Opettajan kanssa keskusteltu eilen
ja kolmasluokkalaisella tytölle menee hyvin mikä hieno asia. Opettaja kertoi yleistä luokan asioisa ja kertoi miten on alkanut tyttöjen keskuudessa olla sitä että vertailllaan vaatteita, pukeudutaan teinimäisesti ja jotkut jopa meikkaavat. Opettaja sanoi etä tuntuu tosi ikävältä huomata miten lapsuus lyhenee ja pienetkin tytöt jo touhuavat tällaista. Kertoi myös että selvästi eräiden kotona kannustetaan tällaiseen :( minusta aika kammottavaa.
Kommentit (50)
Joskus meikkaan jopa 3-v tyttöäni, koska haluaa leikkiä kotona aikuista ja hienostella mun korkkareissa + meikeissä.
Ihan normaalia, mä tein samaa 30 vuotta sitten.Laittaisin tytölle myös nyt jo korvikset jos haluaisi, eli saa ne heti kun tahtoo.
Ei noi kolmasluokkalaiset varmaan nyt ihan vakavissaan meikkaa joka päivä, kunhan leikkivät isompaa kuin ovat. Big deal.
..Jatkan vielä (kirjoitin ylläolevan) kun tuossa sosiaalista asemaa ja luokkaa arvailtiin että olen johtavassa asemassa ja tienaan bruttona 4800 euroa kuukaudessa. Mieheni on myös hyväpalkkaisessa työssä. Asumme todellakin arvostetulla alueella Etelä-Suomessa. En ole lähiömamma enkä alempaa sosiaalista luokkaa. Se meikkaako lapsi joskus tai ei, ei määrittele vanhempien statusta.. Ja ne jotka näkee lapsien meikkamisessa seksiä, ovat häiriintyneitä.
Mikä oli isovanhempiesi koulutus?
Menimme aamuisin kaverin luo meikkaamaan ja iltapäivällä taas putsattiin meikit pois.
Mikä oli isovanhempiesi koulutus?
Niinkuin omillakin lapsillani.
Toiset eivät voi antaa edes pienien lasten käyttää kesäkuumalla napapaitoja ja pieniä sortseja, kun se näyttää seksikkäältä. Mun mielestä taas sellaisessa ihmisessä on jotain vikaa, joka näkee lapsessa seksiä.
Luultavasti onkin sairas, mutta niitä on tässä maassa tosi paljon. Kukapa antaa lapsen pukeutua noin ja tarjoaa samalla vastapäisen talon kivalle sedälle fantasiamatskua
Toiset eivät voi antaa edes pienien lasten käyttää kesäkuumalla napapaitoja ja pieniä sortseja, kun se näyttää seksikkäältä. Mun mielestä taas sellaisessa ihmisessä on jotain vikaa, joka näkee lapsessa seksiä.
Onko siis nuoruus pilalla jos leikkii ZhuZhuPetseillä ripsiväri silmillä?
Mitä tulee omaan aikuistumiseeni, niin olin jo tokalla gynekologilla sen takia että "olen varhain kehittynyt". Mutta ihan normaali ihminen musta on tullut, tavallista parempikin.
ja ympäristö vaikuttavat merkittävästi siihen aikuistumiseen. Ja lapsihan voi olla varhaiskypsä ja teini-ikä tosiaan alkaa jollakulla aikaisemmin kuin toisella, mutta silti vanhemmat ovat ne jotka asettavat lapselleen rajat ja ohjaavat häntä fiksujen asioiden pariin. Ei kaikki varhaiskypsät tytöt levitä maaleja kasvoihinsa. Mielenkiinnon kohteita voi olla muitakin ja kehittymistä voi ilmaista muutenkin.
Joskus meikkaan jopa 3-v tyttöäni, koska haluaa leikkiä kotona aikuista ja hienostella mun korkkareissa + meikeissä.
Ihan normaalia, mä tein samaa 30 vuotta sitten.Laittaisin tytölle myös nyt jo korvikset jos haluaisi, eli saa ne heti kun tahtoo.
Ei noi kolmasluokkalaiset varmaan nyt ihan vakavissaan meikkaa joka päivä, kunhan leikkivät isompaa kuin ovat. Big deal.
..Jatkan vielä (kirjoitin ylläolevan) kun tuossa sosiaalista asemaa ja luokkaa arvailtiin että olen johtavassa asemassa ja tienaan bruttona 4800 euroa kuukaudessa. Mieheni on myös hyväpalkkaisessa työssä. Asumme todellakin arvostetulla alueella Etelä-Suomessa. En ole lähiömamma enkä alempaa sosiaalista luokkaa. Se meikkaako lapsi joskus tai ei, ei määrittele vanhempien statusta.. Ja ne jotka näkee lapsien meikkamisessa seksiä, ovat häiriintyneitä.
et on siis noi oleelliset asiat hanskassa
Tässä ei keskustella nyt pikkutyttöjen roolileikistä kotona. Se on eriasia.
