Oho! HBL: Amiraali pitää Haavistoa pätevänä
Kaskeala sanoo Hufvudstadsbladetille, että Haavisto on ollut ansiokkaasti mukana rauhanturvaoperaatioissa. Hän muistuttaa antaneensa Haavistolle sotilasansiomitalin tämän roolista Tshadin operaatiossa.
Kaskeala huomauttaa, ettei Halonenkaan käynyt asepalvelusta, muttei se haitannut hänen rooliaan puolustusvoimien ylipäällikkönä.
- Ylipäällikkö on aivan eri asia kuin puolustusvoimien komentaja, Kaskeala sanoo lehdelle.
- Ylipäällikkö on vastuussa puolustus- ja turvallisuuspolitiikan asioista. Kun presidentti Halonen oli läsnä ja esittelimme hänelle konkreettisia puolustussuunnitelmia, kävi ilmi, että hänellä oli todella hyvät tiedot siitä, mistä keskustelimme.
Kaskealan mielestä Haaviston pätevyys on täysin riittävä puolustusvoimien ylipäällikölle.
- Hän vieläpä tuntee melko hyvin puolustusvoimien rakenteen, ja olen aina kunnioittanut hänen tietämystään sotilaallisissa asioissa.
Lähde:Hufvudstadsbladet
IL
Kommentit (3)
Hienoa, että sanoi tuon ääneen. Jos loppuisi pikkuhiljaa se sivarihuutelu. (Kaiken muun huutelun lisäksi.) No, taitaa olla turha toivo, koska ei argumentit ole huutelijoita ennenkään kiinnostaneet.
Ei pelkkä puolen vuoden intti mitään osaamista takaa. Jokainen oppii ampumaan, mutta rauhantekijää ei kaikista tule.
aikoinaan Pekkaa Afganistaniin EUn rauhanneuvottelijaksi.