Miten sinä selvisit 40-v kriisistä?

Ja oli oikein ihanaa aikaa, olin kotona alle 1v kanssa. Nautin ajasta ja lapsen kehityksestä:-)

Vuotta myöhemmin olinkin iltatähtemme äiti ja elän oikeen ihanaa aikaa nyt.



t: 42 v

Mutta vauva on se mitä vähiten tähän tilanteeseen kaipaan.



Olisiko paikalla ketään johon tämä ikäkriisi on oikeasti iskenyt?

kun elää vaan. Ei kannata ajatella ikäänsä, mitä merkitystä sillä nyt on että onko 30, 40 vai 50 v. Itse olen lähes 50 v ja tunnen itseni lähinnä kolmekymppiseksi. Mulle 40 v ei ollut mitään, eniten pelkään sitä että joudun elämään jossain laitoksessa tosi vanhana toisten armoilla. Mieluummin elän täysillä tulevat vuosikymmenet ja kuolen kerrasta ns. saappaat jalassa. Pahin skenaario on joutua johonkin vanhustenhoitolaitokseen, jossa olen vain kustannus yhteiskunnalle.

Mieti mitkä asiat toivat sinulle nuorempana iloa. Ne ovat saattaneet ruuhkavuosina unohtua. Pyri aloittamaan uudestaan joku vanha rakas harrastus. Miestä ei kannata ensimmäisenä laittaa vaihtoon, jos parisuhde on kunnossa. Meillä ei ollut ja ero meinasi tulla, mutta siltä ainakin toistaiseksi vältyttiin, kun saatiin otettua kahdenkeskistä aikaa ja löydettiin uudelleen ne asiat, jotka joskus yhdistivät.



Olin jumiutunut kymmeneksi vuodeksi työhön, joka ei tuntunut oikealta ja jossa minua ei arvostettu enkä päässyt etenemään. Työpaikan vaihto tosiaan toi uutta virtaa.

Ainakin noin lyhyesti kuvailit juuri sen olotilan, joka mulla oli pari vuotta (tosin kolmekymppisenä) ja se taisi olla joko 3-kympinkriisi tai etsikkoaika.



Kaikki tuntui turhalta, mikään ei kiinnostanut ja tuntui etten löydä pitkäaikaisesti kiinnostavaa ja innostavaa sisältöä elämääni enää mistään.



Masensi, ja tuntui etten jaksa iloita mistään, ja mietin tosissani että kuinka jaksan tätä samaa ilotonta, päivästä toiseen samaa elämää vielä montakymmentä vuotta eteenpäin...



Yritin saada elämääni iloa ja innostusta uusista harrastuksista jne, mutta ei mikään tuonut elämääni pysyvää muutosta ja iloa. Kunnes sitten sain tulla uskoon, se muutti elämäni ihan pysyvästi. Sain takaisin elämänilon, tulevaisuus näytti taas valoisalta ja odottamisen arvoiselta. On mahtavaa olla taas kiinnostunut elämästä, ja jaksaa innostua ja aidosti iloita asioista!



Kaikista parasta on tietää, että mulla ei oo enää ikinä mitään hätää minkään suhteen. Olen matkalla kohti parempaa :)

elämä on ihanaa!!!!!Mä saan uskosta valtavasti voimia ja iloa!Hoida itseäsi,anna aikaa,tee kivoja asioita!Vaikuta niihin asioihin joihin itse voit ja hyväksy ne joita et voi muuttaa!Halit ja voimia sulle!

samoin fiiliksin, joten en osaa auttaa, mutta sympatiseeraan sinua...

T. Pian 39v.

P.S. Eikä se ole siis se ikä mikä stressaa, vaan tää "olo". Kaikki kunnossa, mutta jokin kaihertaa. Asiat liian hyvin varmaan, mutta silti ei tunteelle voi mitään..

minua ei tosin perhe ärsytä, vaan tää kaikki samanlaisuus, töitä ja kotitöitä ja...

Itse täytän 40v. parin kk:n kuluttua ja mulla siis on kyllä tästä iästä kriisi. Ollut jo vuoden päivät. Mua siis kalvaa ajatus elämän rajallisuudesta, siitä, että tässä nyt tätä elämää on aika lailla puoleen väliin eletty ja missä mennään...?



Itse olen ammatin vaihtaja eli opiskelin uuden ammatin johon valmistuin 38-vuotiaana. Eli mua ei työkuviot sinällään stressaa, tulen varmaankin näitä töitä tekemään eläkeikään saakka.



Kotona taasen ihastuttaa vielä pieni lapsikin, joten mitään vauvakuumettakaan en pode. Mutta joku sanaton sisäinen ahdistus on koko ajan päällä. Saa sitten nähdä, koska menee ohi ja vieläkö tästä jopa pahenee?

