Muita joita vaivaa koti-ikävä kotipaikkakunnalle :(

Muutin pk-seudulta Pohjanmaalle opiskelemaan/miehen perään. Varsinkin nyt, kun olen raskaana, kaipaan kauheasti kotiseutuani, perhettäni, toimivaa joukkoliikennettä, lähikauppaa ja ylipäätänsä sitä kaikkea, miten asiat toimii verrattuna tähän paikkakuntaan, missä nyt asun. Ollaan vakavissamme kyllä harkitsemassa muuttoa lähemmäs pk-seutua, koska opiskelupaikkakunnallani on huonosti minun alan töitä.

En koskaan tule sopeutumaan tänne isoon, kalseaan kaupunkiin. Olen täysin eristyksissä, kuin labrarotta häkissään..

Ihmisiä on paljon, ketään en tunne.

Itse asiassa tiedän muutaman ihmisen, mutta harva pitää yhteyttä.

Raskausaikana ihmiset soittelivat, nyt on hiljaista.

Rakas veljeni soittelee välillä kotipaikkakunnaltani ja välillä on todella ikävä sinne, kauniisiin maisemiin, kuuntelemaan veljen kaskuja ja tapaamaan suloisia veljenlapsia:)

Usein ihminen palaa juurilleen ja rupeaa vanhemmiten arvostamaan sitä mistä on lähtenyt.

Muutin pohjoisesta Tampereelle 2004 ja 2009 taas takaisin pohjoiseen vaikka tämä onkin kotikaupunkini kaipaan takaisin Tampereelle. Melko varmasti tulen kumminkin takasin Treelle lähdettyä kunhan saan tämän koulun täällä käytyä loppuun..

Ja tosi pitkään oli fiilis aina kun määräaikaisuus läheni katkoa, että sitten kyllä lähdetään takaisin. Mutta nyt reilu puoli vuotta on ollut ihan selvää, että tästä seudusta on tulossa meidän koti emmekä lähde täältä takaisin. Ellei sitten tule jotain muutosta elämässä.

2

Ihanaa kun on saanut koko ikänsä asua omassa kotikaupungissa eikä tarvitse kaivata mihinkään. Isompaa kaupunkia ei Suomesta löydy ja pienemmät ahistaa.

2

[quote author="Vierailija" time="25.01.2012 klo 21:57"]

Olemme mieheni kanssa muuttaneet vast ikään pääkaupunkiseudulle ja täällä vajaa vuosi asusteltu.
Muutettiin miehen töiden perässä.

Tuntuu vain että kaipaan koko ajan yhä enemmän kotipaikkakunnalle. Nyt vasta olen huomannut, miten rakastin niitä katuja ja maisemia ja kaikkea!
Meitä pitäisi varmaan koko suku vähän hupsuina jos nyt muutettaisiinkin takaisin, mutta kieltämättä on kovasti mielessä pyörinyt tuo muutto.

En tiedä, useampi vuosi tietysti voisi tehdä tehtävänsä tuon kotiutumisen kanssa tai sitten sitä ei vaan juurtuisi koskaan, mistäs sen tietää.

[/quote]

Muutin Ap vasta pohjois-pohjanmaalle lapista ja ensin kaikki tuntui uudelta ja kiinnostavalta. Nyt kuitenkin on kääntynyt kausi että on halunnut jatkuvasti takaisin vanhoille tutuille mestoille. Minulla ei ole täällä uudessa paikassa kuin yksi ystävä eikä niitä varmasti tule ennen kuin kouluun tai töihin pääsee. Tämä toimettomuus kai osaksi aiheuttaa tätä koti-ikävää. Uskon kuitenkin että tämä on ohimenevä ilmiö ja  jouluksi aion suunnata kotikunnalle perheen kesken.

-nuorimies

Tiiän tunteen<3 Ukon matkaan läksin ja ei perkele tästä kotia tule.

