Onks minussa vikaa.luin HS sunnuntain kuolinilmoitukset ja siellä lapsen

tais olla heidän ainokainen ja ilmeisesti sairastellut pitkään:(

mies haukkui kun itkin tuntemattoman puolesta

lasten kuolinilmoitusten kohdalla noin yleisesti. Mä olen mielummin herkkis kuin kaikkeen paatunut.

Kyllä mullakin tulee kyyneleet silmiin kun luen lasten kuolinilmoituksia, tai pienten lasten isän tai äidin.

lasten kuolinilmoitusten kohdalla noin yleisesti. Mä olen mielummin herkkis kuin kaikkeen paatunut.

mutta en itke jos luen lapsen kuolinilmoituksen.

Kyllähän ne tietyllä tapaa surettavat, mutta en jaksa itkeä vieraiden ihmisten surun takia. Omassa elämässäni on sen verran huolia että en halua kantaa muiden taakkoja ja suruja.

En todellakaan siis pidä itseäni paatuneena siksi etten itke kaikkien kuolleiden lasten takia. Eihän tässä elämässä ehtisi muuta sitten tekemäänkään kuin itkemään.

Kuitenkin ymmärrän teitä jotka teette noin. Ei se ole minulta pois tietenkään millään tavalla.

Eräs tuttu haukkui minut kivisydämeksi, kun en jonkun tuollaisen takia itkenyt. En kai muutenkaan itke helposti, kai jotenkin perinnöllistä =D.

lasten kuolinilmoitusten kohdalla noin yleisesti. Mä olen mielummin herkkis kuin kaikkeen paatunut.

mutta en itke jos luen lapsen kuolinilmoituksen. Kyllähän ne tietyllä tapaa surettavat, mutta en jaksa itkeä vieraiden ihmisten surun takia. Omassa elämässäni on sen verran huolia että en halua kantaa muiden taakkoja ja suruja. En todellakaan siis pidä itseäni paatuneena siksi etten itke kaikkien kuolleiden lasten takia. Eihän tässä elämässä ehtisi muuta sitten tekemäänkään kuin itkemään. Kuitenkin ymmärrän teitä jotka teette noin. Ei se ole minulta pois tietenkään millään tavalla. Eräs tuttu haukkui minut kivisydämeksi, kun en jonkun tuollaisen takia itkenyt. En kai muutenkaan itke helposti, kai jotenkin perinnöllistä =D.

vaan lasten kuolinilmoituksista. No jaa, mä vetistelen kyllä elokuvia, kauniita lauluja jne joten kai olen sitten oikea itkijä-akka :D

lasten kuolinilmoitusten kohdalla noin yleisesti. Mä olen mielummin herkkis kuin kaikkeen paatunut.

mutta en itke jos luen lapsen kuolinilmoituksen. Kyllähän ne tietyllä tapaa surettavat, mutta en jaksa itkeä vieraiden ihmisten surun takia. Omassa elämässäni on sen verran huolia että en halua kantaa muiden taakkoja ja suruja. En todellakaan siis pidä itseäni paatuneena siksi etten itke kaikkien kuolleiden lasten takia. Eihän tässä elämässä ehtisi muuta sitten tekemäänkään kuin itkemään. Kuitenkin ymmärrän teitä jotka teette noin. Ei se ole minulta pois tietenkään millään tavalla. Eräs tuttu haukkui minut kivisydämeksi, kun en jonkun tuollaisen takia itkenyt. En kai muutenkaan itke helposti, kai jotenkin perinnöllistä =D.

vaan lasten kuolinilmoituksista. No jaa, mä vetistelen kyllä elokuvia, kauniita lauluja jne joten kai olen sitten oikea itkijä-akka :D

Ja kuolleille lapsillehan ne kuolinilmoitukset kirjoitetaan, joten...

Tässä juuri vähän aikaa sitten kävi niin että serkun lapsi kuoli kätkytkuoleman. Mies itki ihan avoimesti kun kuuli uutisen, mutta itse vain tunsin empatiaa serkkuani kohtaan, ihan vain siksi että ajattelin mille voisi tuntua itsestäni jos olisin menettänyt lapsen niin pitkän yrittämisen jälkeen. Onneksi kuitenkin serkkuni tuntee minut joten hän ei hämääntynyt itkemättömyydestäni.

Kai minulle käy kuten Chandler Bingille että joskus ne hanat aukeaa ja sitten tulee se itku. Mutta oma mummoni on myös sellainen että hän ei (omien sanojensa mukaan) osaa itkeä.

Muutama elokuva on ollut lopultaan niin kauniita että olen miltei itkenyt. Pan´s labyrint, Orpokoti ja Black Swan ovat nuo elokuvat. Noiden jälkeen mieskin on tokaissut että "taisi kivisydämessäkin jotain liikahtaa". =D Tuo on meidän yleinen vitsi, eikä mikään loukkaus. Miehestä on välillä huvittavaakin minun itkemättömyys.

siis oikein haette tuollaisia tuntemuksia? Miksi käytte läpi niitä kuolinilmoituksia, haetteko alitajuisesti jotain säväyttävää?



Kannattaa miettiä hiukan motiivejaan.



