Kun ei osata päättää - lapsia vai ei?

Itselläni myös lapset harkinnassa.

Nuorempana lapset ovat olleet ajatuksissani "asiaan kuuluvana" asiana "sitten joskus". Koskaan tuo "sitten joskus" ei ole ollut vielä ajankohtainen. Erityisen lapsirakas tai äidillinen en ole koskaan ollut. Jokunen vuosi sitten miesystäväni ilmoitti, ettei halua lisää lapsia (hänellä 3 lasta ennestään). Tuolloin mietin asiaa omalta kohdaltani, haluanko lapsia vai en. Tuolloin päädyin päätelmää, että en välttämättä halua lapsia. Ajattelin, että koska minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista vauvakuumetta, halua hankkia lapsia tms, ei asia ole minulle niin tärkeä. Ajattelin, että voin elää hyvän ja antoisan elämän ilman lapsiakin, niitä kaipaamatta, eivät lapset ole "välttämättömyys".

Nyt asia on noussut uudelle pinnalle. Olemme miesystäväni kanssa olleet yhdessä 5 vuotta. Parisuhteemme on kaikin puolin hyvä, enkä ole lapsia tähän mennessä kaivannut. Viime keväänä kuitenkin heräsin ajatukseen, että sittenkin haluaisin lapsen (lapset on muuttunut ajatuksissani lapseksi). Eräs tuttavani oli vakuuttunut, että olin raskaana ja tiedusteli asiaa minulta. Olemukseni oli kuulemma jotenkin muuttunut ja vaikka asian kielsin, totesi tuttava myhäillen, etten vain tiennyt asiasta vielä itse. Työkaverin sanat mielessä ja kuukautiset juuri pari päivää myöhässä alkoi mielikuvitukseni laukata. Mitä jos olenkin raskaana?? Ajatus oli jännittävä, mutta ehdottoman positiivinen.

Tuolloin kuukautiset alkoivat, mutta lapsi-asia jäi mieleni perukoille ja näin lapset jotenkin uudella tavalla. Kaupungilla saatoin hymyillä näkemieni lasten touhuille tai raskaana olevannaisen pyöristyneelle vatsalle. Oliko minulla elämäni ensimmäinen vauvakuume? Olinko ajatuksisani oleva "sitten joskus"-aika koittanut? Hyvä mies ja hyvä parisuhde, elämä muutoinkin melkolailla mallillaan. Mitäs jos sittenkin haluan lapsia? Mies on ilmoittanut kantansa selkeästi: hän ei lapsia halua, jos haluan lapsia teen ne jonkun toisen miehen kanssa. Toisaalta ikää minulla on "jo" 35+ ja tiedän, ettei lasten saaminen tule minulle olemaan ihan ongelmatonta. Helpoimmillaan raskaaksi tulemiseen tarvitsen hormonipillerit, mutta eihän mistään ole mitään takuita kun en ole raskaaksi tuloa koskaan yrittänyt ja ikääkin on tutkimusten mukaan liikaa (vaikka moni tämän ikäisenä saakin ensimmäisensä).

Mitä siis nyt? Elämää eteenpäin hyvän miehen kanssa ilman yritystäkään lapsesta vai ero, vuoden parin surkuttelun jälkeen uuden miehen etsiminen? Sitten jos jonkun hyvän miehen löytää, tutkiskellaan siinä pari vuotta yhteensopivuutta ja sitten olenkin jo 40v. ennekö edes yritetään raskautta, mistä ei ole edes takuita. Vaikea valinta: hyvä ihminen rinnalla vai mahdollisuus lapseen?

[quote author="Vierailija" time="06.02.2012 klo 17:57"]Jos ei hanki lapsia, ei saa myöskään lapsenlapsia, lasten kumppaneita ja siis ei minkäänlaista suoraa yhteyttä nuorempiin sukupolviin. Vanhenee vain kahdestaan tai ehkä yksin... Entä jos puoliso lähtee tai kuolee?


Kyllä lapset noin pitemmällä tähtäimellä rikastuttaa elämää hurjasti.


Omat lapseni ovat teinejä ja ellei heitä olisi junnaisin sitä samaa elämään kuin 3-kymppisenäkin. Olisi tylsää.
[/quote]
Tämä on kyllä yksilöllistä. Oma elämä ei ole tylsää vaikka olen lapseton kolmivitonen ja naimisissa. Voisin hyvin ehkä lapsetonta elämää loppuun saakka. Minulla on ystäviä, joilla on lapsia ja nuoria ystäviä, jotka käyvät kylässä. Ainoa mitä tuntisin menettäväni olisi oman perimään jatkaminen. Silti olen suhteellisen varma, ettemme hanki lapsia.