Kaikilla kova ikävä, mutta kukaan ei vahingossakaan kerro kotipaikkakunnan nimeä  :-)

Lähdin itse 10 vuotta sitten nuorena pois kotiseudultani. Silloin olin varma, etten sinne enää koskaan takaisin halua. Mutta viime vuosina, kun ikää on tullut lisää, on myös koti-ikävä kasvanut samaa tahtia ja välillä tuntuu liiankin voimakkaalta. Olen paljon harkinnut kotiseudulle palaamista, koska siellä olisi lapsenikin parempi kasvaa kuin täällä pk-seudun stressin ja itsekeskeisyyden keskellä. Tilanne on kuitenkin se, ettei puolisoni tahdo tuonne muuttaa, eikä myöskään varmaan saisi sieltä mitään oman alan töitäkään. Eli paluu kotiseudulle tarkoittaisi luopumista puolisosta ja siihen en kyllä ole valmis, enkä sitä halua. Mutta kaipuu on tosi paha ja on saanut minut ahdistumaan kunnolla. Olen alkanut vihaamaan kaikkea mitä pk-seutu edustaa ja siellä olevia asioita. En löydä mistään hyvää, eikä mikään jaksa itse täällä kiinnostaa. Olen kireä kuin viulunkieli. Kotona (eli vanhemmilla) käydessä teen paljon eri asioita ja olen onnellinen. Tunnen myös kuuluvani siellä oleviin ihmisiin ja minut hyväksytään omanlaisenani. Pk-seudulla tuntuu, että kaikkien tulisi olla samasta muotista veistettyjä hiljaisia hyssyköitä, jotka menevät kellokortin kanssa töihin ja takaisin. Kotiseudullani ihmiset ovat eloisia, puheliaita, äänekkäitä ja jopa kärkeviä suustaan ;)

Tämä kirjoitus ei ole loukkaus pk-seutua kohtaan, sillä on tämä asuminen täällä minulle paljon antanutkin. Olen päässyt eteenpäin urallani ja saanut lapsen sekä löytänyt uusia tuttavuuksia. Kupit vaa'assa ovat vain täysin epätasassa verrattaessa kokonaisuutta omaan kotiseutuuni. Vanhetessa oma arvomaailma muuttuu, eikä enää raha, maine tai kauppa 10 metrin päässä ole oleellisia. Jos olisin rikas, ostaisin kotiseudultani itselleni kakkosasunnon ja asuisin kaiken mahdollisen ajan siinä, mitä voisin :)

2

Minä en koskaan kaivannut kotipaikkakunnalleni. Olin vain onnellinen että pääsin pois sieltä. Sitten oli pakko muuttaa takaisin tänne, käytännön pakosta, ja olin yllättynty siitä kuinka hyvää elämää me täällä eletään. Ja kuinka helppoa elämä on! Ne mummot ja papat on tosiaan täällä, apuna ja ilona, on tutut maisemat, on tilaa olla ja mennä. Ja tykkään siitä että ihmisiä on vähemmän, ruuhkia ei oikeastaan ollenkaan, ja kaikki on jotenkin helpommin ymmärettävissä ja käsitettävissä, kun mittakaava on pienempi. 

Vaikka alussa ahdisti, nykyään olen iloinen että tänne muutettiin.  Joten ymmärrän teidän koti-ikävän. :)

Täällä yksi kotipaikkakuntaa ikävöivä. Muutin muutama vuosi sitten miehen perässä monen sadan kilometrin päähän kaupunkiin, jossa minulla ei ollut ketään muuta tuttua kuin mieheni. Kaipuu kotia kohtaan alkoi hiipiä aika nopeasti mieleeni ja tunne vain syveni kun aikaa kului. Rakastin käydä vierailuilla kotipaikkakunnallani perheeni luona, mutta samalla myös vihasin sitä, kun kohta oli taas lähdettävä pois. Itkin aina seuraavan päivän kun jouduin lähtemään ja mieli oli pitkään maassa. Opin arvostamaan juuriani vasta sitten, kun olin lähtenyt pois. Tuntui, kuin olisin vetänyt keuhkot täyteen raitista ilmaa ja pystynyt taas hengittämään kun saavuin kotipaikkakunnalleni. Nykyään olemme eronneet miehen kanssa ja minä tyhmä aloitin täällä toisessa kaupungissa opiskelut, jotka aion käydä myös loppuun. Vaikka ystäviä olen saanutkin, niin ei tämä tule koskaan tuntumaan kodilta. Nykyään tunnen olevani välillä hyvinkin masentunut kun perhe ja läheiset ovat niin kaukana, elämä täällä ei ole sitä mitä se on kotona. Aion muuttaa heti takaisin kotiseudulleni, kun valmistun. Odotan sitä päivää kuin kuuta nousevaa.