Ja nyt HUOM en sano, että on jotenkin epänormaalia tai inhottavaa siinä, että ihminen etsii traagisia elämäntarinoita, jotta saisi kyynelehtiä ja tuntea surua.



Se on nimittäin yksi ihmisen perustarpeista, saada TUNTEA isoja tunteita. Se on yhtä vanha tarve kuin ihminen on eläinlajinakin, ja se on tuottanut maailman kulttuuriin antiikin ajoista lähtien suuria taideteoksia.



Eli siinä missä te tykkäätte mennä leffaan ja kyynelehtiä surullisen elokuvan parissa, te myös alitajuisesti etsitte lehdistä (jutuista ja kuolinilmoituksista) mielenkiintoisia ja surullisia elämäntarinoita.



Muiden kohtalon sureminen on puhdistava kokemus ja antaa rauhallisen olon. Sen jälkeen voi olla tyytyväinen omaan elämäänsä ja halata sitä omaa, edelleen elossa olevaa lastaan.

se että oppii asettumaan muiden tilanteisiin ja ottamaan osaa suruun, iloon, kaikkeen. Kun kykenee tuntemaan toisen puolesta, on hieman kasvaneempi henkisesti.



Alkeellisin taso on elää vain ja ainoastaan omassa navassaan, sillä tavalla eläimetkin elävät.

Toisaalta itkn kyllä helposti leffoja, joissa on lapsikohtaloita tai joku karski gangsteri ja pikkutyttö (Tulee mieleen Renon tähdittämät kuten Leon). Itkin viimeksi suomalaista dokkaria lapsettomuudesta.



Sen sijaan en pillahda kuolinlmoituksia, katastofiuutisia lehdistä tai juurikaan koskaan potilaskohtaloita. Joitakin yksittäisiä tapauksia kyllä on mahtunut työuran varrelle, eivätkä he ole välttämättä olleet edes hurjimpia tapauksia. Itse ihminen on puhutellut jostakin syystä. Olen nähnyt myös lääkäreiden, psykologien ja monen muun ammattilaisen itkevän työssä. sh

siis oikein haette tuollaisia tuntemuksia? Miksi käytte läpi niitä kuolinilmoituksia, haetteko alitajuisesti jotain säväyttävää?

Kannattaa miettiä hiukan motiivejaan.

Ja nyt HUOM en sano, että on jotenkin epänormaalia tai inhottavaa siinä, että ihminen etsii traagisia elämäntarinoita, jotta saisi kyynelehtiä ja tuntea surua.

Se on nimittäin yksi ihmisen perustarpeista, saada TUNTEA isoja tunteita. Se on yhtä vanha tarve kuin ihminen on eläinlajinakin, ja se on tuottanut maailman kulttuuriin antiikin ajoista lähtien suuria taideteoksia.

Eli siinä missä te tykkäätte mennä leffaan ja kyynelehtiä surullisen elokuvan parissa, te myös alitajuisesti etsitte lehdistä (jutuista ja kuolinilmoituksista) mielenkiintoisia ja surullisia elämäntarinoita.

Muiden kohtalon sureminen on puhdistava kokemus ja antaa rauhallisen olon. Sen jälkeen voi olla tyytyväinen omaan elämäänsä ja halata sitä omaa, edelleen elossa olevaa lastaan.

ei sitä mielellään itselleen tunnusta, mutta sitähän se on. Saa tuntea turvallisesti surua jonkun ventovieraan puolesta ja sitten huokaista, niistää nenänsä ja olla onnellinen omasta perheestään. Myönnän tämän. Toisaalta tuosta myötätunnosta on myös hyötyä, sen ansiosta otan osaa monenlaiseen hyväntekeväisyyteen ja lahjoitan hädänalaisille rahaa.

Mimmit oikein kilpailee siinä, kuka on empaattisin kyynelehtijä ja sitten joku täräyttää pöytään faktan siitä, että se on itse asiassa itsekästä hupia. Mä oikein odotan, kun tuota totuudentorvea aletaan haukkua epäempaattiseksi ihmishirviöksi, kun kehtaakin moista epäillä.



Oikeesti. Meitä on moneksi. Jotkut itkee päivittäin, toiset ei koskaan. Itkeminen ei ole mikään ihmisyyden mitta. Se sen sijaan on, millaisiin tekoihin empatia johtaa. Autatteko muita, avustatteko tuntemattomia, toimitteko niin, että ihmisillä on lähellänne hyvä olla.

Että olet itse masentunut, hyvin draamahakuinen tai tyytymätön elämääsi jos itkeskelet ihan lehti-ilmoitusten perusteella. Osa masentuneista on juuri ns. yltiömäisen tunneherkkiä ja saattavat purskahtaa itkuun vaikka elokuvan aikana. Saati sitten lukiessaan kuolinilmoituksia.



Tietenkin on normaalia tuntea myötätuntoa, mutta aikuiset eivät normaalisti itke tuntemattoman poismenoa jos eivät ole koskaan edes tunteneet. Kuolema on kuitenkin niin normaali osa elämää, että kenenkään hommista ei tulisi yhtään mitään jos oltaisiin jokaista kuollutta suremassa. Varmaan kyllä saan paskaa niskaani tämän vastauksen vuoksi.