Lue keskustelun säännöt.
Niin kova ikävä...
24.01.2012 |
Tilanne on tämä: Minulla on hyvä aviomies, nuorena menty yhteen. Meillä on kaksi lasta. Mieheni on turvallinen, luotettava, huomioiva ja rakastava. Olen kotona lasten kanssa, ja aika väsynyt tilanteeseen. Mutta siis asiat on päällisin puolin hyvin. En ole koskaan ollut syvästi rakastunut. Mentiin yhteen, koska mieheni on kunnollinen ja rakastaa minua.
Ongelma on se, että ajattelen yhä lähes päivittäin nuoruuteni ihastusta, vaikka ei olla edes nähty vuosikausiin. Tokihan se voi olla niin, että aika kultaa muistot. Mutta on vain niin ikävä... Antaisin aika paljon, jos vain saisin edes nähdä hänet vielä. "Suhteemme" loppui, koska hän oli aikamoinen naistenmies. Halusin suojella itseäni, en olisi koskaan voinut luottaa häneen. Ajattelen vain, että miten asiat olisi menneet, jos olisimme tavanneet sinkkuina vaikka 10 vuotta myöhemmin...
Haluaisin ottaa häneen yhteyttä ja kertoa tunteistani. Mutta en halua loukata ketään (en omaa miestäni enkä hänen vaimoaan). Vaarana vain on, että teen itsestäni naurettavan (ja se että jään puolisoille kiinni...). Enhän tiedä hänen tunteistaan. Jos olen vain kuvitellut meidän tunteet. Olen ihan sekaisin. En vain saa häntä mielestäni!
Kommentit (10)
Mee töihin ja hanki elämä. Kyllä sä miestäs ja lastes isää rakastat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sä et tunne edes koko miestä ja jo toi, että on naistenmies kertoo siitä että luvassa olis pettämistä, riitoja ja takuuvarma ero. Ja mitä se kertoo miehestä jos se nai rahaa ja valtaa? Onpa tosi hyvä mies.
Sitä vaan nostaa ihastuksen jalustalle ja luulee että se tarjoaa jotain ihan muuta kuin se tylsä arki sen oman miehen kanssa.
Totuus on että arki se on edessä siinäkin. Ja kun mukana on vielä mahdollisesti lapset ja petetyt eksät, niin mahdollisuus onnistua on lähellä nollaa tai tasan se.
Usko mua, itse lähdin tavoittelemaan "sitä suurta rakkautta" ihan samassa tilanteessa ja ketuiksihan se meni.
Eli ei, älä missään nimessä ota yhteyttä, sitä sä tulet katumaan vielä paljon ennen kuolinvuodetta.
Olette varmasti oikeassa. Oli hyvä kuulla tuo joltakin ulkopuoliselta, kun itsellä ajatukset kiertää kehää. Mulla on liian paljon menetettävää.
Ap
tuskin edes muistaa sinua.
Olet romantisoinut jonkun vanhan (toki sinulle tärkeän) ihmissuhteen, koska kaipaat sitä samaa nykyiseen hyvään suhteeseesi.
Älä pilaa nykyistä hyvää suhdettasi haaveeseen..
Jos otat yhteyttä entiseesi, on varmaankin hyvin todennäköistä, ettei hän edes muista sinua, saatikka ajattelisi samoin kuin sinä.
Haaveile toki, niin minäkin teen =), mutta älä ota askelta tuntemattomaan noin vain. Ota se askel ensin omassa nykyisessä elämässäsi ja yritä siinä tulla onnelliseksi.
t. been there
sinunlaisia höperöitä on nykyään paljon suomessa ja maailmalla.
typerää ajatella jotain toista jos oma mies on hyvä.
valitettavasti moni toteuttaa sen, että rikkoo toistenkin avioliiton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette varmasti oikeassa. Oli hyvä kuulla tuo joltakin ulkopuoliselta, kun itsellä ajatukset kiertää kehää. Mulla on liian paljon menetettävää.
Ap
Ole fiksu ja elä sitä elämää mitä sulla nyt on. Minulle ei aikanaan kukaan puhunut järkeä, ei läheiset eikä kukaan mukaan ja kantapään kautta mentiin ojasta allikkoon. Nyt olen sitten yksin ja sekä exällä että "suurella rakkaudella" on puolisot. Eli kaikki ovat onnellisessa suhteessa paitsi minä.
Luulin että elämä on kuin elokuvaa ja suurta rakkautta pitää tavoitella oli elämäntilanne mikä tahansa. Totuushan oli se, että tämä mun suuri rakkaus oli hänen puoleltaan vain suuri kusetus.
Tee sinä päätöksesi järjellä, älä haavekuvien mukaan.
Järjen mukaan olen tässä koittanut elää. Ei ole aikomuksenakaan jättää perhettäni, meillä on kaikki ihan hyvin.
Tarkoitin, että olisi ihana NÄHDÄ hänet pitkästä aikaa. (On meidän molempien nuoruuden ystävä/kaveri, eli tapaaminen voisi tapahtua ihan kyläilypohjalta.) Toki, jos mieheni saisi kuulla, että olen ottanut yhteyttä tähän mieheen, hän loukkaantuisi, vaikkei mitään fyysistä kontaktia olisikaan. Tämä mies on aina ollut miehelleni arka paikka. Ehkä hän aavistaa jotakin, ainakin tietää meidän historian.
Ajattelin, että oisiko mies päässyt naistenmiehen roolistaan jo eroon. Oltiin niin nuoria silloin, josko ois nyt muuttunut.
Mutta joo, todennäköisesti hän ei ole minua muistellut niin kuin minä häntä. JOS hänellä oisi tunteita, niin sitten vasta lirissä olisin. Oikeasti joutuisin miettimään, miten tästä eteenpäin. Ja tuskin pystyisin pitämään näppejäni kurissa, jos hänelläkin olisi tunteita...
Olen aina ajatellut, että tuskin meillä mitään yhteistä ihanaa elämää koskaan tulisi olemaan. Taitaisi olla vain hetken huumaa, kiihkeitä hetkiä. Juuri tämän takia olen koittanut elää elämääni eteenpäin ja päästä näistä tunteista eroon.
Kai se niin on, että haaveet on haaveita ja muistoja saa olla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole aikomusta jättää perhettä - olisi vain ihanaa NÄHDÄ hänet... Älä hyvä ihminen järjestä itsellesi ongelmia!! Tuo on ihan vanha valhe itselle, että katsoisin vain, en koskisi. Sittenhän vasta sulla alkais ajatukset kehää kiertää, kun vahvistaisit niitä jollakin konkreettisella. Tämä on just se kohta, kun pitää tahtoa rakastaa omaa puolisoa eikä lähteä leikkimään tulella kokeeksi!
No et todellakaan mee pilaamaas lapsilta perhettä vaan että sä saat ihastukselles tyydytystä.
Eikö kellään ole kommentoitavaa? Rohkenenko ottaa yhteyttä?
En usko, että miehelläkään on "suuri rakkaus". Olen kerran tavannut hänen vaimonsa (silloin seurustelivat). Mies vain nai "rahaa ja valtaa".
Kumpaakohan ihminen kuolinvuoteellaan katuu: sitä, että hajotti toimivan avioliiton ja perheen vai sitä ettei uskaltanut tavoitella onnea ja suurta rakkautta?!?
Ap