Onko muita, jotka vaihtavat Niinistöstä Haavistoon 2. kierroksella?
äänestin siis Niinistöä ekalla kierroksella ennakkoäänestyksessä, nyt sitten aion äänestää Haavistoa. Onko meitä vaihtaneita paljon? entä toiseen suuntaan?
Kommentit (16)
mun mielestä molemmat hyviä presidenttiehdokkaita. Eli ei haittaa vaikka Niinistöstä tulisikin presidentti, mutta Haavistolla on paljon enemmän samanlaisia ajatuksia ulkopoliitikasta, arvoista, presindentin tehtävistä, vähäosaisista jne. kuin mulla. Vaalikoneissa tulee mulle 1. ja kommenttinsa vastauksiin tuntuvat olevan hyvin lähellä omaa ajatusmaailmaa. Jos en siis äänestäisi, kokisinkin että pettäisin ennen kaikkea itseni.
Mutta niin, todellakin mun mielestä on nyt erittäin hyvät vaihtoehdot presidenteiksi. Tätä on muuten mieltä kokoomuslaiset vanhempani ja sisarukseni jotka myös ovat kovia Niinistö faneja, silti harkitsevat tällä hetkellä äänestävänsä Haavistoa.
Molemmilla on todellat hyvät välit ulkomaan edustajiin, ja paljon kokemusta kansainvälisistä töistä. Se on tärkeintä kun presidenttiä valitaan. Haavistossa minulla vetoaa enemmän persoona; on avoin, lämmin ja kohtelias kenelle tahansa (jopa vihamiehelleen).
Mutta näille vihaajille ja itkijöille; its called democracy. Tämä valtio ei ole pelkästään minua varten, joten pidetyin mies voittakoon.
Niinistöä rasittaa 30 vuotta nuorempi vaimo - monet naiset kokevat sen heitä "uhkaavana" esimerkkinä. Siis perhettä uhkaavana, miehen taipumukseen vaihtaa nuorempaan...
Uskomatonta soopaa...! Jos nyt asialla on ylipäätään mitään merkitystä, niin Niinistö jäi leskeksi, joten hän ole ketään mihinkään "vaihtanut". Miksi naiset eivät koe rattijuoppouteen ja kapakkatappeluihin taipuvaista puolisoa uhaksi?
Ajatelkaapa naisehdokasta jolla olisi 30 vuotta nuorempi aviomies - sitä ei hyväksyttäisi.
Ajatelkaapa heteroehdokasta, jolla on 21 vuotta nuorempi Ecuadorilainen vaimo. Sitä ei hyväksyttäisi. Reilua...?
Haavisto on suhteestaan avoin ja välitön, siksi arvostan hänen otettaan, vaikka asiaa en oikein hyväksykään. Se ei estä kuitenkaan äänestämästä Haavistoa.
Totta kai Haaviston täytyy jossain määrin tuoda suhteensa esille, koska se on iso osa hänen kampanjaansa. Heteroparisuhteet nyt vain ovat niin "vanillaa", ettei niitä ole niin mielekästi tuoda esiin. Vaikka yrittäisikin tuoda, niin kuin Väyrynen tai Biaudet, niin ketään ei kiinnosta.
Presidentti taitaa olla ainoa poliitikko Suomessa, jonka tulee tuoda puolisonsa jossain määrin esille, mutta eihän sen pitäisi olla keskiössä. Haavisto käy nyt ilmeisesti napauttamassa vaaleanpunaisen katon rikki, pääsemättä virkaan. Sen saa myöhemmin joku pätevämpi (joka sattuu olemaan homo, mutta ketään ei silloin enää tuo kiinnosta, kuten ei näissäkään vaaleissa enää hypetetä naisehdokkaita)
Haavisto käy nyt ilmeisesti napauttamassa vaaleanpunaisen katon rikki, pääsemättä virkaan. Sen saa myöhemmin joku pätevämpi (joka sattuu olemaan homo,.....
vaikka ennakkoäänestys alkoi eilen ja varsinainen äänestyspäivä on 5.2. Huh mitä tietäjiä palstalla! Ihan kuin venäjällä, Putin voittaa :D Paitsi, että ei voita jos äänet lasketaan oikein.
joka olen aina äänestänyt kokoomusta vaaleissa kuin vaaleissa ja taas väsyneenä ilman aivoja ruksasin saman ekalla kierroksella.....
JA sit tajusin, että mähän olen tässä pikkuhiljaa jo herännyt eli vaihtanut elämäni ekompaan, luomumpaan, henkisempään, globaalimpaan, rakakudellisempaan...
Miksi ihmeessä enää äänestää rahan perään.....
Haavisto käy nyt ilmeisesti napauttamassa vaaleanpunaisen katon rikki, pääsemättä virkaan. Sen saa myöhemmin joku pätevämpi (joka sattuu olemaan homo,.....
vaikka ennakkoäänestys alkoi eilen ja varsinainen äänestyspäivä on 5.2. Huh mitä tietäjiä palstalla! Ihan kuin venäjällä, Putin voittaa :D Paitsi, että ei voita jos äänet lasketaan oikein.
kuka täällä on voittajaa julistanut?
Toki siis molemmat ehdokkaat ovat hyviä ja tavallaan hetken mietin vaihtamistakin, mutta kun en välitä vaimoista tai ulkonäöstä tai iästäkään, ellei sitten rollaattorilla potki eteenpäin, joten jäljelle jää vain asia-argumentteja.
