Pelko lasten kuolemasta ilman mitään syytä

Nostan, jos löytyisi jotain tukea...

todella voimakasta sairauksien pelkoa. Olen yrittänyt miettiä mitä pelkojeni taustalla on. Pohjimmiltaan varmaan pelkään sitä, että menetän kontrollin omasta kehostani ja joudun toisten armoille. Avuttomaksi, taakaksi. Minua on auttanut, että kun pelko iskee niin en yritä kieltää/unohtaa sitä vaan tiedostaa, että kyseessä on TUNNE. Yritän miettiä, mikä sen tunteen on laukaissut.

En pelkää lapsien kuolemaa enempää kuin ennen, nyt siitä on vaan lähinnä lisääntynyt se on tunne että mitä kaikkea voi tapahtua. Kävyltä tulee lehti jossa vanhemmat kertoo lapsensa elämästä ja kuolemasta.



Omaa kuolemaa pelkään vähemmän kuin ennen onnettomuutta.

On normaalia pelätä lastensa menettämistä. Kaikki taitavat pelätä sitä. Osa enemmän osa vähemmän. Sen kanssa täytyy vaan oppia elämään.

liittyvätkö jaksot esim pimeään aikaan, reagoitko huonoihin uutisiin esim lööpeissä?



Minulla oli paljon pelkoja, ahdistuneisuutta ja masennusta, kävin kolme vuotta terapiassa ja se auttoi.

Joskin vähän erilaisia lapsia kohtaan, esim. esikoinen oli kauan toivottu, synnytys oli vaikea ja kesti pitkään ja lapsi joutui tarkkailuun. Kotiinlähtöpäivänä jouduttiin vielä juoksemaan lastenosastolle sydänultraan, kun kokematon lääkäri ei tuntenut pulssia nivusista. Uskon, että tämä on vaikuttanut kovasti minun tuntemuksiini ja pelkoihini, koska esikoisen kohdalla olen ollut eniten ns.paniikissa.



Keskimmäinen taas on iloinen "luonnonlapsi", hän on aina ollut hyvin terve, mutta tapaturmille altis ja kömpelö/varomaton. Hänen kohdallaan pelkään eniten jotain onnettomuutta tms. sekä voimakkaasta temperamentista johtuen tulevaa murrosikää ja sen tuomia ongelmia.



Kuopus sitten taas on saanut minut paljolti rentoutumaan ja elämään tässä ajassa. Hänen kohdallaan en pelkää niin paljon, enkä huolestu jokaisesta kivusta tai itkusta. Ehkä hänen myötään on juuri eniten kasvanut oman sairastumisen/kuolemisen pelko, että jos en näekään hänen kasvavan yhtä isoksi kuin kaksi vanhempaa, en näe heidän aikuistuvan jne. Näitä tunteita tulee ja menee, minäkin olen rauhoitellut itseäni sillä, että nämä ovat vain tunteita ja miettinyt onko lehdessä tai telkussa ollut nyt jotain sellaista, josta pelkoni taas nousee. Olen myös ajatellut, että johtuisiko pelkoni siitä, että kun on talo, hyvä mies, 3 tervettä lasta ja ok toimeentulo, niin sitä odottaa, että koska jotain pahaa tapahtuu? Eihän hyvin voi mennä koko loppuelämän...