Linkkaan tähän oman aloitukseni viime joululta:http://m.vauva.fi/mobiilikeskustelut/index.html#!/ketju/3904446/miksi_luopua_dink_elamasta

Vastaisin aloittajalle, että ei lapsia, jos epäilyttää lapsiperhearki. On varmaankin tabu, mutta osa on katunut lasten hankintaa. Valtaosa sopeutuu lapsiin, osa ei. Miettikää ainakin pari, kolme vuotta, mutta älkää käyttäkö liikaa tuon asian pohtimiseen. Eläkää täyttä elämää ja jos parin vuoden kuluttua tulee tarve yrittää lisääntyä, niin toimeksi vaan.

Kuka sanoo, ettei oma elämä voisi köyhtyä lasten myötä tai ainakin jäädä vähemmän rikkaaksi kuin elämä, jota lapset eivät rajoita? Minun on ainakin mahdotonta kuvitella tylsistyväni elämääni niin paljon, että erehtyisin lisääntymään. Kyllä harrastuksen, työpaikan tai asuinmaan vaihtaminen riittää oikein hyvin rutiinien ravisteluksi, ei siihen uuden elämän luomista tarvita.

Huonoin vaihtoehto on tehdä lapsi vain siksi, että kun se toinen haluaa lapsen. Yhteinen päätös pitää olla lasten hankinnalle tai elämälle ilman lapsia. Mulla on tuttavapiirissä naisia iältään 28-44v ja he ovat jo nuorena päättäneet jäädä lapsettomiksi. Osa on ottanut st:n. Kaikki ovat parisuhteessa olleet vuosia. Miksei kaksi ihmistä voi mennä naimisiin vain rakkaudesta toisiinsa ja elää onnellisina. Kyllä yksikin lapsi muuttaa elämän täysin, jos se lapsi siis tulee hoidettua.

Omien vanhempienikaan ei olisi koskaan pitänyt hankkia lapsia.

No jos teillä ei ole ihan selvää halua hankkia lapsia, niin kyllä teillä on aikaa vielä miettiä vuosiakin! Jos haluaisitte monta lasta, niin nyt olisi se aika että kannattaisi alkaa yrittämään. Mutta jos se vanhemmuus ei ole supertärkeä juttu molemmille, niin varmasti teille riittää yksi lapsi -jos päätätte lapsen hankkia. Eli ihan rauhassa itse ainakin tuossa vaiheessa odottaisin vielä muutaman vuoden ja harkitsisin. Se mieli nimittäin saattaa muuttua radikaalistikin suuntaan jos toiseen, kun kaikilla lähipiirissä alkaa olla lapsia jne.

Lisään vielä, että se todellakin on tabu että jotkut katuvat lasten hankintaa. Mutta heitä on! Missään nimessä ei kannata hankkia lasta vain koska "niin kuuluu tehdä". Kaikille ei sovi vanhemmuus, ja ja osa ei saa äitiydestä/isyydestä irti niitä hyviä puolia sen verran, että vanhemmuuden huonot puolet tuntuisivat tarpeeksi pieniltä. Ilman lapsiakin voi saada paljon elämästä irti, eikä kannata uskoa hyväuskoisena että vanhemmuus on jotain maagista ja mystistä hyvänolontunnetta -jota ei voi lapseton saavuttaa. Rajaton rakkaus ja välinpito muista kuuluu kaikille -ei pelkästään äideille ja isille.

51

Ihan kuin minun kynästäni 14 v sitten. Sattuma onneksi päätti puolestamme. Ihmiset jotka pohtivat etukäteen liikaa paljastuvat teoriani mukaan usein hyviksi vanhemmiksi. Ja biologia saa vanhemmat rakastumaan lapsiinsa. Kauheaa olisi ajatella että olisimme päättäneet, ettei kannata tehdä sellaista josta ei ole varma, eivätkä nuo ihanat lapset olisi koskaan syntyneet.

[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 20:43"]

Ja biologia saa vanhemmat rakastumaan lapsiinsa. 

[/quote]

1. Näin ei käy aina.

2. Kaikille ei riitä se, että rakastaa lapsiaan.

Nämä tosiasiat kannattaa pitää mielessään, kun miettii, pitäisikö sitten...

