Homoudesta asiaa.
Homous ei periydy ja mitä aikaisemmin homo pääsee kaapistaan ulos sitä todennäköisemmin hän ei tietämättään tai vahingossa sekstaa naisen kanssa jolloin homous lakkaa olemasta.
Homous ei ole sairaus vaan oire. Homoksi kasvaneelle/alkaneelle ihmisellä on yleensä jotain vakavempia ongelmia joita päästään pakoon piiloutumalla homouden taakse. Halu olla erilainen, erektiovaikeudet, itsetunto-ongelmat tai vääränlainen läheisyys vanhemmilta.
Se että ihminen alkaa käyttäytyä homomaisesti menee minusta säälittävyyden rajoista ylitse. Jokainen tietää varmaan sen stereotyyppihomokäytöksen jolla korostetaan homoutta koska omasta persoonasta puuttuu jotakin.
Homous ei ole geneettistä koska se ei periydy. Joillekin se on tietoinen valinta, toisille se on pakon sanelema selviytymiskeino, joku saattaa olla teiniangstin vuoksi homo. Teininä kapinoidaan esim. isähahmoa vastaan koska taustalla on tunne oman itsemääräämisoikeuden puuttumisesta ja tähän pyritään vaikuttamaan käytössä olevin keinoin - alkamalla angstihomoksi.
Joku tulee homoksi koska serkkupojan kanssa lapsena meni kokeilut ja leikit sen verran pitkälle että ihan kivalle tuntui. siitä on hyvä jatkaa.
Useille homoilla kuitenkin on yhteistä joku henkisen kehitysvaiheen puuttuminen, viivästyminen tai muulla lailla häiriintyminen.
Yleensä homo on henkisesti heikompi tai vajavainen.
MUTTA!
Jokaisella on oikeus tähän! Jokainen homo saa olla ylpeä siitä että on alkanut homoksi mielummin kuin narkomaaniksi tai rikolliseksi.. Joku pakenee homouteen toinen kovettaa persoonaansa alkamalla kovikseksi ja päätyy vankilaan ja kenties vihaa homoja koska syvällä sisimmässään saattaa alitajuisesti tietää että homous olisi ehkä ollut hänelle parempi valinta kuin rikollinen ti ja vankilakierre. Jokainen homo on kullin arvoinen.
En tiedä yhtään toista eläintä joka saadessaan vapaasti valita seksipartneria valitsisi saman sukupuolen edustajan. Voi olla että tehdään tutkimus apinoilla.. Sekä uros että naaras apinat 2 kappaletta opetetaan homoiksi ja heidät laitetaan kahteen eri huoneeseen joihin kokeesta tietämättömiä apinoita päästetään. Voi olla että joku apina omasta vapaasta tahdostaan valitsisi toistuvasti juuri sen oman sukupuolen edustajan seksikumppanikseen, etenkin kun kumppani olisi valmiiksi opetettu suostuvaiseksi.
En kuitenkaan sano että homous kunniaan vaan että jokainen homo voi mennä syvälle sisimpäänsä miettimään rehellisesti asioita ja kenties, jos muisti ja tajunta olivat tarpeeksi kehittyneet homouden alkamisen aikoihin voidaan homouden syy henkilökohtaisella tasoilla tällöin jäljittää. Moni homo on kuitenkin hyväksynyt homoutensa ja laiskuuttaan tai kenties itsepetoksen turvin ohittaa moiset itsetutkiskelu asiat turhina. Mitäpä sitä tutkimaan jos on tyytyväinen ja muuten elämä maistuu niin homous saa jäädä.
Hauskaa jatkoa kaikille homoille ja vähän myös heteroillekin.. :)
Kommentit (54)
The longstanding consensus of research and clinical literature demonstrates that same-sex sexual and romantic attractions, feelings, and behaviors are normal and positive variations of human sexuality.[69] There is now a large body of research evidence that indicates that being gay, lesbian or bisexual is compatible with normal mental health and social adjustment.
--
Although there have been claims by conservative political groups in the USA that this higher prevalence of mental health difficulties is confirmation that homosexuality is itself a mental disorder, there is no evidence whatever to substantiate such a claim
Ei ole siis todistettu että homous johtuisi kehityshäiriöstä. Niin. Uskon että johtuu. Jumalankaan olemassa oloa ei ole todistettu ja virallinen tieteen näkemys on että jumalan olemassaoloa ei voida todistaa. Olen nähnyt homoja ja uskon vakaasti että kukaan heistä ei syntynyt homoksi. Viralliset kannat saavat jäädä kun löytyy halua havaita asioita itse.
Kertokaas joku mitä väliä sillä on? Jos ihminen alkaa homoksi, syntyy homoksi, kuolee homona tai vanhemmat tekevät lapsestaan homon. Mitä väliä? Ketä liikuttaa tuleeko ihmisestä homo vai ei.. Tietysti se on helpottava ajatus vanhemmille ettei tarvitse miettiä omia virheitään kun lapsesta tulee homo niin todetaan vain: "Se oli homo jo syntyessään. Pilalla, that's it."
