Kuulinpa surullisen keskustelun tänään bussissa.

Noin kolmekymppinen äiti istui ehkä kolme- tai neljävuotiaan pojan kanssa bussin penkillä. Poika jutteli kovaan ääneen ja kertoi huomioitaan ympäristöstä, selvästikin ajoi bussilla aika harvoin, koska oli kaikesta niin innoissaan ja kyseli koko ajan. Bussi ajoi hautausmaan ohi. Poika innostui siitä ja kiljaisi "Äiti, tuolla on hautausmaa! Missä meidän hauta on!" Äiti jotain selitti, että se on tuolla kauempana eikä näy tielle. Poika sitten jatkoi iloisesti tarinointiaan, että me vietiin kukkia xxxx-vauvalle ja minä valitsin itse siniset kukat, ja äiti, miksi xxxx:stä tuli enkelivauva? Äiti vastasi jotain tosi hiljaa enkä kuullut vastausta. Tuli kamalan surullinen olo.