Itse täytän 40v. parin kk:n kuluttua ja mulla siis on kyllä tästä iästä kriisi. Ollut jo vuoden päivät. Mua siis kalvaa ajatus elämän rajallisuudesta, siitä, että tässä nyt tätä elämää on aika lailla puoleen väliin eletty ja missä mennään...?



Itse olen ammatin vaihtaja eli opiskelin uuden ammatin johon valmistuin 38-vuotiaana. Eli mua ei työkuviot sinällään stressaa, tulen varmaankin näitä töitä tekemään eläkeikään saakka.



Kotona taasen ihastuttaa vielä pieni lapsikin, joten mitään vauvakuumettakaan en pode. Mutta joku sanaton sisäinen ahdistus on koko ajan päällä. Saa sitten nähdä, koska menee ohi ja vieläkö tästä jopa pahenee?

Joo, ei muakaan tässä ahdista tämä ikä sinänsä, vaan olo on vaan muuten turta. Ehkä olen masentunut huomaamattani. En vaan saa iloa oikein mistään.



Olen aloittanut jopa pari harrastusta, mutta nekään eivät kanna kovin pitkälle. Olo on silti mikä se on. Tuntuu että tarvitsisin jonkin suuremman muutoksen elämääni.



No oli miten oli, niin kai tästä joku päivä selviää.

koette nyt 40v kriisiä?



Olen pian 41v eikä mitää kriisiä ilmassa, mutta kun olin reilut 30v, rypesin suuressa kriisissä samoilla aatoksilla, mun ratkaisu ei ollut viisaimmasta pääästä, eli erosin, ja nyt sitten olen 10-15 vuotiaiden yh...

olen ainakin tosi onnellinen ekaluokkalaisen äiti. Talous kunnossa, ei lainoja, ulkomaan matkoja ja uusia autoja katselen.



Elämä tuntuu nyt tosi mukavalta kun ei ole pakko tehdä mitään mitä ei halua ja lapsikin osaa jo olla kotona hieman itsekseen. Helpottaa kun pääsee siitä pikkulapsi ja hoitorumbasta sekä hoitomaksuista. Sama mies ja avioliitto 20v ajan, kaikki niin hyvin kuin olla voi.

Siis jos sinulla sellainen oli? Haluaisin tietää miten tästä voi selvitä! Itse olen 39v ja jo pari vuotta ollut kauhean onneton. Mulla on periaatteessa kaikki hyvin (on mies, lapsia, työ jne), mutta ei kuitenkaan. Tulee näitä klassisia ajatuksia että tätäkö tää elämä nyt sitten oli? Perhe tuntuu vain ärsyttävältä, ja mies etenkin. Tuntuu kuin olisi suunnaton tyhjiö sisällä, ja jostain pitäisi saada sisältöä. Mutta mistä? Kukahan tässä voisi auttaa? Ootteko menneet kukaan terapiaan tai psykologille ikäkriisin vuoksi? Kaikista mahd vastauksista etukäteen kiittäen.

Ainoa mitä oli, että hieman kirpaisi tuo 30, mutta meni nopeasti ohi. En ymmärrä miksi noista ikäjutuista pitää aina olla jokin kriisi. Kyllähän siitä kriisin saa, jos haluaa. Otetaan naiset iisisti, ja nautitaan siitä iästä, joka meillä tällä hetkellä on. Ei se elämä lopu siihen, että täyttää 40 tai 60.

Minä ainakin elän täysillä välittämättä siitä olenko 40 vai 50 tai onko minulla nyt enemmän niitä ryppyjä kuin 30:nä. Elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita, kuin tuo ikä.

Minusta tuntuu, että sinulla on nyt aivan muu ongelma kuin ikäkriisi. Kun sen selvität niin huomaat, että elämä on ihanaa. Ehkä kannattaisi mennnä sinne terapiaan niin saisit sen todellisen ongelman selville, joka sinua vaivaa.

Kaikkea hyvää sinulle :)

mut se hyvä puoli siitä on ollut, että nyt mä osaan olla itsekkäämpi.

Teen asioita ihan vaan itselseni ja omaa hyvää ajatellen, aloitin matkustelun yksin, käyn leffassa ja konserteissa yksin, eli otin omaa aikaa vain itselleni.

Ja koska tuntuu, että kotona ei ole oikein juttuseuraa siitä tylsästä aviomiehestä niin hommasin myös ulkolaisia meilikavereita, nourempia ja vanhempia, naisia ja miehiä,avartaa kummasti mieltä vaihtaa ajatuksia muiden kanssa.