Tuleeko kaikille äideille hetkiä, jolloin
ei saa äitinä olosta mitään iloa? Kuuluuko se tavallaan siihen äitinä kasvamiseen, että jossain vaiheessa tajuaa, ettei lasten tehtävä alun perinkään ole ollut tuottaa äidille iloa ja rakkautta? Vai tajusivatko kaikki muut naiset tämän jo ennen lasten tekoa, ja minä olin ainoa, joka luuli, että äitinä olo olisi joskus, edes joskus, vähän hauskaakin?
Kommentit (2)
Viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset ovat murrosiässä. Kaikki lapset eivät ole ihan kamalia murrosiässäkään, mutta jos sattuu olemaan sellainen tapaus joka osaa kiristää hermot ihan äärimmilleen, niin kyllä vaan tulee mieleen vaikka mitä ajatuksia. Sellaisiakin, että hitto kun se vaan huutaisikin, kiljuisi ja sekoilisi kokoajan lisää ja sekoaisinkin ton kakaran kanssa oikein kunnolla, niin kunnolla että pääsisin psykiatriseen sairaalaan lepäämään edes pariksi viikoksi ja joku muu hoitaisi nämä hommat ja ton murrosikäisen kanssa vääntämisen edes sen ajan. Huoh.
eihän tää mitään herkkua ole. Lapset kiukuttelee jatkuvasti, sotkevat, eivät suostu siivoamaan ym. Loputon lista.
Enemmän on sitä paskaa, vähemmän hyviä hetkiä. Ei kai auta kun jaksaa. Kyllä ne joskus muuttaa pois.