Kouluun ei ole tarkoitus pukeutua rooliasuihin, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Tytöt eivät tarkoita pahaa ja suurin osa lapsista eleleekin ihan levollisesti lapsuuttaan. Jopa ne, jotka satunniasesti salaa poskipunaa kouluun laittavatkin. Mutta vakavasti ottaen on myös tyttöjä, jotka pyrkivät hurjaa kyytiä aikuisuuteen ja meikit ovat tässä vain yksi ulkoisesti näkyvä asia. Ne sisäiset asiat pitääkin sitten ymmärtää näkemättä. Ajattelepa vaikka kuudesluokkalaista pitkän huiskeaa koripalloilijatyttöä, jolla on merkkikäsilaukku keikkumassa, värjätyt hiukset, täysi tällinki kasvoilla, leopardi trikoot ja muut vermeet päällä. Millaisen viestin hän lähettää, mitä hänen mielessään liikkuu kun tämä on tavoiteltava asia, mitä hänen vanhempiensa mielessä liikkuu, kiva kun lapsi ei ole enää niin riippyvainen vai mitä? En ymmärrä!
Joo, olet kyllä ihan oikeassa. Ehkä osaltani on vaikea tätä sisäistää koska ainoa lapseni on tosiaan vasta 3-v ja äärettömän kiinnostunut meikeistä/vaatteista/ koruista ja muista tyttöjen jutuista. Vaatteet tyttö on mukana ostamassa koska tietää jo tasan tarkkaan mitä tahtoo joten en jaksa tapella jonkun väärän värisen mekon kanssa aamuisin, vaan ostan suosiolla sellaisen heti joka kelpaa.
Mutta joo, tosiaan ehkä kuvailemasi esimerkki vähän avasi silmiä.
t. nro 30.
ripisväri naiseksi kehittymiseen? En ihan pysy kärryillä...
Jos tyttö kehittyy varhain, nyt vaikkapa tuossa joku toteaa tokalla alkoivat kuukautiset, niin samallako se ripsari levitetään silmiin? sitten leikitään luomivärit päällä poneilla?
Kaipa sille lapselle voi silti sanoa, sinä olet lapsi. Sinä et meikkaa. Tai sinä voit lekkiä meikkileikkejä kotona. Se on leikkiä. Kouluun ja ulos ei meikata. Se on oikeaa. Siellä olet oma ihana itsesi.

Ja jännää, että luulit mulla alkaneen kuukautiset kun olin käynyt gynellä.
Ja olen tosiaan se joka ei anna meikit päässä lähteä ulos vaan niitä saa harjoitella vaan kotona. Mutta tottapuhuen en ole huomannut että tyttö lakkaisi olemasta oma ihana itsensä, jos on luomiväriä sipaistu silmänurkkaan.
Ok, kiva kun ymmärsit. Minäkin käsitän nyt paremmin sinun viestisi.
Meillä on tytöt 5v, 9v ja 12v.
Tytöt ovat kaikki innokkaita roolileikkijöitä ja kotona on usein meikit ja roolivaatteet esillä.
muistan että nämä meikkejä open käskystä jo neljännellä luokalla pois pesseet ovat sitten tulleet äideiksi ennen 18-vuotissynttäriään, toinen on toisessa toinen kolmannessa avosuhteessaan ja lisäksi toisella oli vakavia päihdeongelmia.
"Vanhoina hyvinä aikoina" (olin ala-asteella 80-luvun lopusta 90-luvun alkuun) oli "kauhistuksen aihe" jos kuudennella luokalla meikattiin tai poltettiin. Lienee normaalia nykyään?
Kyllä polttaminen oli aika yleistä ala-asteella silloin kuin minä sitä kävin. Osa taisi jo vähän viinaksiakin maistella ja tämä siis 80-luvulla. discojakin oli ja seukkailtiin. En ihan niele että nykyään olis asiat paljon huonommin.

eikä enää muisteta miten on asiat olleet.
vaikka isosiskon meikkiä varastinkin ala-asteella.
Ja kyllä, minusta tuli ihan hyvä ihminen. Valmistuin 26 vuotiaana ammattiin ja olen ollut melkein siitä asti vakituisessa työsuhteessa. Naimisissa, 3 lasta ja kuukausipalkka 3700 euroa keskimäärin.
Mutta huvittavimpia on yleensä nuo tytöt, joiden vanhemmat luulevat, ettei heidän lapsensa aikanaa. Kyllä kuulkaas ne teidän ala-asteen tytöt tekee vaikka mitä. Tytön luokalla on juuri tällaisen mamman tyttö, joka pesee meikit aina pois ennen kotiin menoa. Ja mamma haukkuu kaikkien muiden lapsia kun hänen omansa on muka niin kunnollinen.
muistan että nämä meikkejä open käskystä jo neljännellä luokalla pois pesseet ovat sitten tulleet äideiksi ennen 18-vuotissynttäriään, toinen on toisessa toinen kolmannessa avosuhteessaan ja lisäksi toisella oli vakavia päihdeongelmia.
eivät odota mitään rintojen kasvua saati hanki meikkejä tai pukeudu teinimäisesti. Leikkivät kuten sen ikäisten kuuluukin.