Miten saat estettyä kyyneleesi epäsopivassa tilanteessa?
Kommentit (8)
Mun silmät "valuu" katsoessa elokuvia, myös piirrettyjä, kuunnellessani musiikkia, kauneudesta, tauluista maisemasta, kaikki kelpaa, ja pitäessäni puheita. Ei haittaa.
Minä aina herkistelen ja sanonkin että mua alkaa itkettämään. Ei ole kukaan vielä kummeksunut.
Mulla ei auta mikään. Herkistyn ja kyynelehdin lähes päivittäin. Olisin halunnut hillitä kyynelvirtaa esim. silloin kun jouduin selvittelemään lapseni koulukiusaamista. On vaan niin vaikea keskustella asioista kun itkettää koko ajan.
minulla auttaa joskus se, että ajattelen mielessäni, että noh olehan aikuinen. Hallitse tunteesi. Ei tässä ole mitään itkemistä. Hallitse tunteesi, sä pystyt siihen! Sitten ajattelen jotakin hetkeä jolloin olen onnistunut olemaan herkistymättä.
Aina tämä keino ei toimi, varsinkaan silloin jos tilanne tulee ihan puskan takaa enkä ole kyennyt varautumaan.
Toivoisin siis myös neuvoja tähän ongelmaan.
Sillä tyylillä pärjäsin mm. isäni hautajaiset.
vaikka tulevaa kesälomaa tai kauppalistaa. Tärkeää on myös ajatella asiaa niin, että silmien eteen ilmestyy uusi kuva. Eli jos lapsesi itkettää sinua, sinun pitää ajatella äitiäsi niin, että näet äitisi silmiesi edessä.
Sillä tyylillä pärjäsin mm. isäni hautajaiset.
ettei eläydy kympillä jos tietää, että joku asia voi itkettää.