Minusta tuli homo kun luin tätä tekstiä. No ei vaiskaa.. Vitsi vitsi. Ufo ampui mua homosäteellä kun täytin 16v.
Luuleetteko ettei sellaisia tutkimuksia ole yritetty kissojen ja koirien kanssa saada aikaiseksi jotka todistaisivat päinvaistaisen? Deal with it.
Kertokaas joku mitä väliä sillä on? Jos ihminen alkaa homoksi, syntyy homoksi, kuolee homona tai vanhemmat tekevät lapsestaan homon. Mitä väliä? Ketä liikuttaa tuleeko ihmisestä homo vai ei.. Tietysti se on helpottava ajatus vanhemmille ettei tarvitse miettiä omia virheitään kun lapsesta tulee homo niin todetaan vain: "Se oli homo jo syntyessään. Pilalla, that's it."
Vaikka kuinka haluisin ajatella ettei se johdu vanhemmista niin silti sitä miettii. Minulle heikolle ihmiselle nykyään kelpaa selitys että lapseni on homo koska haluaa. Varmaan teini angstista jäänyt. Ei johdu vanhemmista.

Näin se aina menee. Tai sitten ikä on 15 v. Eikun 13 vee.
Luuleetteko ettei sellaisia tutkimuksia ole yritetty kissojen ja koirien kanssa saada aikaiseksi jotka todistaisivat päinvaistaisen? Deal with it.
Mitä tahansa ajattelematta ite. Vetoat tutkimuksiin joita et ole nähnyt ja kertaakaan et ole ajatellut asiaa edes puolen tunnin ajan. Mikä olet siis sanomaan?
Näin se aina menee. Tai sitten ikä on 15 v. Eikun 13 vee.
Miten noin viksu ihminen viitsii kommentoida noin järkeviä. Vanhemmuus ei tee homoksi vaikka haluaisitkin niin uskoa!!!!
Luuleetteko ettei sellaisia tutkimuksia ole yritetty kissojen ja koirien kanssa saada aikaiseksi jotka todistaisivat päinvaistaisen? Deal with it.
Mitä tahansa ajattelematta ite. Vetoat tutkimuksiin joita et ole nähnyt ja kertaakaan et ole ajatellut asiaa edes puolen tunnin ajan. Mikä olet siis sanomaan?
Tuossa vuodatuksessa on ihan kaikki pielessä. Ihmisille pitäisi ruveta maksamaan kansalaispalkkaa siitä että näitten Havukka-ahon homoajattelijoiden aivoituksia jaksaisi oikoa.
Nyt osasi joku kertoa homouden syistä. Miksi pitäisi kiistää itsestään selvyyksiä. Mulle homo on ihminen.
Nyt osasi joku kertoa homouden syistä. Miksi pitäisi kiistää itsestään selvyyksiä. Mulle homo on ihminen.
sun mielestä homous lakkaa olemasta kun harrastaa seksiä "vahingossa" naisen kanssa? :D
Kaikki tämä tulisi selväksi jos viitisisi vähän ottaa selvää eikä pelkkää mutua laskettelisi.
katelkaas muuten parisuhdeväkivaltatilastoja, sieltä löytyy aika karuja keissejä, ei heteropareista
Oli vähällä ettei veljestäni tullut homoa. Sillä oli teininä sellanen angsti vaihe jossa toi kotiin näytille jonku jätkän. Vanhemmat hoiti asian mallikkaasti kun eivät puuttuneet ja hyväksyivät veljeni touhut. Nyt Veljelläni on kaksi lasta ja on naimisissa naisen kanssa. Joskus ollaan puhuttu niin sanoi että ne oli sellaista etsikko aikaa...
Nyt kaikki mammat muistakaa varmistaa että Nico-Petterit veljineen pääsevät viimeistään yläasteella Jannicoiden pöksyihin niin ei tarvi pelätä että sukuun tulisi homostelijoita!
Oli vähällä ettei veljestäni tullut homoa. Sillä oli teininä sellanen angsti vaihe jossa toi kotiin näytille jonku jätkän. Vanhemmat hoiti asian mallikkaasti kun eivät puuttuneet ja hyväksyivät veljeni touhut. Nyt Veljelläni on kaksi lasta ja on naimisissa naisen kanssa. Joskus ollaan puhuttu niin sanoi että ne oli sellaista etsikko aikaa...
Oon kyllä lukenu että homo joka on tai ei. Ap rikkoo tabua kun ottaa asian puheeksi.. on näes "sovittu" että homot saa olla ja niiden homous ei johdu mistään. Tekaistu muutama tutkimus ja kuitattu näille ihmisille mielenrauha. Jättäkää tekin homma nyt tähän. Kaikki tietää.
Niinhän se menee.. vihallinen kanta on että tiede ei tiedä ja ei johdu kasvatuksesta. Usko mitä haluat mutta tuo ei ole totta. Älä sellaista tänne kirjoita.