niin kuvittelen esim. kokkaavani leiritulella intiaaniheimolleni tms.
Minulla on useita erilaisia mielikuvitusmaailmoja, fantasiasta scifiin ja agenttitarinoista historiaan. Jos luen jotain mukaansatempaavaa kirjaa tai katson kiinnostavaa elokuvaa, kuvittelen itseni mukaan tarinaan. Olen myös ajoittain kirjoittanut ylös näitä seikkailuretkiäni.
Joskus olen miettinyt, että olenkohan vähän pimeä, kun tällaisia mietin. Mutta koska olen ollut tällainen jo ihan pienestä (silloin seikkailin Ankkalinnassa), niin enpä oikein osaa muunlainen ollakaan. Jollain tapaa helpottavaa tietää, että on joku toinen samanmoinen! Eihän tällaisista jutuista oikein voi kellekään puhua...
Minulla ei ole vielä lapsia. Parisuhde on. Enpä ole miehellekään tästä sisäisestä maailmastani hiiskunut. Ammattikin on, mutta valmistelen koko ajan sitä, ettei tarvitsisi tehdä tavallista klo 8-16 päivätyötä vaan voisi elää vapaampana aikatauluista ja tehdä työtä vaikka toisella puolella maailmaa.
Sikäli minua ei ärsytä tämä taipumukseni, koska en koe olevani oravanpyörässä. Mutta kieltämättä ajatus sellaiseen joutumisesta ahdistaisi. Tällä hetkellä vielä tuntuu, että kaikki mahdollisuudet ovat avoinna!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on tapana mietiskellä erilaisia juonia ja henkilöhahmoja, joita en kuitenkaan ikinä saa paperille asti. Monesti saatan kehitellä kaikenlaisia tilanteita ja dialogeja tarkastikin päässäni, mutta sitten unohdan ne kuitenkin kun en saa siirrettyä niitä tyydyttäväsi paperille.
Tämän takia tyydynkin vain haaveilemaan noista keksimistäni hahmoista ja tilanteista, sen sijaan että pyrkisin esimerkiksi kirjoittamaan kirjaa vakavissani.
Usein haaveilen myös itsestäni jonkin ihanan miehen kanssa, mikä johtuu kyllä varmaan siitä ettei oikeassa elämässä ole minkäänlaista säpinää sillä rintamalla. Nämä ovat usein romanttis-/seksuaalissävytteisiä fantasioita, mutta ikinä ne eivät ole silti mitään itsetyydytysmateriaalia.
Kai tämäkin on eräälaista eskapismia, etenkin kun oikea elämä jää välillä turhan paljon tämän haaveilun ja tarinan-/hahmonkehittelyn jalkoihin. Kai se tosiaan johtuu siitä että oikeassa elämässä minulla ei ole miestä, ei paljoa kokemusta romanttisista suhteista muutenkaan tai ylipäätään erityisen mielenkiintoisia juttuja, niin kompensoin niiden puutetta sitten haaveilemalla.
Nuo "tarinahaaveilut" voi liittyä mihin tahansa tilanteisiin, ei pelkkiin romanttisiin, toisin kuin itseeni liittyvät. En siis kuvittele itseäni missään seikkailuissa, mutta tykkään sen sijaan kehitellä erilaisia henkilöhahmoja jotka sitten seikkailevat ja tekevät ties mitä. Tavallaan mielessäni pyörii elokuva, jota kehittelen ja hion joskus jopa päiväkausia.
Oli hieman sekava sepustus varmaan, ja informaatioarvokin lähellä nollaa, anteeksi siitä. Hieman alkaa väsymys painaa, kun nukkumaanmenoaikakin on jo aikaa sitten mennyt... Kunhan vaan ilmoittelin että eräänlainen haaveilija täältäkin löytyy.
Elän hyvin harvoin tässä maailmassa, jatkuvasti ajatukseni lipsuvat johonkin aivan muualle. Tunnen itseni välillä säälittäväksi kun aikuisiällä jaksan unelmoida fantasiajutuista, mutta toisaalta tosielämä on niille, jotka eivät osaa kuvitella parempaa. Että pää pystyyn, et ole yksin tuntojesi kanssa.
en tiennytkään että tälle on nimikin
eskapisti, no kuulostaahan se hienommalle kuin taivaanrannanmaalari :)
ja juu, samanlainen olen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin ole aina kuvitellut olevani jotenkin poikkeava, kun mieli aina palaa noihin mielikuvitusmaailmoihin. Myös minulla on muutama "alias", jotka ovat päässäni seikkailleet jo suurin piirtein lapsuudesta asti. Ehkä tämä jonkun mielestä kuulostaa hieman skitsofreeniseltä, mutta ei se nyt niin ole. Ne ovat virikkeitä tylsyyden keskelle. Minulle esim. pitkät auto- tai junamatkat tai jonottaminen eivät koskaan ole olleet ongelmallisia. Näytän siltä, että sivityneesti siinä jonossa odottelen vuoroani, mutta todellisuudessa mieleni laukkaa villinä jossain ihan muualla ;))) Kuvittelu saattaa jäädä välillä pitkäksikin aikaa, jos elämä muuten on kiireistä ja mukavia asioita tapahtuu.
Eskapisti olen minäkin. Tosin myös larppaan, jota kautta pääsen konkreettisemmin pois "tästä maailmasta". Mutta on se aina yhtä ikävä palata takaisin vaikka puitteet ovat kunnossa.