[quote author="Vierailija" time="06.02.2012 klo 15:45"]Lasten kanssa on oikeasti ihan kamalaa. Ainoa hyvä syy hankkia lapsia mun mielestä on se ettei kerta kaikkiaan enää kestä elämäänsä ilman, mutta jos tosiaan voisitte elellä onnellisina ilmankin niin älkää pilatko sitä onneanne.
[/quote] Mistäs sinä vela sen tiedät? Se miltä lapsiperhe-elämä näyttää ulkopuoliselle,ei todellakaan ole koko totuus. Ja se raskas aika kestää max 5 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="06.02.2012 klo 18:30"]

merkkaako se automaattisesti tunnekylmyyttä jos ei vauvakuumetta koskaan tule.

No ei tietenkään, mä esim. olen hyvinkin tunteellinen ja rakastava, mutta en lapsia kohtaan.

Anna kun arvaan, rakastat koiria? Naurettavaa.

Se, että itsellä on lapsi tai kaksi ei takaa millään tavalla, että tulossa olisi lastenlapsia tai edes kumppaneita. Sinun oma lapsesi voi ja saa itse päättää haluta elää esimerkiksi sitoutumatta kehenkään kumppaniin ja valita lapsettomuuden. Hän voi myös olla lapseton omasta tahdostaan riippumatta. Mikäli elää sen ikäiseksi saakka.

[quote author="Vierailija" time="06.02.2012 klo 18:29"]Todennäköisesti kuitenkin teette sen lapsen. Voittehan laittaa jonkun aikarajan, jolloin alatte yrittämään lasta, ja sopia että molemmat toteuttaa sitä ennen haaveet, joita lapsi vaikeuttaisi jne. Ehkä se auttaisi enemmän punnitsemaan sitä mitä haluaa.


Mä aina halusin lapsia, ja mieskin oli sitä mieltä että niitä kuuluu, olla, vaikka ei koskaan ei varsinaisesti tuntunut olevan hyvä aika, siis kummankana mielestä. Meillä on kaksi lasta, ja nyt vasta kun lapset on kasvaneet, alan ymmärtää mitä sillä lapsiperheen arjan rankkuudella oikeasti tarkoitetaan. On varmasti niitäkin, jotka voi saada kaiken, mutta meidän kohdalla lapset vie kyllä leijonanosan ajasta, rahasta ja kaikesta, ja me miehen kanssa tingimme omasta ajastamme ja omasta kunnianhimostamme.


Ihan täysin rehellisesti ajatellen meidän olisi kannattanut tehdä ehkä yksi lapsi tai jättää kokonaan tekemättä. Kun nämä nyt ovat tässä, niin he ovat tärkeintä elämässä ja monella tavalla parastakin elämässä. Mut ilman lapsiakin olisimme eläneet onnellisen elämän - monilla osa-alueilla onnellisemman kuin nyt.
[/quote]
Millä osa-alueilla elämänne olisi ollut onnellisempaa ilman lapsia?

Nosto.

Tämä on kyllä vaikea kysymys. Varsinkin, kun sairaudet rajoittavat jo kahdenkeskistä arkea. Mitä sitten, jos lapsella on koliikki tai hän pnkin erityislapsi? Siitä puhutaan oikeasti aivan liian vähän, että jos katuukin lapsen hankkimista. Ei siksi, etteikö rakastaisi, vaan siksi,että elämä voi muuttua todella, todella raskaaksi nykyajan yhteiskunnassa. Olemmd myös jo vuosia miettineet, mitä teemme. Emmekä ole tehneet mitään. Nyt alkaa aika olla kortilla.

Suhteen täytyy olla todella lujalla pohjalla. Muuten olen sitä mieltä, että liika asioiden älyllistäminen kääntyy itseään vastaan. Pitäisi luottaa intuitioon, jos asiaa on kuitenkin jo puitu pitkään. Ennen ei ollut tämänkaltaisia ongelmia, kun niitä lapsia vain tuli, halusit tai et.

Minulle ei ole tapahtunut mitään muuta niin ihanaa kuin lapseni syntymä.

En tekis ilman vauvakuumetta. Itsellä oli molempien kanssa aivan jäätävä vauvakuume. Vaikka onhan noiden lasten kanssa välillä hemmetin rankkaa. Toisaalta tosi vaikeaa oli eläminen sen kuumeenkin kanssa. Sen kun usein sammuttaa vaan se vauva/lapsi... ehkä hankala selittää sellaiselle joka ei ole vauvakuumetta; palavaa tuntenut. Itse voin silloin ihan henkisestikkin huonosti joten ei ollut kahta kysymystä haluanko sen lapsen vai en.

Mutta jos asia on sulle ihan sama, miksi ihmeessä tehdä lapsia? Sulla on vielä aikaa jahkaillakkin.