Kannatin Haavistoa mutta hyväksyn tuloksen jos Niinistö voittaa.
Niinistöä kannattava tuttava soitti äsken ja piikitteli etukäteen Niinistön voitosta. Sama ivailun henki on ollut vallalla muissakin Niinistön kannattajissa. Omituista ja väsyttävän lapsellista.
Kommentit (4)
Kumpi tahansa käy minulle voittajaksi. Äänestin kuitenkin numeroa 6. Omassa ystäväpiirissä äänet jakautuvat aika fiftififti, eikä piikittelyä ole ollut kummankaan kannattajissa. :)
Ihan kuin sillä olisi valtavasti väliä kumpi voittaa pelin. JOkainen äänestää omista lähtökohdistaan ja on yhtä oikeassa tai väärässä valintansa kanssa. Typerää jaotella ihmisiä jotenkin haavistolaisiin ja niinistöläisiin ja puolin ja toisin louskuttaa miten tyhmiä toiset ovat.

eikä heihin kuulu kumpiakaan, ei "kokoomuslaisia" eikä "vihreitä", enemmän on äänestetty henkilöä kuin puoluetta. Muutama vanhempi ja uskovainen on vähän riehunut homoasian vuoksi ja uhannut muuttavansa maasta jos Haavisto voittaa, mutta muutoin tunnelma on ollut tosi maltillinen.
2 porukoilla ihan samaa irvimistä