Silmäni avasi eräs artikkeli, jossa vertailtiin Niinistön ja Haaviston vastauksia. Haavisto vastaili toki ihanasti kaikkea hyvää maailmaan: demokratiaa, ihmisoikeuksia, tasa-arvoa jne. Niinistö paukutti työllistämistä ja taloutta. Paras oli viimeinen kysymys siitä, jos ei asuisi Suomessa, niin mihin maahan muuttaisi. Ei auennut minullekaan heti niin kuin ei Haavistollekaan eikä juuri kenellekään Haaviston kannattajalle. Tajusin, että haluan itseäni älykkäämmän presidentin, jonka kantti kestää tuolla Euroopan toreilla kohdata Merkeleitä ja Barrosoja ja paukuttaa nyrkkiä pöytään Suomen puolesta. Haavisto varmasti hymyilisi, keskustelisi maltillisen fiksusti ja käyttäytyisi miellyttävästi mutta läpi hän ei saisi Suomen ideoita eikä Suomen kantaa.
Niin, ja vielä siitä viimeisestä kysymyksestä. Moni Haaviston kannattaja valitti, että Niinistö ei sano yhtään mitään ja kiertelee ja kaartelee, vaikka tosiasiassa eivät itsekään tajunneet kysymystä. Joskus pitäisi olla hiljaa, niin antaisi älykkäämmän vaikutelman...
Haavisto käy nyt ilmeisesti napauttamassa vaaleanpunaisen katon rikki, pääsemättä virkaan. Sen saa myöhemmin joku pätevämpi (joka sattuu olemaan homo,.....
vaikka ennakkoäänestys alkoi eilen ja varsinainen äänestyspäivä on 5.2. Huh mitä tietäjiä palstalla! Ihan kuin venäjällä, Putin voittaa :D Paitsi, että ei voita jos äänet lasketaan oikein.
... täällähän on valtakunnan "tietäjät" ja totuudentorvet sekä provosoijat, ihan sitä myöten että tv:ssakin asiasta puhutaan :)))))
SE MITÄ VAUVALEHDEN SIVUILLA EI JUORUTA, SE EI OLE TOTTA :D :D :D
Äänestin siis ensin Niinistöä, mutta saatan vaihtaa Haavistoon.
Olen kiepauttanut kaiken ihan ympäri näiden vaalien myötä. Olen perinteisesti aina kannattanut vihreitä, kunnallisvaaleja myöten. Ihan alusta lähtien.
Presidentiksi valikoitui Niinistö vaalikoneen kysymysten perusteella, mutta lähellä oli Haavistokin.
Mies on kannattanut äänenpainoissaan Persuja, mutta päätyikin presidentinaalissa Niinistöön. Nyt luultavasti äänestää uudelleen Niinistöä.
Tajusin, että haluan itseäni älykkäämmän presidentin, jonka kantti kestää tuolla Euroopan toreilla kohdata Merkeleitä ja Barrosoja ja paukuttaa nyrkkiä pöytään Suomen puolesta. Haavisto varmasti hymyilisi, keskustelisi maltillisen fiksusti ja käyttäytyisi miellyttävästi mutta läpi hän ei saisi Suomen ideoita eikä Suomen kantaa.
Jos nyt yritetään edes pohtia faktoja:
Molemmilla on kokemusta tiukoista neuvotteluista, mutta Haavistolla on monipuolisempaa kokemusta nimenomaan kansainvälisistä neuvotteluista. Niinistön kohdalla hänen heikot hermonsa ja todistetusti äkkipikainen luonteensa epäilyttävät.
Niin, ja vielä siitä viimeisestä kysymyksestä. Moni Haaviston kannattaja valitti, että Niinistö ei sano yhtään mitään ja kiertelee ja kaartelee, vaikka tosiasiassa eivät itsekään tajunneet kysymystä. Joskus pitäisi olla hiljaa, niin antaisi älykkäämmän vaikutelman...
Siis kuka ei tajunnut kysymystä? Sinä? Niinistö? Minulle ei vielä ole näiden vaalien tenteissä tullut vastaan yhtään kysymystä, jota en olisi ymmärtänyt, pelottava ajatus, jos Niinistölle olisi näin käynyt!
Ei Niinistö ole tyhmä, eikä tyhmä ole myöskään hänen kampanjaorganisaationsa. Gallupjohtajan ei kannata provosoida tai ottaa kantaa, vaan pysytellä mahdollisimman monille riittävän ok-vaihtoehtona. Siis olla ympäripyöreä.
Toivon mukaan Niinistön vauhti tuosta piristyy hänen itsensäkin vuoksi - minusta näyttää jo siltä, ettei häntä oikein edes kiinnosta koko homma.
Ja onneksi tajusin ajoissa, kyllä ois harmittanut jos oisin Haavistoa loppupelissä äänestänyt.
Hesari jotenkin niin hehkutti Haavistoa ja Niinistöstä sanottiin kaikenlaista, että hän ei niin kannata miesten ja naisten tasa-arvoa ym. pahan kuuloisia juttuja. Mutta sitten eilen illalla kävin lukemassa itse Niinistön kirjoittamat vastaukset vaalikone.fi:ssä ja joillain muillakin sivuilla ja huomasin, että nehän vastaavat ihan omia näkemyksiäni eikä ole mitään tarvetta vaihtaa! En tiedä, mistä nuo huonot luonnehdinnat on revitty, kun lähteenä mainittiin juuri vaalikone.fi, eikä siellä ollut mitään epäilyttäviä vastauksia. Kävinkin tuossa päivällä jo äänestämässä.